sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Poimittua

Ruusu perhosineen Bibliodysseyn kukkapenkistä sopisi vaikka isänpäiväksi... ain, niin onnittelut asianosaisille. Ao. teemasta Autolounas huoltamon tapaan nosti esiin Ylioppilaslehden kirjoituksen Haavoittuneet isät. Esimerkki henkilöhistorian kirjoituksesta.

Tillman tuli ajatelleeksi, että Snellman, Lönnroth ja Runeberg aloittivat yliopisto-opinnot samaan aikaan. Tällaisia kannattaa sukututkimusmielessäkin ajatella. Kuka oli opettamassa kenelle, samoilla käräjillä lautamiehenä, ...

Varalla-blogissa luettiin sukukirjaa, toisessakin kirjoituksessa.

Blogissa dit un dat sitä sun tätä mietittiin sukuasioita ja kommenteissa näkyy (vaihteeksi) ihan positiivista asennetta sukututkimusta kohtaan.

Biografian poluilla mietittiin arkistolähteiden hyödyntämistä.

Ruotsalaisessa sukututkimusblogissa vinkkejä elävien sukulaisten etsintään sosiaalisessa mediassa. Toisessa blogissa taas innostuttiin Bernadotte-bongauksesta.

Google on ulottanut digitointinsa amerikkalaisen Ancestry Magazinen numeroihin vuoden 2004 alusta tämän vuoden alkuun. Riittää selattavaa.

Amerikkalainen verkkolehti Slate julkaisi halloween-tunnelmissa jutun hautaharrastajista. Sukuhakurin kautta löysin sivun suomalaisten kuuluisuuksien haudoista. Aamulehden Moron sivulta löytyy kartta Kalevankankaan hautausmaalle. Verkossa myös Turun hautausmaan kartta. Ja virtuaalikierros Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Jessica Parland-von Essen on aloittanut ruotsinkielisen blogin jo kesällä, mutta huomasin sen vasta Agricolan historiablogien myötä. Hän on kirjoittanut mm. Europeanasta, Johanna Ilmakunnaksen väitöksestä, Kansallisarkiston digitalisointityöstä ja kielestä historiassa.

Ei kommentteja: