Useimmilla kansoilla on tarina siitä miten maailma on syntynyt ja ihmiset sen päälle. Lönnrot aloitti Kalevalan suomalaisella maailmansynnyllä ja Raamatun kirjaajat tekstinsä ajasta ennen mitään.
Mutta Brasilian viidakossa elää pieni kansa, jolla ei ole näkemystä alkuperästään. Ulkopuolisten Pirahã-kansaksi kutsuma ryhmä elää nykyajassa. He eivät viljele ruokaa eivätkä käytä säilöntämenetelmiä. Ajatus tulevaisuuteen varautumisesta on vieras.
Heidän historiansa ulottuu vain niin kauas kuin elävät ihmiset muistavat henkilökohtaista kokemustaan. Tätä kaukaisemmat asiat ovat merkityksettömiä. Kristinuskoon käännyttäjät ovat siis tämän kansan kanssa olleet mahdottoman tehtävän edessä.
Suomesta löytyy takuuvarmasti tuhansia ellei satojatuhansia ihmisiä, joille menneisyys, jopa oma menneisyys, on merkityksetön. Mutta kollektiivisesti on tällä niemimaalla menneitä muisteltu vähintäänkin tarpeellisella intensiteetillä. Ainakin toisinaan voisi kokeilla Pirahã-tyylistä hetkessä elämistä?
(Pirahã-kansasta luin Robert Winstonin kirjasta Bad ideas? An arresting history of our inventions ja olin aiemmin kuullut kansan parissa asuneen tutkijan haastatteluja.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti