Kokemäeltä Amerikkaan, osa 63

Ylistaron Mäki-Horellissa 1800-luvun lopussa asuneen Kalle Fredrik Kallenpoika Hakalan tai Rostedtin ja Maria Juhontyttären lapsista neljä lähti Amerikkaan.

Kalle Villehart (s. 14.8.1882 Kokemäki) lähti vuoden 1902 paikkeilla. Hänet ilmoitti vastaanottajaksi serkku Frans Werner Tanskila 10.6.1903 ja vuonna 1877 syntynyt sisaren- tai veljenpoika Kalle Sakarias Wickström, joka oli ottanut passin 18.08.1905 ja saapui Quebeciin 9.9.1905. Kalle oli vastaanottajana myös 20 vuotta ja 9 kuukautta vanhalle Fanny Aurora Niemiselle, joka tuli maahan 20.12.1903. Fanny oli syntynyt Kokemäellä 20.2.1883 ylistarolaisen nahkurin Heikki Niemisen ja vaimonsa Johanna Aurora Kallentyttären tyttäreksi.

Kalle eli nyt Charles Rostedt asui vuonna 1910 Emily-vaimon ja 3-vuotiaan Carl-pojan kanssa Minneapoliksessa. Charles oli englanninkielentaitoinen ja töissä boilerin tekijänä rautateillä. Hän oli jo ottanut Yhdysvaltojen kansalaisuuden. Vaimon nimi ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortissa on muodossa Emeline ja Charles boilerintekijä. Vuoden 1920 väestönlaskennassa lasta ei mainita ja vuonna 1930 Charlesilla on vaimo nimeltä Katherine. Charles teki tuolloin edelleen boilereita.

Kallen sisko Fanny Maria Rostedt (s. 12.2.1885 Kokemäki) otti passin 15.7.1903 ja tuli Yhdysvaltoihin vuoden 1904 paikkeilla. Pari vuotta tämän jälkeen hän meni naimisiin suomalaisen John Salan kanssa. Tämä oli räätäli.

Fanny lähti käymään Suomessa. Palatessa 12.8.1909 hänellä oli mukana 2-vuotias Yhdysvalloissa syntynyt tytär Allie (?), Suomessa syntynyt 4 kuukautta vanha tytär Auli sekä 17-vuotias sisarensa Varma Hakala. Ikänsä puolesta Allie on muissa lähteissä esiintyvä Miriam, joka High Schoolinsa vuosikirjassa vuonna 1924 esiintyi oikealla näkyvällä kuvalla.

Fanny ja John asuivat ainakin vuosina 1920 ja 1930 Minneapoliksessa. Miriamin ja Aulin, joka Amerikassa oli Aileen, lisäksi perheessä oli poika Eino (s. 25.12.1910) ja tytär Lillian (s. ~1918). Eino joutui armeijaan 23.3.1942, jolloin hän oli jo naimisissa. Hän kuoli Los Angelesissa 8.12.1866. Äitinsä Fanny oli kuollut Minnesotassa 24.6.1961.

Kallen, Fannyn ja Varman sisko Alma Aliina Hakala (s. 22.4.1894 Kokemäki) tuli Philadelphian satamaan 5.12.1911 ilmoittaen vastaanottajakseen siskonsa miehen John Salan.

Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1881-1890 s. 339, 430
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Siirtolaisuusinstituutti passiluettelo
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Year: 1910; Census Place: Minneapolis Ward 4, Hennepin, Minnesota; Roll T624_701; Page: 12B; Enumeration District: 72; Image: 878.)
Minneapolis Naturalizations, 1890-1965
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Hennepin County, Minnesota; Roll 1675614; Draft Board: 4.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Minneapolis Ward 5, Hennepin, Minnesota; Roll T625_834; Page: 14B; Enumeration District: 98; Image: 563.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Minneapolis, Hennepin, Minnesota; Roll 1092; Page: 2A; Enumeration District: 57; Image: 102.0)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Minneapolis Ward 4, Hennepin, Minnesota; Roll T625_833; Page: 12B; Enumeration District: 72; Image: 868.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Minneapolis, Hennepin, Minnesota; Roll 1092; Page: 10A; Enumeration District: 65; Image: 370.0.)
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. U.S. School Yearbooks (Minnesota, Minneapolis, North High School, 1924)
National Archives and Records Administration. U.S. World War II Army Enlistment Records, 1938-1946
Ancestry.com. California Death Index, 1940-1997 (Place: Los Angeles; Date: 8 Dec 1966; Social Security: 475092956.)
Ancestry.com. Philadelphia Passenger Lists, 1800-1945 ( Roll T840_98; Line: 2.)

Pari vanhaa juttua

"Onkos maapallo pyöreä? " kysyi kerran jokseenkin päissään oleva mies muutamelta sivukulkevalta.
" Pyöreä kaiketi se lienee koska ette sen päällä seisallanne tahdo pysyä", oli vastaus.

Eräs mies, jolle kaikki yritykset huonosti onnistui, sanoi kerran tuskissansa: "Jos minä olisin ruvennut hattumaakariksi, niin olisivat varmaankin kaikki ihmiset syntyneet ilman päätä."

Nämä löytyivät kirjan Yhteinen Historia kansa-koulujen tarpeeksi (1847) loppukaneettina.

(Onko nykyajan koulukirjoissa (tarpeeksi) huumoria?)

Keskustelua toisaalla

Sukupuoliroolien epäjohdonmukaisuuksiin keskittyvä Myytinmurtaja oli kirjoittanut äskettäin julkistetusta oppikirjatutkimuksesta ja saanut tekstiinsä runsaasti kommentteja. Valikoituja otteita keskustelusta:

Kalastusta ja penkkiurheilua harrastava Tomi: "Joissakin aiheissa miehet pakosti nousevat esille, esim. historiassa ja erityisesti tieteen historiassa. Ei kai sellaisissa tilanteissa pakolla ruveta vääntämään naisesimerkkejä."

Myytinmurtaja: "Niin, siis - nimenomaan "historiassahan" noin puolet ihmiskunnasta oli naisia. (Historian Superstaroista tunnetaan toki vain ne miehenpuolet, mutta niitä tyyppejähän oli joka tapauksessa vain kourallinen maapallon kaikkien aikojen koko ihmispopulaatiosta.) Mitä Kuuluisiin Ukkeleihin tulee, niin alalta kuin alalta löytyy suurelle yleisölle tuntemattomia naistekijöitä. Heistä ei vain ole ollut tapana pitää melua."

Anonyymi: "Kröhöm.. Tuskin ketään kiinnostaa jokin lady butterfly tutkimassa hevosten paskaa. Sillä ei ole ollut historiaan mullistaa arvoa, siksi naisia ei ole suurissa tutkijoissa, poikkeuksiakin löytyy kuten Curie, mutta huomaa että hänen keksintönsä todella on MERKITTÄVÄ. Saat tietysti palvoa pitsin nyplääjiä ihan vapaastai , mutta turha tulla änkyröimään niitä historian suurmiesten joukkoon. "

T: "Valitettavasti kouluhistoria keskittyy menneisyyden merkkitapahtumiin ja mullistuksiin. Niissä miehet ovat monesti hyvin keskeisessä roolissa." "Yleensä alaa esiteltäessä otetaan esille vain merkittävimmät henkilöt. "

M: "Ei, Tomi. Kyllä historianopetuksessa on viimeisten vuosikymmenten aikana painotettu ihan myös sitä oikeitten ihmisten (versus kuninkaitten) elämää. Sankarinpalvonta-tyylinen historianopetus taitaa olla tyyliin viisikymmenluvun juttu."

T: "Kyllä minulle kerrottiin historiassa, kreikkalaisfilosofeista, Rooman keisareista, suurista löytö retkistä, uskonpuhdistuksesta ja maailman sodista (myös muista sodista). Tavallisen kansan historia jäi kohtalaisen vähäiselle käsittelylle. Tämä siis oli 90-luvun opetusta. "

M: "Tomi, historianopetus on muutakin kuin vain tietyn, kaanoninmukaisen ukkolauman edesottamusten kuvaamista. Minä puhun - ja polarcontrolkin olettaakseni puhuu - paradigman muutoksesta, uudesta katsantokannasta. Siis niin, että yleishissassa on syytä kertoa enemmän vaikkapa Valistuksen ajan normi-ihmisen elämästä noin yleensä, eikä välttämättä sataa sivua juuri de Lavoisierista, kuuluisa setä eli ei.

Esimerkiksi se on mielenkiintoinen kysymys, jotta miksi tietyillä väestönosilla oli mahdollisuus 1700-luvulla paneutua luonnontieteisiin (no, niiksi me niitä nykyisin kutsumme), ja suurimmalla osalla ei.

Minä siis perään köyhien ja naisten historiaa. No sehän on itse asiassa täysin sama historia. "

A: "Niin, postmodernissa historiantutkimuksessa nämä ovat jo. Ja jälki sen mukaista.. No voisinhan minäkin alkaa kirjoittamaan sukuni historiaa, jossa olemme aina olleet köyhempiä kuin Manniset, voivoi. "

M: "Täällä on sulle mieleistäsi historiankirjoitusta. "

Eilen ensimmäisellä luennolla

HY AY Hhs 110 Historiantutkimuksen johdantokurssi, syksy 2010

En suoraan sanottuna päässyt kärryille. Olo oli (ikävästi) kuin markkinoinnin perusteiden luennolla LTKK:ssa lukuvuonna 1990-91. Kaikki kuullosti itsestäänselvyydeltä, enkä koskaan päässyt kurssista läpi.

Järkevimmät muistiinpanoni näyttäisivät olevan "kriittisyys", "absoluuttista totuutta ei ole" ja "tulee pitää ero lähteiden ja tutkimuskirjallisuuden välillä". Paljon puhuttu tutkimusprosessi koostui otsikoista "Tavoitteet ja tehtävät", "Kysyminen jne.", "Valinta ja rajaus" sekä "Dokumentointi, todistaminen ja perustelu". Prosessiin palataan myöhemmin, sitten kun esseetehtävä on palautettu. Järjestyksellä varmaankin pedagoginen peruste.

(Jos tänne sattuu eksymään joku samalla luennolla ollut niin tiedoksi, että salissa kierrätetystä tamperelaisten Praeceptasta on hieman tuoreempi versio verkossa.)

Luentojen lisäksi kurssiin kuuluu opastetut käynnit Kansalliskirjastoon ja Kansallisarkistoon. En sano, ettenkö voisi oppia jotain uutta, mutta taidan silti jättää väliin. (Suomalaisessa sananlaskussa ylpeys kävi minkä edellä?)

Kronologiatentin rakenne paljastui vihdoin. Joko 20 tai 40 monivalintakysymystä. Pitää läpäistä ja tulos voi "subjektiivisella painoarvolla" vaikuttaa loppuarvosanaan. Yhtä läpinäkyvä ja selvä systeemi kuin työnantajani palkitsemispolitiikka. Turha tuon jälkeen oli kysyä kuinka paljon vaikutusta on esseetehtävällä versus lopputentillä.

Esseetehtävä on pienoiselämäkerta isovanhemmasta. Tekisi mieli fuskata ja tarjota isovanhemman vanhempaa. Niistä olisi kaksi käypää tekstiä ja yksi korjattavissa oleva. Isoisän elämän olen kirjannut vuoteen 1944 asti. Sadasta kirjan sivusta voisi vähän lyhentää ja sitten tarvittaisiin enää nafti 60 vuotta lisää. Ai niin, valinta ja rajaus. Sekä kriittisyys.

Vielä kerran rajanvetoja

"Kaikkia historiaa koskevia tutkimuksia voidaan kyllä perustellusti pitää historian esityksinä, mutta valtaosa historian esityksistä jää yhtä perustellusti historiantutkimuksen ulkopuolelle." "Historiantutkimuksen sen sijaan erottavat muista historiankirjoituksen lajeista juuri tieteellisen työskentelyn periaatteet." "Mutta mikä historiaa koskeva esitys sitten on tieteellinen ja mikä ei? ... historiantutkijalle on perusteltua esittää tietoteoreettinen vaatimus, että hänen on nimenomaisesti argumentoitava tutkimustulostensa puolesta. Historiantutkija myös tietää, että hän ei saa esittää perustelemattomia väitteitä. ... Historiantutkijan kokonaistulkinnan on oltava johdonmukainen ja sisäisesti ristiriidaton."

Jorma Kalela: Historiantutkimus ja historia s. 47, 62, 162

"Yksi historiantutkijan harrastajasta erottava piirre onkin se, että tutkijan on aina ilmoitettava lähteensä. Tässä suhteessa myös historiantutkijan ja toimittajan työt eroavat toisistaan." "Kaikessa tieteellisessä tutkimuksessa vaaditaan tietojen luotettavuutta, verifioitavuutta ja edustuksellisuutta."

Marjatta Hietala: Mitä tutkia ja miten?
Historioitsijan arki & tutkimuksen prosessi s. 17, 22

"Monelle historianharrastajalle historia on vain kuvailevaa kertomusta, joka karttuu kerronnan ja erilaisten kokemusten kautta, eikä menneisyyden hahmottamiseen tarvita teoreettisia lähtökohtia. Riittää, kun kertoo miten asiat ovat oikeastaan olleet eli Leopold von Ranken sanoin "wie es eigentlich gewesen ist". Yhä useammat tutkijat ovat hylänneet rankelaiset lähtökohdat huomatessaan, ettei menneisyyden rekonstruoiminen ole koskaan mahdollista. Historiantutkija voi vain lähestyä menneisyyden tapahtumaa ja väittää tietyllä todennäköisyydellä, miten asiat ovat saattaneet olla."

Marjatta Hietala: Mitä tutkia ja miten?
Historioitsijan arki & tutkimuksen prosessi s. 21

"Harjaantunut historioitsija on yhtä varma tulkintojensa epävarmuudesta kuin aloittelijakin. Ammattilainen eroaa aloittelijasta siinä, että hän ei pidä työssään kohtaamaansa epävarmuutta omana vikanaan, hairahdu pitämään itseänsä kyvyttömänä ihmisenä."

Markku Hyrkkänen: Historian arvo ja viehätys.
Tutkijan kirja s. 187

"Historiantutkimukselle on ominaista se, että välillä tutkimuksen eteneminen puuroutuu. ... Tämän tiedostaminen ja hyväksyminen helpottaa kohtaamaan tutkimukseen valitettavasti kuuluvaa ahdistusta. Ehkä tämä on asia, joka erottaa ammattitutkijan opiskelijasta - ammattihistorioitsija tietää ahdistuksen odottavan ja on valmiimpi kohtaamaan sen."

Autio, Katajala-Peltomaa, Vuolanto: Ongelma, oivallus ja onnistumisen ilo.
Historioitsijan arki & tutkimuksen prosessi s. 151

Yhteistyö on iloinen asia ja kirjastot hienoja paikkoja

Kirjoitusprojektini ei ole edennyt kuukausiin, joten projektikatsauksia ei ole ollut järkeä julkaista. Mutta jos keskitytään pieniin onnistumisiin...

Jo jokin aika sitten kuvittelin saaneeni Sonnenburgin problematiikan hallintaan. Mutta kun lauantaiaamuna sitä väänsin kirjaan sopivaksi tekstiksi, tuntui että edelleen puuttui jotain. Googlella tuli lupaava osuma. Löytö oli erinomainen, väitöskirja, joka käsitteli oikeaa aikaa ja paikkaa (Adamson, Andres: Hertsog Magnus ja tema "Liivimaa kuningriik"). Pikkiriikkinen ongelma syntyi kuitenkin kielestä. Siitä sain juuri sen verran tolkkua, että tiesin missä olivat kriittiset kohdat ja tajusin myös monen muun luvun sisältävän hyödyllistä tietoa. Kielitaitoa ei minuuteissa eikä päivissä tekaista, mutta eräs ystävä tarjosi kääntäjäksi äitiään. Voisi olla myös hyödyllistä ottaa tekijään itseensä yhteyttä, tämä edelleen harkinnassa.

Maanantaina oli blogitekstinä asiaa registratuurasta. Sain siihen Anu Lahtiselta arvokkaita kommentteja, joiden perusteella lähetin jo samana päivänä tiedustelun Riksarkivetiin. He olivat yhtä tehokkaita kuin aiemminkin ja jo keskiviikkona postilaatikkooni (ilman kustannuksia!) lennähti ote registratuuran henkilöhakemistosta. Kaksi ensimmäistä sivua Sonnenburgin aikaa, joten ainakin minulla on nyt Almquistin kirjan lisäksi toinenkin lähteentapainen sille, että Olof Ångerman siellä tosiaan huseerasi.


Tiistaina käväisin pitkästä aikaa SSS:n kirjastossa, sillä tiesin siellä saavani käsiini tänä vuonna ilmestyneen Jan Bruniuksen kirjan Vasatidens samhälle. En vägledning till arkiven 1520-1620 i Riksarkivet (Skrifter utgivna av Riksarkivet nr 32). Pelkällä selauksellakin löytyivät kriittiset lauseet "Riksregistraturet har vissa luckor. De brev som gällde fogdarna och deras skatteuppbörd skrevs inte alltid in i registraturet utan finns oftast enbart bevarade i avskrifter som bilagor till fogderägenskaperna." , jotka vahvistivat maanantaina esittämäni arvailut. Kun puolellani on kaksi ruotsalaista ja yksi hyvinkääläinen niin uskallan olla eri mieltä kuin yksi yksilö, joka saa kuvitella minut höpsöksi sukututkijaksi, jos niin haluaa.

SSS:n kirjastossa käynti säästi suunnitellun Balttia-kirjasto vierailun. Molempien kirjastoluetteloissa oli samat puhtaaksikirjoitetut maakirjat Saarenmaalta, jotka sain SSS:n kirjastosta kotiin lainaksi. Esittelytekstit viroksi ja saksaksi, tilit saksaksi. Joko tekstiä oli modernisoitu tai sitten Porissa opetettiin 1960-luvulla erittäin vanhanaikaista saksaa. Äitini nimittäin innostui ja onnistui kääntämään ravintolaruokaa odottaessamme verotavaroista kolmenlaista sianlihaa ja olisi varmaan jatkanut ruokatavaroita eteenpäin ellen olisi kiskonut kirjaa käsistään.

Kokeilin myös onniarvoon hyllysurffausta SSS:n kirjaston Balttian kohdalla. Täysosuma! Suomeksi käännetty Balthasar Russowin Liivinmaan kronikka, joka kattaa oikean ajan ja kuvaa asioita suunnilleen niin kuin Olofini ne on kokenut tai kuullut. Moderneissa historiankirjoissa on herkullisimmat tapahtumat (kuten Tallinan linnaan hyökkäys käymäläkuiluihin laskettuja köysiä myöten) kirjoitettu kronikkoja lähteenä käyttäen, joten mielekkäämpää käyttää niitä suoraan. Viikonloppuna olin jo ehtinyt lukea toista kronikkaa, jonka englanninkielinen käännös on julkaistu verkossa, mutta suomenkielinen oli vielä parempi juttu.

Eilen onnistuin myös ilmoittautumaan lauantaiselle Siuntion retkelle eli pääsen taas maisemiin, joissa Olof liikkui! Jos vaan saisin sen kirjoittamispuolen aikaiseksi, niin kyllä tästä aktiviteetista jonkinlainen 1500-luvun sekasalaatti tulee.

Kansallisarkisto juhli

Jollain, ei niin kaukaisella, käynnillä Kansallisarkistossa luettelohuoneeseen kuului juhlinnan äänet epätavallisesta suunnasta. Päivystäjä kertoi käynnissä olevan juhlat henkilöstölle Kansallisarkiston rakennuksen merkkipäivän kunniaksi.

Lieneekö sitten osa juhlintaa, että digitaaliarkiston seurakuntavaltaiseen uutuuslistaan ilmaantui Valtionarkiston rakennuspiirrustuksia polulle Rakennushallitus > Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) > Kirjastot ja arkistot >. Alla ote yhdestä näistä.