Fort Slava ja Vellamo

Lauantaiaamuna hyppäsin pitkästä aikaa Helsingin kesäyliopiston retkibussiin, jonka kohteet olivat pääasiassa Kotkan ympäristössä. Menomatkalla pysähdyimme Agricolan kotitalolla, jonka mahdollisia perustuskiviä yllä. Bussissa kiersi Hanna-Maria Pellisen kaivausraportti Matka Mikael Agricolan aikaan, joka olisi saanut päätyä käsiini hieman aiemmin. Jäin miettimään, että onko historiallisen ajan kyliä kaivettu missään muualla Suomessa kuin Uudellamaalla?

Kotkaan päästyämme kävelimme suoraan alukseen, joka vei meidän Fort Slavaan. Uusi tuttavuus minulle. On venäläisten Kustaan sodan jälkeen rakentama linnoitus, joka ei nähnyt toimintaa kuin Krimin sodassa, jossa englantilaisten laukaukset mursivat nämäkin muurit.

Linnoitussaarelta paatti vei meidät merikeskus Vellamoon, jossa vierailu pari vuotta sitten jätti sekavat muistot (osa1 ja osa 2). Sekavaksi meni nytkin, sillä museokiertelyyni jäi ennen opastettua kierrosta aikaa vain puolet lounastunnista.

Merimuseo navigaatiolinjaa kävellen tuntui selvemmältä kokemukselta kuin edellisellä kerralla. Mutta ihailemiani 1500- ja 1600-luvun astioita ei sillä tekniikalla nähnyt ollenkaan. Niitä piti erikseen etsiä ja samalla löysin takakulmasta erillisen pienen meriarkeologiaosaston, jossa oli myös jännittäviä löytöjä esillä.

Maakuntamuseoon ehdin hätäisesti kurkistaa. Sen kaksi kerrosta vaatisivat reilusti aikaa. Sisältö on monipuolista; huomasin m.m. sotalapsiosion ja rikollisuudenkin esittelyn. Sekä Fort Slavan pienoismallin.

Meille oli tilattu opastus museokeskuksen vaihtuvaan näyttelyyn Mereen menetetyt, joka käsittelee St. Mikaelin ja Vrouw Marian hylkyjä. Itse en näyttelystä saanut juuri mitään irti, mutta merellä viihtyvä tuttavani tykkäsi. Näyttelyn punaisesta langasta sain sentään kiinni. Hylkyjä voi nostaa esille (Vasa-laiva), nostaa esineet (St. Mikael) tai tutkia paikan päällä koskematta (Vrouw Maria). Kullakin omat hyvät ja huonot puolensa.

Matka jatkuu huomenna ja ylihuomenna.