Historia kuin siirappia kaataisi

Eilen alkoi Jason Laveryn Suomen historian luentosarja ja päätökseni mukaan istuin kuuntelemassa. Ensimmäisen luennon aiheena oli Suomen esihistoria ja Laveryn keskittyessä yleisesti hyväksyttyihin totuuksiin esitetty asia oli kiitettävän tuttua. Älkää tulko kysymään vuosilukuja, mutta hyvänä päivänä voin muistaa missä järjestyksessä kampa- ja nuorakeramiikka otettiin käyttöön. (Jos muistaisi, että aakkosjärjestyksessä!)

Otettiin käyttöön - jossain. Ei vaadi kovin paljon ajattelua ymmärtää ettei mikään keramiikka tai muu teknologia laskeutunut Suomen niemelle taivaasta tuhoten samalla aikaisemmin käytetyn. Eikä uusi uskonto tai hallitsija myöskään voinut saada valtaa kattavasti ja pysyvästi jonain "maagisena hetkenä", Laveryn ilmaisun suomeksi kääntäen.

Ymmärrettävää, mutta tekee historiasta rasittavaa kuin siirapin kaatamisen. Valuu, valuu, ei katkea koskaan jättämättä tahmeaa pisaraa pöydälle. Olisi niin ihanaa, jos voisi leikata veitsellä ja kirjoittaa

Kokemäen ahkerat, supisuomalaiset ja pakanalliset talonpojat ahkeroivat pelloillaan. Paikalle saapuu piispa Henrik, sanoo pari sanaa ja lähtee. Jäljelle jää kristitty kansa, joka elää nyt keskiaikaa.

Mutta kuten Kokemäen keskiaikaa keväällä kootessani (*) totesin

Kokemäen pronssikauden jäännökset kertovat, että paikallisilla oli yhteyksiä Skandinaviaan ja Itämeren etelärannalle. Paikannimet paljastavat, että rautakauden ja keskiajan vaihteessa ulkomaailmaan oli edelleen yhteys ja se saattoi olla kaupallinen. Jokilaaksossa ei voitu olla eristäytyneitä.

Tulijoiden myötä tuli myös uusi usko. Paljon ennen Henrikkiä. Löydettyjen hautausten varassa on syntynyt käsitys, että kristittyjä oli Kokemäellä jo 1000-luvulla. Tuolloin, n.s. viikinkiajan lopulla asutus ulottui Äimälästä Harolaan. Merenranta oli Ulvilan Ravanninkylän tienoilla eli 30 kilometrin päässä.

Jossain siellä Pohjanlahdella olivat ensimmäiset kirjoitettuun historiaan jääneet kokemäkeläiset. He olivat, kuten oli ollut esi-isiensä tapa jo tuhansia vuosia, hylkeenpyynnissä.

Kesän kotiseuturetken perusteella tuohon voisi lisätä myös meripihkan paljastamat kivikauden aikaiset yhteydet ulkomaailmaan. Jatkuvasti vaikutteita ja erilaisia kulttuureja sekoittumassa. Näitäkin Lavery korosti oleellisina piirteinä Suomen esihistorialle.

(*) Sarjassa aloitettuja projekteja, joita voi tuskin kutsua edes keskeneräiseksi.

Projektinhallintaa lähdekritiikillä

Yritän (yritän, yritän) tänä syksynä keskittyä isomummoni juurien aukikirjoitukseen uppoamatta historiantutkimusta muistuttaviin alueisiin. Sukututkimuksellisesti projektin piti olla helppo nakki. Harrastuksen alkuajoilta on runkoa, Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluetteloista saan vinkkiä lisähaaroista ja talollisten tietoja on vaivaton tarkistaa rippikirjoista ja SAY:stä, varsinkin kun molemmat on digitoitu. Menoa hidastaa ainoastaan Kauvatsan ja Huittisten tietojen puuttuminen Hiskistä. Loman testauspäivät KA:ssa vahvistivat muistikuvan: mustien kirjojen läpikäynti on ***vetin hidasta Hiskiin verrattuna.

Toisenlainen ongelma on isomummon esivanhemmat, jotka kuuluvat "satakuntalaisiin supersukuihin". Siis niihin, joihin on osunut monen muunkin sukututkimus, ja vuosien mittaan jaetut ovat joko muuttuneet totuudeksi tai muuntuneet kiistakapulaksi. Ottamalla kantaa suuntaan tai toiseen projektini joko pienenee tai suurenee.

Kyttälän Rantalan houkutteleva isäntäketju 1540-luvulta tulee kirjastani jäämään pois. (Saman ratkaisun tein Forsby-kirjassa.) Tila säilytti sukuoikeutensa läpi vuosisatojen, mutta kukaan ei ole löytänyt todistetta, että 1700-luvun isännät ovat sukua isoavihaa edeltäville. Jäljellä olevista Rantalan isännistä syntyy yhteys Kiukaisten Jaakkolaan, joka lienee OK, mahdollisesti verifioitavissa paikallishistoriassa mainitulla perukirjalla.

Toivo Väinölän kirjassa Limnell-suku esitetty yhteys Torttilan Keisariin on alkuperäislähteitä vailla ja myös kummilistoja tarkastellen kyseenalaistettu. Ellei mitään uutta tietoa ilmaannu niin taitaa jäädä käsikirjoitukseeni kyseenalaistetuksi töpöksi. Jos varmistuu, tulee mukaan kookas härdelli Kokemäen Sonnilaa omine ongelmineen.

Limnellien taustalla olevan Souppaan myötä joukoon tuppaa 1600-luvun kirkkoherra Eurajoelta. Tosin sillekään tiedolle ole tunnetttua lähdettä. Miten lie laita? Ja kun kriittiseksi ryhdyin, aloin kyseenalaistaa myös hypyn Souppaalta Harjavallan Jutin kautta Limnelliksi.

Varhaisin Limnell-nimeä käyttänyt oli Erik Limnerus, myöh Limnelius s. noin 1672 [yo 3925]. Hänellä ei tiettävästi ole sukulaisuussuhdetta Souppaan Erik-poikaan [yo 4852], joka käytti nimeä Limnelius viimeisintään 1708. Ei siis ole mitään suoranaista syytä olettaa, että Erikillä olisi jotain tekemistä vuodesta 1750 Limnell-nimeä käyttävän Harjavallan lukkarin kanssa. (Jonka poika Henrik on yo 8938.)

Paitsi, että. Lempi Ahlan kirjassa Soupas, ratsutila ja suku on esitetty, että euralaisen Erikin Hannu-veljen lapset käyttävät sukunimeä Limnell. Tämä Hannu on Euralla Souppaan kirjoissa 1698. Harjavallan Jutin isäntänä puolestaan vuosina 1704 ja 1713 Hannu Kallenpoika. Samoihin aikoihin Jutin henkikirjassa vilahtaa "Carl Soupas folk".

Ja lukkarin patronyymi on Hansson. Hentoiset ovat eväät, mutta Kallesta niin paljon materiaalia, että tuskin hennon jättää pois. Haluan esi-isäkseni 1600-luvulla herrainpäivillä käyneen talonpojan, joka hävisi nimismiehen paikan naiselle...

Scripta historicasta

Kesäloman OMA-testausraportissa mainitsin käyttäneeni aikani tutkijasalissa kirjahyllyjen parissa. Erityiseen tarkasteluun otin Oulun historiaseuran julkaisusarjan Scripta historica, jota ei pääkaupunkiseudulla ole usein näkynyt.

Ensimmäinen osa oli ilmestynyt 1967 ja yllätti artikkeli otsikolla Tietokoneet Rooman sosiaalihistorian tutkimuksessa. Kirjoittaja Pentti Huttunen on selvästi ollut digitaalisen humanismin edelläkävijä Suomessa. Vuonna 1968 hänellä oli ollut aiheena Humanisti - tekniikka - tietokone. Tämä artikkeli oli SH-osassa XIX (1992), joka koostui Huttusen kirjoituksista.

Osassa IX (1989) Pekka Toivanen kertoi Fredrik Henrik Chapmanin Pohjanmaan matkasta 1758-59. Mies oli tehnyt matkan varrelta harmittavan vähän muistiinpanoja, mutta noteerasin Harjavallan ohituksen 6.12.1758.

Potaskan olemus ei ole minulle valjennut enkä ottanut tilaisuudesta vaarin lukemalla osasta XI (1988) Pentti Virrankosken artikkelia Potaska suomalaisen teollisuuden tuotteena. Mutta siellä odottaa, jos suuri tarve joskus tulee.

Osassa XII (1996) kiinnosti Vuokko Joen artikkeli Moniuksen Liisu - Sara Wacklinin kertomus asiakirjojen valossa. Wacklinin kertomukset ovat vielä lukematta (julkaistu osassa XV, 1989, osa myös Project Gutenbergin tarjonnassa), joten minulle oli uutta surullinen tapahtumakulku, joka johti 6-vuotiaan pojan, 3-vuotiaan pojan ja 5-kuukautisen tyttären kuolemaan äitinsä käden kautta vuonna 1826. Lapsenmurhat eivät ole vain oman aikamme ilmiö. Tästä keskusteltiin kesällä SukuForumilla lyhyesti.

Osasta 33 (2008) opin Samuli Onnelan artikkelista pohjoisessa 1830-luvulla kärsityistä katovuosista, joiden sivutuotteena levisi huhu Riikasta paikkana, jossa otettaisiin vastaan. Viranomaisilla oli kova työ saada porukka paikallaan, aivan kuten 1700-luvun siirtomaainnossa.

Samassa osassa oli myös Antero Heikkisen artikkeli Kirveskansan vuosisata yhden mahtisuvun tarinan valossa. Merkitsin huolellisesti muistiin, että sukunimi oli Huotari, mutta unohdin kirjata paikkakunnan...

Kohdattua

"Eloonherätetyt" dodot kohtasin Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa.  

Annaleena Liljeströmin Dodot ihmemaassa ovat esillä elokuun loppuun saakka.

Omat polut tarjosi tietoa lestadiolaisliikkeen naispuhujista. Soihdunkantaja hahmotti Pietarsaaren kuurojen kuulon jättämiä jälkiä.

Ida-Maria kokeili museossa asumista.

Reijo Valta jakoi tositarinan Kiikoisten Kuorsumajärveltä.

JanneH kirjoitti Kiasman epävirallisessa blogissa käynnistään Espoon automuseossa.

Lauantaina on larpattu nuijasodan aikaa?

Kesäkehrääjä kertoi keskiaikaharrastajan kesästä.

Ilarios katsasti kiviä, röykkiöitä ja kantarelleja Mynämäellä.

Sirkka-Liisa Seppälä kehoitti vaalimaan kulttuuriympäristöjämme myös sähköisesti.

Ilona Kemppainen muisteli 80-luvun todellisuutta.

Martti pohti kansakoulua muutoksen näkökulmasta.

Anna Kortelainen kirjoitti kadonneista kirjastoista. Sirpa Kähkönen oli miettinyt suhdettamme kaupankäyntiin.

Jaana luki Vappu Tuomiojan kirjan Sulo, Hella ja Vappuli. Muistelmia vuosilta 1911-1945. Jenni S. luki Seija Vilénin Pohjan akan. WhPietari luki Vilho Sorvarin Hammurabin

Historiallinen romaani, johon tekijä on saanut ujutettua viisaasti ja häiriötä tuottamatta omia mielipiteitään. Mainio lukukirja, jossa on luistava juoni. Ilman vertailua Sinuheen voisi olla jopa viiden täplän kirja. Tädin hyllystä lainattu.

"Kuvaus Suomenniemen asutuksen ja korkeakulttuurin synnystä, kukoistuksesta ja leviämisestä"

Kiitos Kirjavinkkien äkkäsin Roope Lipastin Virtasen historian ennenkuin siihen oli varausjonoa kirjastossa. Jonon kirja ansaitsisi. Esipuhetta lainaten tiivistys

"Kirja käsittelee Suomen kansan syntyä sekä Virtasten osuutta näihin tapahtumiin. Tutkielma ei suinkaan yritä olla täydellinen kuvaus kaikesta, vaan se on sitä."

Kysessä on (vihdoinkin) huumorilla kirjoitettu katsaus Suomen historiaan alkulimasta sotien jälkeiseen aikaan. Ja vielä yksittäisen suomenkielisen suomalaisen näkökulmasta. Kuin minua varten kirjoitettu, paitsi että päähenkilö olisi kyllä saanut olla nainen.

Tutut historian tapahtumat muuttuvat Lipastin käsissä hieman ja Virtanen on joka paikassa (melkein) jättämässä nimensä historiaan. Kirjaa ei voi suositella tiukkapipoisille, itsellenikin tuotti vaikeuksia perunan ilmaantuminen tekstiin vuoden 1300 kohdalla, vieläpä viinaksi keitettynä. Liekö ollut tahallinen erehdys kirjailijalta?

Mukana on myös peilausta nykyaikaan ja taitavasti stereotypioita suomalaisista. Osana tätä (?) kirja jättää Virtasen rakkauden Korhoseen sivuosaan, Virtasen keskittyessä kaikkeen muuhun

Toisin kuin monta muuta kirjaa tänä vuonna, tämä tuli luettua kannesta kanteen samana päivänä kun sen kirjastosta kannoin. Minusta ei ole kirjabloggariksi, kun en osaa tätä enempää kirjaa kehua. Lukekaa itse!

Myötäjäisarpajaisvoittajia 1786

Christina Mikontytär Lemlannista, Maria Juhanantytär Tenholasta (Inrikes tidningar 23.2.1786)
Maria Juhantytär Tyrvään Rautajoelta (Inrikes tidningar 16.3.1786)
Susanna Kaarlentytär Lapualta, Lisa Antintytär Mäntsälästä (Inrikes tidningar 27.4.1786)
Lovisa Lyra Kärkölästä (Inrikes tidningar 8.6.1786)
Greta Juhantytär Närpiöstä, Maria Juhantytär Föglöstä (Inrikes tidningar 29.6.1786)
Margareta Mikontytär Taivassalosta (Inrikes tidningar 10.8.1786)
Helena Peerintytär Jämsästä (Inrikes tidningar 21.9.1786)
Anna Henrikintytär Korppoosta (Inrikes tidningar 12.10.1786)
Kaarina Peerintytär Siikajoelta (Inrikes tidningar 23.11.1786)
Maria Jaakontytär Akaalta (Inrikes tidningar 14.12.1786)

Lehtileikepinon päältä

Hesarin matkasivuilla 13.7.2012 annettiin vinkkejä Tukholmaan. Mukaan oli päässyt Birka tekstillä "Perillä kylän sortuneita muureja ja palaneita puurakennelmia tutkitaan opastetulla kierroksella". Ilmeisesti muistini prakaa pahasti, sillä toukokuiselta käynniltäni Birkassa en muista yhtään sortunutta muuria vaan jäi mielikuva, että puista kaupunkia ympäröi puinen aitaus?

Sunnuntaisivuilla 15.7. oli juttua 30-vuotisen sotilaan kuolemasta. Suurin osa tuttua, mutta en ollut ennen kuullut että saksalaisesta joukkohaudasta viisi vuotta sitten 125 luurangosta oli tehty hampaiden isotooppikokeet. Näiden perusteella joukossa on kolme suomalaista. Myös luita on analysoitu ja yhden suomalaisen tiedetään näin sairastaneen lapsena riisitautia.

Hesarin Nyt-liite tarjosi 20.7. aikamatkan Arabianrantaan. Hirttopuun paikkaa en ollut ennen nähnyt kartalla ja täysin uutta oli Annalan puutarhan iilimatolammikko.

"Kartanonomistaja kasvatti matoja Venäjän keisarilta saadun yksinoikeuden turvin ja ruokki niitä härän tai vuohen verellä. Lammikot peitettiin 1800-luvun lopussa."

Iilimatojen kasvatuksesta löytyy kyllä maininta monelta verkkosivulta ja tarkentuu, että Gustaf Otto Wasenius anoi lupaa 1838 ja toimitti ensimmäiset madot vuonna 1844.

Hesarin koti-sivuilla esiteltiin 22.7. rottinkikalusteita ja kerrottiin

"Yksi varhaisista rottinkikäsityöläisistä Suomessa oli Viktor Julius von Wright, Suomen ensimmäisen työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Hän opiskeli rottinkialaa Saksassa valtion matka-apurahalla vuodesta 1873 alkaen ja perusti myöhemmin Helsinkiin pienen paju- ja rottinkitehtaan."

Hesarin sunnuntaisivuilla 29.7. palautettiin aukeaman karttakuvan ja minijuttujen voimalla mieleen Porkkalan vuokra-alueen todellisuutta. Varmaan ihan terveellistä muistutusta, mutta en tiedä voiko samaa sanoa seuraavan sivun artikkelista Kokemäen uunimurhasta.

Kaisa Pietarintytär Pyhäluoto

Kyläkirjaston kuvalehden A-sarjan kansikuva"tyttö" oli numerossa 3/1897 Lampinsuun kylässä Pyhäjoella 10.3.1798 syntynyt Kaisa Pietarintytär Pyhäluoto eli "Hakalan mummo". Kun kerrankin on kansannaisen elämänkertaa kirjoitettu niin sallittaneen pidempi suora lainaus kuvalehden tekstistä:

Kodissaan eleli Kaisa ensimäisen lapsuutensa ajan, kunnes hän 13-vuotiaana meni palvelukseen naapurissa asuvalle Juhana Hedman nimiselle värjärille. Tämän rouva, taitava ja toimelias emäntä, oli erittäin sovelias kasvattamaan nuorta tyttöä uutteraan työhön ja alttiuteen. Yhdeksän vuotta oli kelpo Kaisa "sijoillaan", ei hätäillyt parempaa
palveluspaikkaa. Rouva ei häntä liioin hemmotellut, ja jos joskus Kaisan rupesi tekemään mieli maailmaa katsomaan, pani emäntä lujan vastarinnan. "Nytkö sinut pois laskisin, kun juuri olen saanut sinut opetetuksi", sanoi rouva, ja siihen sai Kaisa tyytyä. Vihdoin monien pyyntöjen perästä pääsi tyttö Raahen kaupunkiin, kumminkin sillä nimenomoisella ehdolla että käskyn saatuansa kohta palajaisi entisen emäntänsä luo. Raahessa hän sitten palveli viisi vuotta kolmessa eri paikassa. Silloin sai hän ankaran käskyn palata takaisin Pyhäjoelle vanhan isäntäväkensä palvelukseen. Ja kuuliainen Kaisa palasi ja palveli sitten uudelleen Värjäri Hedmanilla neljä vuotta.

Silloin tapahtui tärkeä vaihe hänen elämässään. Hän sai oman kodin. Hän oli näetsen (v. 1830) mennyt naimisiin erään köyhän rengin kanssa. Nuori pari muutti Hakalan maalle. Siellä rakensi se itselleen mökin somalle paikalle, missä nykyinen Hakala vielä on, ja siinä sittemmin poikansa uudistamassa asunnossa on Kaisa nyt asunut 67 vuotta. Tästä ajasta oli hän viettänyt ensimäiset 24 vuotta onnellisessa avioliitossaan, jonka Jumala neljällä lapsella (*) siunasi, kun v. 1854 kuolema tempasi hänen vierestään uskollisen puolison, jättäen lesken yksin täyttämään elämänsä viime kutsumuksen.

Tämä kutsumus oli kiertokoulunopettajan. 58 vuoden vanhana otettiin, näetsen, Kaisa n. k. Alopaeuksen koulun opettajaksi 72 markan vuosipalkalla. Tätä virkaansa hoiti hän uskollisella uutteruudella 13 vuotta, kunnes hän likemmä 72 vuoden ikäisenä siitä erosi (v. 1870), jolloin hänelle myönnettiin pieni vuotuinen eläke.

Hänen elämänsä ilta, jota siitä ajasta lukien on jo kestänyt 27 vuotta, on erittäin onnellinen. Hän asuu siistissä huoneessa seitsemänkymmenen vuotisen poikansa "Hakalan suutarin" luona. Tämä samaten kuin hänen vaimonsa Liisa hoitaa hellällä rakkaudella vanhaa äitiä, jonka ei tarvitse puutetta kärsiä. Mummo on viimeisinä kuukausina enimmäkseen ollut makuulla, mutta täydellä tajunnallaan hän on, sanoo muistinsa vielä paranneenkin, jotta mieleensä juohtuu paljo vanhoja, sotavuosien 1808-1809 aikuisia asioita, vieläpä niiden takaisiakin. Kahvista mummo pitää ja hyvä ruoanhalu hänellä on. Mutta väsynyt on hän elämisestä, ja hän kummastelee, miksi Jumala häntä täällä niin kauvan pitää.

*) Hiski kertoo, että Kaisalle ja Johan Pehrss. Pyhäluodolle syntyivät lapset Johan Petter 15.8.1831, Anna Maria 8.2.1836, Thomas 7.12.1838 ja Carl 23.3.1843.

Kokemäen 1600-l eliitin tilannekatsaus

SukuForumin nimimerkki Benedictus oli tehnyt sukunimilöydön Yrjö Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista ja minä aloin ihmettelemään samaan perheeseen liittyviä vanhoja postauksiani:

• Piirileikkiä lounastauolla 16.4.2008
• Kokemäen Paistilan Köönikkä uusintakierroksella 17.1 2009
• Sain yhteyden Äimälään 8.5.2009

Pitkä tauko, joten piti täydentää vanhaa kuvaa tietoisena siitä, että Nissilä&Koskinen Genos-artikkeleissa on tainnut olla jotain tähän liittyvää myös? Benedictuksella Håkanille kolme avioliittoa?

Olin viitannut Suvannon henkilötiedostoon noteeraamatta, että a) hän kirjoittaa Kiettareen foneettisesti Kiattare, joka tekee tekstihaun hankalaksi ja b) 1600-luvun kalajutun mukaan Matti Jaakonpojan omistus linkittyy siihen, joka oli vuonna 1450 Ylistaron Niilo Ketaralla. Väliin jää melko pitkä aukko.

SAY:ssä Kiettareen talot ovat varhaisilta vuosilta niin sekaisin, että siihen ei kannata oikeana tietona katsoa. Siististi sinne on kuitenkin merkitty useamman talon kohdalle autiosta viljelyyn otto, joka sekoittaa tilannetta entisestään. (Tuomiokirjakortistossa Kiettare: Ulv 1693 mm 23:415, Koke 1650 mm 7:-69-, Koke 1659 mm 10: 226v 2. alh, Koke 1643 mm 5:350 2., Koke 1690 mm 20:303-304)

Benedictus oli miettinyt Hans Hermanssonille komeita lähtökohtia, mutta itse näkisin hänet mielummin kokemäkeläisenä talonpoikana. Tosin kolme vuokraviljelijää autiosta otetulla maalla tarkistuksessa 1605 kertoo hieman toisenlaista tarinaa?

Mikähän "komissaari" Matts Jacobsson muuten mahtoi olla? Tuomiokirjakortiston mukaan käräjillä ilmeisesti Koke 1652 mm 7:448 1.(Kiettare) , Eurj 1633 mm 3:187v (karjaverokomissaari).

Äimälän ja Roth-nimen kanssa tilannekatsaus alla omaksi ilokseni. Tämän avaaminen ymmärrettäväksi proosaksi, ottaen huomioon, että joukosta puuttuu paljon jälkeläisiä perheineen...

Loimaan kruununvoudin arkistosta

Jo edesmenneeseen kesälomaani kuului myös päivä Turun maakunta-arkistossa. Varsinaisten tutkimustehtävieni ohessa halusin pitää myös hauskaa ja sillä mielelllä tutustuin Loimaan kruununvoudin arkistoon. Olihan sen yksikössä B1 niinkin kiinnostava otsikko kuin "Etsintäkuulutettujen luettelo 1830-1842".

Se valitettavasti osoittautui nimiksi ilman syitä tai paikkakuntia. Joten kansiossa eteenpäin. Vuodesta 1813 pidetyssä ulkomaalaisten karkoitettujen listassa oli yllättävä alkuperäkirjo. Vielä kiinnostavampi oli väliin jäänyt (imupaperina käytetty?) painettu sivu, jossa listattiin tuomioita. Sisällöntuottajana Åbo LandsCancellie ja päiväyksenä 4.8.1838.

Henkilötodistusluettelo liitteineen 1855 ei jättänyt muistiinpanoja vihkooni, pelkkiä nimiä? Hauskaa oli löytää luettelon välistä tyhjiä matkalupalomakkeita, joista luvattomat matkaajat olisivat olleet ikionnellisia. Tosin olisi jäänyt vielä sinetin tai leiman väärentämisen vaiva.

(Tällä kertaa TMA:ssa näin sen vaivan, että kiikutin asiakirjoja kuvaushuoneeseen. Olisiko kuvauksesta tutkijasalissa ollut todellakin enemmän häiriötä kuin useasta tulemisesta ja menemisestä?)

Arkistolaatikon pohjalla ollut nippu "Muut luettelot" oli niin sekalainen, että se tulee tarjoamaan syksyn mittaan moneen blogijuttuun ainesta. Ja paljon jäi vain vilaisulle. Muita kuin minua kiinnostaisi ehkä paljonkin 3.3.1808 tehty listaus mouhijärveläisistä vapaaehtoisista, jotka olivat lähdössä marssille Poriin, venäläisiä vastaan taistelemaan. Koleratapauslistaus vuodelta 1831 sisälsi jostain syystä vain loimaalaisia. Reppuryssien tavaroiden takavarikkolistaus Huittisissa 25.10.1848 tarjosi hienon näkymän todennäköisesti kauvatsalaisten ja kokemäkeläistenkin ulottuvilla olleesta kulutustavarasta.

Odotin vastaavaa tavaranäkymää laatikon Cb1 Huutokauppapöytäkirjoista 1827-1888, mutta ne koskivat enimmäkseen viljahuutokauppoja. Virkistävä poikkeus oli merimies Johan Långmanilta takavarikoidun omaisuuden myynti, josta oli päätetty Euran, Köyliön ja Säkylän käräjillä ja jonka joku oli myöhemmin lyijykynällä ajoittanut 1840-luvulle. Ensimmäinen sivu listauksesta täyttyi helminauhan helmistä, joita myytiin kaksi kerrallaan. Silmämääräisesti suurin osa ostajista piikoja.

Oman tutkimusalueen kruununvoudin arkistosta voi siis löytyä helmiä!

Heinäkuun loppu

22.7.

• Jos vaivautuu kirjoittamaan "alueelle on opastettu muinaispolkureitti", niin eikö voisi myös kertoa mistä se lähtee? 
• Kerrankin oli Paikkatietoikkunasta hyötyä. Katunimiä & muinaismuistoja en saanut samaan näkymään, harjoituksen puutetta 
• Syksyn ohjelmaan A History of the World since 1300 - a free @coursera online class ?
• Kurssi, josta voisi olla oikeasti iloa? Social Network Analysis - a free @coursera online class. 
• Ja muistiin myös Networked Life - a free @coursera online class.  

23.7.

• Kirjaston kierrätyshyllystä mukaan Kirsti Mannisen ok-kuntoinen Kirjoittajan opas. Sopii Waltarin viereen.  
• Suomessa ilmestyi v 1967 artikkeli 'Tietokoneet Rooman sosiaalihistorian tutkimuksessa'. Aikaisempaa havaittu? 

25.7.

• OMA ja TMA muistiinpanoja prosessoitu blogikirjoituksiksi. Mutta kirjakäsis... Kas, aurinko paistaa.  
• Erran Kaunasin sivut lukukelvottomia, ei alkuunkaan Remeksen tasoa.

26.7.

• Luin 80-luvulle sijoittuvan trillerin ja olen nyt miettinyt mitä ne puhelimet, joihin työnnettiin kolikoita, olivat. Yleisöpuhelimia?  

27.7.

• Päivän arkistoasiakirjassa metsäteollisuus oli ympäristöhyvis. Vuonna 1859.
• Virtasen historian luku aloitettu. Vaikuttaa hauskalta.  

30.7.

• Vkl:n some-ilmiö. @Genea sai FB:ssä maitokärryjen kuvalle 7587 tykkäystä ja blogisivulleen 70+ uutta tykkääjää 
• Ruotsi mukana, tietenni... The 15 Best Historical Photo Collections You Should Be Following On Flickr 
• Treella tulossa Sanna Kivimäen väitös "Kuinka tämän tuntisi omaksi maakseen. Suomalaisuuden kulttuurisia järjestyksiä"
• Aah, olisipa Living in the Past DVD-llä. Aikamatka 70-luvulle ja rauta-aikaan yhtäaikaa.  

31.7.

• Hevoset veivät epätasa-arvoon?

1.8.

• Next 2 weeks, only in Hki! J. Lavery & History of Finland - Finland from Prehistory to Present. Free and fun for all!!!

Hiidenkiukaita ja merenrantaa

Jos internetin hakukoneeseen syöttää sanat Hiirijärvi ja hiidenkiuas, saa useammalta sivustolta (kuten esim. Harjavallan kaupungin matkailusivulta) tietää, että "Hiittenkiukaiden alueelle on opastettu muinaispolkureitti." Ei mitään tietoa reitin pituudesta tai alkupisteestä. Mitä niistä?

Pääsin neliökilometrin tarkkuudella kartalle Paikkatietoikkunan (*) avulla ja sain viikko sitten sunnuntaina rekrytoitua tällä tiedolla kuljettajan ja retkiseuralaisen. Toivorikkaasti ajattelin paikan päältä löytyvän parkkipaikka, opastekyltti ja polun pää.

(*) Jouduin turvautumaan Paikkatietoikkunaan, sillä olin hukannut osoitteeen http://fba.evvk.com/geo/kulttuuriymparisto . Sen palautti kyseisen päivän lopulla käyttööni Mikko Helminen via Twitter.

Päästyämme tähtäyksessä olleeseen risteykseen näimme viitat "Hiidenkiukaat" kahteen eri suuntaan. Valitsimme toisen ja hetken kuluttua takapenkillä istuja näki kivikasan ja sitten kuski uuden viitan törmän takaiselle tielle. Ei parkkipaikkaa. Ripaus tarvontaa kohti kivikasaa ja kauniista infokyltistä saimme lukea olevamme Kaunismäen muinaisjäännösalueella. Jossa oli m.m. tämä hiidenkiuas.

Kyltissä oli paljon muutakin tekstiä, mutta - aivan niinkuin monella muullakin arkeologisella retkellä - huomioni veivät kypsät mustikat. Eikä kyltin luku ole muutenkaan sama kuin oppaan kertoma. Vaikka olisi sama tekstikin.

Mutta silti piti yrittää uudelleen ja kääntyä toisen viitan osoittamaan suuntaan. Jatkoviitoitus vei Kuumonmäen  kookkaalle hiidenkiukaalle.

Kaikki viitat seurattu, mitään polkua ei näkynyt, joten oli aika vaihtaa kohdetta. Takapenkin matkustaja ilmoitti, ettei koskaan ollut nähnyt Litorinameren rantaa. Minä mielestäni olin, mutta päästyämme Hiittenharjun päälle, jouduin toteamaan, etten kylläkään tätä rantaa. Muistoissani oli laaja mukulakivi"pelto" ja täällä taas oli vedenpinnan pysähtymisvaiheessa muodostuneita rantavalleja ja kivisiä kaistaleita. Jälkimmäisestä harmaa esimerkki alla.