Matkakertomuksesta aikanaan selvisi, että entisajan kestikievarien päiväkirjat ovat voineet joutua pyyhkimispaperiksi pikkulaan. Ehkä menetys ei kuitenkaan ollut kovin suuri, sillä Lentävien lehtien 20/1877 kuvaus ei lupaa kovin selvästi luettavaa tekstiä.
Niinkuin kaikki matkustaneet tietävät, ovat kestikievarien kirjoitusneuvot sangen viheliäisessä tilassa. Jos muste joskus meneeki mukaan, niin on kynä kumminki melkein aina kelvoton. Eräässä kestikievarissa en tahtonut saada päiväkirjaan millään lailla yhtään mustaa piirtoa. Emännöitsiä neuvoi kumminki keinon. Hän sanoi muiden matkustajani ottavan terän irti ja kirjoittavan varrella. Minäkin koitin samaa keinoa, ja se auttoiki pulasta.
Mutta kun tulin toisen kerran samaan kestikievariin, niin en löytänyt enää varttakaan. Se ei ollut kestänyt kovin kauvan, kun täytyi olla vartena ja teränä. Nytpä olisi kai pitänyt jättää puumerkki varsin piirtämättä; mutta kaikeksi onneksi olin lukenut kirjekortista, että sen toisella puolella kirjoitetaan vastaan ottajan nimiosoite. (Nykyisissä kirjekorteissa ei ole sitä viisasta neuvoa.) Rupesin tuumimaan: eiköhän sillä voisi matkustajanki nimeä kirjoittaa. Kirjekortti oli taskussani; minä sysäsin sen mustepulloon ja piirsin päiväkirjaan. Siihen tuli oikein juhlallinen rivi. Kirjekortti ei ole kuitenkaan kaikin puolin kehuttava kynä. Se ei kestä kau'an, vaikka maksaa 10 penniä. Sillä kirjottaminen tulee siis kovin kalliiksi. Mustetta ja paperia kuluu myös paljo. Se onki kai vaan pohattoja varten laitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti