Huomattuani viime kesänä tapauksen, jossa historian väitöskirjaa ei hyväksytty, epäilin, ettei kyse ollut ainokaistapauksesta. Kun ei ollut alkuvuoden parille illalle parempaa tekemistä niin poimin painetusta Helsingin yliopiston väitöskirjojen listasta 1800-luvun viimeisten vuosikymmenten historian väitöskirjat ja vertasin niitä ylioppilasmatrikkelin tietoihin. Löysin kolme tapausta, joissa väitöstilaisuutta ei seurannut filosofian lisensiaatin arvo eli kaksi lisää aiempaan.
Tietenkin nämä(kin) pitäisi tarkistaa pöytäkirjoista ja varmistaa, ettei tutkinnon suoritus ole jäänyt kiinni jostain muusta kuin väitöskirjan laadusta. Ja pitäisi käydä läpi muidenkin alojen väitöskirjoja. Mutta jo tämäkin näyte haastaa käsityksen, ettei väitöstilaisuuden jälkeen töitä olisi hylätty.
Sanoin tämän ääneen yhdessä viime viikon 1800-luvun konffan keskusteluosuudessa. Onnekkaasti vieressäni istui Elise Garritzen, joka kertoi tehneensä perusteellisemman katsauksen 1900-luvun alusta väitöskirjassaan Lähteiden lumoamat. Henry Biaudet, Liisi Karttunen ja suomalainenhistoriantutkimus Roomassa 1900-luvun alussa. Osio löytyi sivuilta 131-134.
Garritzen oli tutustunut vastaväittäjien lausuntoihin ja keskustelujen pöytäkirjoihin Historiallis-kielitieteellisessä osastossa lukuvuosina 1905–1915. Tuolloin hylättiin neljä väitöskirjaa 105:stä. Lisäksi 11 väitöskirjan hyväksymisestä käytiin keskustelua useammassa kuin kokouksessa ja näistä viiden hyväksyminen oli äänestystulos eikä yksimielinen päätös. Garritzen toteaakin, että "Koska normaalista menettelystä poikkeavia väitöskirjan tarkastusprosesseja on käsitelty toistaiseksi lähinnä yksittäistapauksina henkilöhistoriallisissa tutkimuksissa, on syntynyt virheellinen mielikuva hyvin epätavallisesta ilmiöstä."
Tässä vaiheessa oli jo käytössä esitarkastus, mutta Garritzen kuvaa sitä pinnalliseksi. Hänen erityisesti tutkimansa Liisi Karrttusen väitöskirjan katselmoi yksi professori, joka oli työn ohjaaja Hirsu-projektin tietokannan mukaan. Hän antoi painatusluvan, vaikka käsikirjoituksesta puuttui neljä lukua ja olemassa olevista luvuista puuttui lähdeviitteet. Käytäntöä tiukennettiin vuonna 1913, mutta oman yliopiston ulkopuolisten esitarkastajien käyttöön oli vielä pitkä matka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti