Shampoong vedestä lapsuuden leikkeihin

Blogin lukijakunnan laajentamiseksi ajattelin julkaista vaihteeksi kauneudenhoitovinkin

Hivuksille ja päänahalle ovat hyvin terveellisiä shampoong kylvyt. Ne tulevat kumminkin kalliinlaisiksi, jos menee parturille niitä saamaan. Voi itsekin valmistaa tuota tuoksuvaa vettä seuraavan reseptin mukaan: 3 hyvästi pieksettyä munanvalkuaista seoitetaan 800 grammaan ruusuvettä, johon pannaan vielä 50 gr saippuaspriitä, 10,0 gr potaskaa, 10,0 gr ammoniakkia sekä tuoksutukseksi hiukan cumariiniä, bergamotti- ja karvasmandeliöljyä.

Tämä löytyi Kalevatar-lehden numerosta 1/1895, jossa oli näin kaunis otsikkokuva.

Tämä Saima Grönstrandin perustama lehti jäi Kansalliskirjaston digitointien perusteella melko lyhytikäiseksi. Grönstrandin taustaa olen vuosia sitten kirjoittanut muistiin kirjasta Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla:

s. 5.6.1863 Viitasaarella. Vanhemmat: kauppias J. V. Grönstrand ja Anna Katharina Tiihonen. S. H. alkoi joutohetkillään kyhätä kirjoituksia sanomalehtiin ja jatkoi sitä vielä muutettuaan Helsinkiin, jossa hän nykyään asuu. Toimitti 1895 aikakauskirjaa ”Kalevatar”.

Julaissut suomennosten lisäksi alkuperäisiä: Pappilan tytöt (Valvoja 1887). – Uunilla. Kuvaus kansan elämästä (Kans. Seur. kal. 1888). – Koiviston kaksoiset. Ylipainos Viipurin Uutisista. Viipurissa 1888. – Täperän Heikki. Kuvaus Hämeestä (Valvoja 1889). – Kerkkiä. Kuvauksia ja pätkiä. H:gissä G. W. Edlund. – Muutamia mietteitä kohtuudesta ( Raitt. Yst. n:o 31). – Kirjoituksia Keski-Suomi –lehteen.

Wikipedia tietää, että Grönstrand "suomensi Jac. Ahrenbergin teoksen Kotona : kuvaelmia Itä-Suomesta (1889), yhdessä kahden muun suomentajan, Sohvi Reijonen ja Hilma Sederholmin, kanssa Émile Zolan teoksen Sota (1892) (La Débâcle, 1892) sekä muutamia muita teoksia."

Kalevattaren numerossa 2/1895 lapsuudenmuistojaan jakanut Saima on varsin varmasti Grönstrand itse. Siis tyylinäyte.

Lapsena minä nousin joka yö leikkimään. Raskaimmat iltaunet pois nukuttuani heräsin virkeänä säännöllisesti samaan aikaan, otin tulet ja söin voiviipaleeni, joka oli maitolasin päällä tuolilla. Työnsin sormella enimmän voin ja mädin viimeselle suupalalle että se oikein maistuisi hyvältä ja join maidon, jonka päällä kerma paksuna lekotti. Mutta armahda, jos ei Naana ollut varustanut tätä yöateriaa viereeni tuolille, silloin häntä nujuutettiin toisella tavalla,sillä hän oli niin raskasuninen. 

Vaan kun se oli siinä ja tikut ja kaikki, ei Naanan tarvinnut nousta ylös. Hän sai nukkua rauhallista untaan, se hyvä Naana, huoneen toisella puolella ja Ratto matolla uunin luona. Ei kuulunut liikausta koko talosta, ei valvovan ääntä. Konnin kello vaan, jonka päähän äiti oli kurillaan laittanut vaatteesta päähineen, että se oli vanhan rouvan näkönen, riksutteli hiljalleen, ja messinki heilari välähti heilahtaessaan pyöreän lasin ohi, joka oli rouvalla sydämmen kohdalla. 

Minä leikin nukeillani, ne pukeutuivat, kävelivät, ajelivat pärereissään, vuorotellen, sillä eivät mahtuneet siihen yhtaikaa, peitteellä, istuivat tuolilla jouluna kirkossa, talikynttilä oli suuri kirkon ruunu, ja lauloivat jouluvirttä. Minä olin pappi ja messusin — messupuvussani — pidätetyllä äänellä. Väliin ne taas istuivat vuoteen laitaa vastaan ja olivat silloin kylässä. Rupattivat, rupattivat niin ja joivat kahvia — tyhjää pienistä posliini kupeista. 

Väliin en ollenkaan sytyttänytkään kyntteliä kun oli kirkas täysikuu. Ikkunan täydeltä lankesi sen valo vuoteelleni, nuket elivät elämäänsä, kävelivät, puhuivat, puutarhan puut näyttivät tulleen lähemmä ikkunoita, kuulostivat päät kurkallaan, Naana nukkui toisella puolen huonetta ja Ratto väliin huokasi unissaan. Yöllä oli minusta parasta leikkiä, silloin sai olla niin rauhassa. Mutta sitte nuket jo väsyivät, tuli kaksi pientä haukotusta, hevoset ja reet vietiin talliin ikkunalle, nuket riisuttiin, pantiin makaamaan vasuunsa ja timmistettiin lakanalla. Sitte minä työnsin vasun vuoteen alle, painoin pääni tyynyyn ja nukuin tyytyväisenä...