Kritiikkiä kolmeen kertaan

HY AY Hhs 110 Historiantutkimuksen johdantokurssi, syksy 2010

Alkuviikosta sain yhteydenoton, jossa pedagogisia opintoja suorittava etsi haastateltavia avoimen yliopiston historian johdantokurssilta. Aina valmiina puhumaan ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Eilen käytyyn keskusteluun oli saatu mukaan kaksi muutakin kurssilaista ja kävi ilmi, että heidän ajatuksensa luentojen kulusta olivat melko lailla samoja kuin omanikin. Hitusen kriittisiä.

Ennen keskustelun aloittamista haastattelijamme totesi muistavansa nimeni jostain yhteydestä. Tarkistuskysymyksellä selvisi, että hän oli arvostellut muutama vuosi sitten toimittamani kirjan. Ihan asiallisesti, joten en tiedä miksi hän ajatteli minulle jääneen jotain hampaankoloon.

Eilinen luento oli tavallista lyhyempi eikä totisesti ehtinyt antiikista keskiajan puolelle. Pitihän Pompeiji käsitellä useamman tutkijan henkilöhistorian kera. (Olen täydessä pulassa, jos tentissä pitääkin osata kuvata suomalaisen antiikin tutkimuksen historia.)

Mutta muutama muistiin merkitsemisen arvoinenkin asia. Tutkimuskysymys on tärkeä. (Mistä tuli mieleen, ettei sellaista ollut mailla eikä halmeilla maanantaina palauttamassani elämänkertatehtävässä.) Näkökulmat ja painopisteet ovat tärkeitä. Työn kuluessa tutkimuskysymys muuntuu ja poikii uusia kysymyksiä. Kirjoittaminen on työvaihe. Arkistoon ja kirjastoon saa mennä inspiroitumaan, mutta suunnitelmallisuutta saa formuloimalla kysymyksiä ja miettimällä mitä arkistoon mennessään on tekemässä.

Lähdekritiikkiä: Lähteet pitää nähdä historiallisessa yhteydessä. Kysyä kuka, kenelle, missä, milloin, missä tilanteessa ja mitä varten. Ottaa huomioon, myös se mitä lähde ei sano ja toinen mahdollisesti sanoo. Vertailla lähteitä. Yksittäinen detalji voi olla merkittävä tietyllä kysymyksen asettelulla.