Neljä kaivausjuttua

1) Kiinnostukseni arkeologiaan on edelleen päältä katsomisen tasolla. Time Team näkyy kuulemma Suomessakin jollain erikoiskanavalla, mutta minä olen kahden DVD-pakettini varassa. Niiden lisäksi olen kesän kuluessa katsonut seuraavaa kautta mainostavia YouTube-videoita. Kokosin niistä arkeologiasta yleisemmin kertovan soittolistan.

2) Ilari Aalto on raportoinut blogissaan Mullan alta AboaVetuksen löydöistä niin ahkerasti, että olen unohtanut seurata museon omia raportteja. (RSS-syöte uutissivuun olisi kiva...) Arkeologin löytöjä:

• piikiven palat
• nuppineulat
• apilasolki
• saksalaisen kivisavikeramiikan pala
• Vaasa-ajan kolikot
• liitupiipun palaset
• lyijyinen ristiriipus 

3) Eurassa on tällä viikolla alkanut yleisökaivaus, josta on luvattu raportoida blogissa Kulttuurien kerroksia Kauttualla. Historiallisen ajan kylän kaivaus Satakunnassa! Jee!

4) Eurajoella sijaistevaa Liinmaan linnaa (jonka näin pari kesää sitten) on Wikipedian mukaan viimeksi tutkittu arkeologisin kaivauksin 2000-luvun alkuvuosina. Muinaisjäännösrekisteristä selviää tätä aiemmat tutkimukset vuodesta 1962 alkaen. Pitäisiköhän sinne lisätä yksi kaivauskertomus, jonka löysin Uuden Suomettaren numerosta 1.8.1879? Nakkilasta kotoisin oleva torppari oli aarretarinan inspiroimana toimessa:

Vallituksen sisä-reunaan kaivoi hän noin 2 sylen syvyisen kuopan. Mutta silloin tunsi ukko luissaan aavistuksen, että tie kellariin kulkeekin hiukkasen syrjempää. Alkoi siis kaivamaan uutta kuoppaa ja jatkoi sitä aina 4 syllän syvyyteen, mistä hän toi tikapuita myöten kesselillä multaa ja rikottuja kiviä. Mutta nyt ilmaantui kummallinen, toivorikas näky! Kuopan pohjassa oli pari rinnakkain asetettua suurta, kiveä, jotka ukon huimista iskuista eivät ottaneet särkyäkseen. Ukko oli kuin seitsemännessä taivaassa, hän oli muka kellarinsa katolla, mutta sisäänpääsy oli kielletty. Tietysti! ryövärit ja varkaathan katosta sisälle tunkevat. Kuin kuopan ahtaus ja sen seinissä riippuvat vaaralliset kivet estivät työn jatkamista, päätti ukko ulkopuolelta tulla läpi vallin samaa kuoppaa kohti ja toivoi samalla löytävänsä salatien ja itse oven kellariin. Ei tarminne mainita, että hän kumminkin on eksynyt "tieltään"; hän sanoikin — käydessäni tuota huhun kertomaa kaivamista tiedustelemassa — jo löytäneensä "halssin", mutta ties' Herra, minne se taas katosi. Äijä parka, jolla on toisinaan joku tuttavistaan ollut apuna, on jo uhrannut vilkkaalle mielikuvitukselleen noin 100 työpäivää. Väliaikoina on hän käynyt hoitamassa 3—4 peninkulman päässä oleman torppansa töitä. Kaivamistyö on muutoin vaikeata; vallituksesta ei saa ilman rautakankea juuri mitään lähtemään. Ja kaikkien näiden ponnistusten palkkana on tähän asti ollut vain muutamat kappaleet luuta ja tiilikiveä sekä 2, 3 pahoin ruostunutta naulaa, jotka jo ilmestyivät ruokamullan alla olevasta tuhkakerroksesta.
...
Puhumattakaan köyhän torpparin kalliista ajan hukasta, tulee esiin kysymys, eiköhän tämäkin vallitus, vaikka se arvattavasti johtaa syntynsä uudemmalta ajalta, kuului niihin kiinteisiin muinaisjäännöksiin, joiden särkeminen on kielletty. Luulisin tähän vastattavan myöntämällä. Mutta ellei nyt aivan sanallisesti tätä oteta lukuun, en luulisi ukon tähän asti tehdystä kaivamisesta todellisuudessa olevan juuri mitään haittaa, kuin ei sitä vaan vuosikausia jatketa. Erottuani ukosta, lupasi hän säilyttää löytämänsä vähäpätöisetkin kapineet ja jättää särkemättä, jos jotakin kiinteätä löytäisi — vallitusta kokonaisuudessaan tietysti lukuun ottamatta, allekirjoittanut taas lupasi laittaa seikasta asianomaisille tiedon ratkaisevan lausunnon saamiseksi.

Yläkulman valokuvassa (Swedish National Heritage Board, Flickr ) kaivetaan ruotsalaista linnaa 1200-luvulta