Keskiviikko oli viimeinen lokakuun sovituista arkivapaista. Iltapäiväksi suuntasin seminaariin Tilan käyttö ja täyttö keskiajan ja uuden ajan alussa.
Siellä Marko Lamberg alusti käymällä läpi perinteistä ja tuoreempaa kartan käyttöä historian tutkimuksessa. Tuoreista esimerkeistä monet olivat ruotsalaisia ja vaikuttivat mielenkiintoisilta. Dick Harrison tekee siis muutakin kuin ärsyttäviä blogitekstejä. Suomalaisesta tutkimuksesta Lamberg oli ottanut esimerkiksi Kari-Matti Piilahden väikkärin, mutta samaan hengenvetoon kritisoi suomalaista tutkimusta "yhden tyyppisellä aineistolla" operoinnista. Ehkä ymmärsin yhdistelmän väärin, Piilahden lähteet ovat mielestäni kattavat ja maantieteellinen aspekti voimakkaampi kuin kalvon esimerkkikuva antoi ymmärtää.
Kotimainen esimerkki oli myös "pelon maantiede", jossa kansanperinteessä pelottavina paikkoina mainitut sijoittuivat lähelle asutusta. Tässä vaiheessa tulee kyllä mieleen kysymys akateemisen tutkimuksen ja maalaisjärjen yhteyksistä ja eroista. Sukututkijataustalla on ollut mielekästä läiskiä paikkoja kartalle jollei alusta alkaen niin ainakin ensimmäisestä julkaisusta asti. Ellei tapahtumapaikkoja pysty hahmottamaan, ei voi ymmärtää mitä on kirjoittamassa. Siksihän kesälläkin Saarenmaallekin änkesin.
Lamberg luovutti puheenvuoron Marko Hakaselle, joka irtosi kartasta ja siirtyi fyysiseen tilaan. (Kuvainnollisesti.) Tilassa tapahtuu matkustaminen, viestintä ja kaupankäynti. Tilaa voidaan yrittää hallita. Etäältä se onnistuu vain kirjein ja satunnaisin vierailuin. Joku piirtää tilaan rajoja, syntyy alueita, kulttuureita, yhteisöllisyyttä ja identiteettejä.
Jukka Korpelan puhuessa selvisi, että hän oli kirjoittanut artikkelin kirjaan, joita oli pinossa ensimmäisellä pöydällä. Artikkelistaan hän ei halunnut puhua, joten aiheena tuntui olevan tehostettu lähdekritiikki. Oli "keskeistä" miettiä miten lähteen luontiin vaadittu informaatio oli saavuttanut dokumentoijan. Ja piti päästä yli 1800-luvulla luotujen käsitteiden. "Identiteetti" vihoviimeinen näistä. Korostettiin, ettei ole keskiaikaista yhtenäiskulttuuria eikä ylipaikallista tietoisuutta. Mitään oleellista en omaksunut, joten varmaankin meni hienoja helmiä ohi korvieni.
Saman voin sanoa Päivi Maarasen osuudesta Vallan merkit maisemassa. Hän ei myöskään käsitellyt artikkeliaan. Kuunnellessa mieleeni palautui BBC:n Coast-sarjassa demottu rannikkolinna, joka valkoiseksi kalkittuna esitettiin nimenomaan pitkälle erottuvana valloittajan reviirimerkkinä. Tuotuani tämän "huomion" keskusteluosassa esille, Maaranen totesi huomanneensa Porvoon tuomiokirkon palon yhteydessä, että kalkittujen seinien lisäksi tumma katto on kirkon osa, joka erottuu ja näkyy kauas. Tämän minäkin ymmärsin.
Ilokseni Ulla Koskinen esitti jotain, josta minäkin sain (mielestäni) tolkkua. Hän oli ottanut esiin vuodelta 1583 linnan rakennushankkeen, josta kertoo muutama kirje. Näiden kokonaisuus kertoi, että kunkun hyviksi katsomia ideoita ei rynnätty toteuttamaan, jollei huvittanut. Kuvio on tullut tutuksi 1500-luvun kirjallisuutta lukiessani, mutta tämä yksityiskohtainen juttu oli hauskaa kertausta. Seminaarin teemaan asia liittyi sillä, että jahkailevat käskyläiset vetosivat välimatkoihin ja tiedonsiirron hitauteen. Jälleen sain myös flashbackin ison yrityksen nykyajasta: hyvät(kin) ideat ylhäältä ovat torpattavissa, kun on oikeat ihmiset asialla.
Kysyin esityksen varsinaisen teeman ulkopuolelta itseäni askarruttanutta yksityiskohtaa eli sitä, miten kirjeet saatiin perille kun vastaanottajat olivat milloin missäkin. Koskinen vastasi, että kirjeenkantaja seurasi maaliaan, kunnes löytyi. Toisinaan kirjeeseen oli saatettu merkitä myös vaihtoehtoinen avaaja. Yleisön puolella tiedettiin, että sekä 1500-lukua ennen ja jälkeen oli käytetty myös tekniikkaa, jossa kirjeen kopioita lähetettiin vaihtoehtoisiin toimitusosoitteisiin.
Viimeinen esitysslotti oli Anu Lahtisen. Hän aloitti nostamalla esiin tilan ja tilallisuuden linkityksen valtaan, joka oli jo lähes joka esityksessä vilahtanutkin. Hakasen toteama etäältä hallitsemisen haaste konkretisoitui, kun Lahtinen muistutti käräjien pitäjien tulleen ja menneen. Heiltä saattoi välttyä kokonaan jäämällä kotiin. Tai epämieluisan päätöksen jättää huomiotta. Suomalaista kapinointia à la 1500-luku. Vai silkkaa anarkiaa? Paikallisella väestöllä asiantuntemus, toimintamahdollisuudet ja todellinen valta, vallanpitäjillä statistin rooli.
Lahtisen artikkeli aiheesta oli erillisenä jaossa ja muiden puhujien jutut kovien kansien välissä nimikkeessä Physical and Cultural Space in Pre-industrial Europe. Methodological approaches to spatiality. 1500-luvun viestinviennistä peruspläjäyksen saa Juhana Säteen gradusta Viestikapuloita ja kirjeenkantajia. Tiedonvälitys nuijasodassa talvella 1596-1597. 2002.
Toinen näkemys seminaarin annista tarjolla på svenska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti