Lauantaina alkoi kevätlomani, lomalla on tapana matkustaa, joten lähdin Tampereelle. Kimmokkeena oli Vapriikissa pidetty seminaari Pirkanmaan alta, josta enemmän huomenna.
Vapriikin näyttelytarjonnasta kiinnosti eniten Vaikuttavia naisia Tampereelta. Pettymyksekseni se osoittautui ”tekstiä ja kuvia seinällä” -malliseksi. Edelleenkään en ymmärrä mitä lisäarvoa syntyy tekstien lukemisesta seisaaltaan. Ainakaan yksinäiselle museokävijälle.
Ilokseni löysin naisten joukosta Rosa Clayn. Olin huomannut hänet Sortavalan seminaarin matrikkelissa hakiessani muuta tietoa ja on harmittanut etten tehnyt muistiinpanoja. Matrikkelissa tuskin sävy oli yhtä kriittinen kuin Vapriikin seinällä. Suomalaisten lähetystyöntekijöiden Ambomaasta Suomeen tuomaa tyttöä kierrätettiin sen mukaan ”hengellisissä tilaisuuksissa ympäri maata” ja pidettiin ”näytteillä kuin sirkuseläintä”. Clay valmistui Sortavalan seminaarista 1898 ja sai Suomen kansalaisuuden 1.9.1899, ilmeisesti ensimmäisenä afrikkalaisena. Hän lähti siirtolaiseksi Amerikkaan vuonna 1904.
Vapriikin kesän päänäyttelynä on Afroditen valtakunta – rakkaus ja kauneus antiikin maailmassa. (Olin luullut valmistelleeni reissuni hyvin, mutta jäi lataamatta näyttelyn ääniopas.) Viehättäviä esineitä noin kolmen tuhannen vuoden (laskettuna sattunaisesti katsastetuista esineselosteista) ajalta oli vierekkäin vitriineissä yhdistäjänään käyttötapa. Lukemissani seinäteksteissä oli aikamääreitä säästeliäästi. Mikään ei muuttunut ja kaikki oli harmonista, taustamusiikkia myöten.
Aloin kaivata elämää. Tukholman Vita lögner -näyttelyn värejä. Mieleen tuli äitini reaktio Museum of Londonin roomalaissisustukseen. Hänestä se oli liian moderni esinerikkaudessaan. Sillä antiikkihan on väritöntä, harkittua ja ehdottoman tyylikästä.
Oikea kuva koko yhteiskunnasta? Mitä osaa yhteiskunnasta näyttely esitteli? Implisiittisesti yläluokkaa ja vain satunnaisesti eksplisiittisesti muuta. ”Päivittäiset rukoukset ja rituaalit täyttivät uskovien elämän” eli heihin tuskin kuuluivat ”alempiarvoiset naiset, esimerkiksi maatyöläiset”, joita eivät todennäköisesti koske ilmaisut ”salvoja, voiteita, meikkejä ja hajuvesiä ei säästelty” tai ”antiikissa koruja käytettiin päästä varpaisiin”.
Tavanomaisessa näyttelyssä samaan tapaan yritetään (epätoivoisesti) tuoda mukaan naisten toimintaa. Tässä olisi reilusti voinut sanoa ääneen, että esitellään yläluokan kulttuuria ja unohtaa muut. Tai ainakin käyttää heistä jotain muuta määritettä kuin ”alempiarvoiset naiset”. Englanninkielisessä tekstissä oli samassa kohtaa sentään puhe alemman yhteiskuntaluokan naisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti