Eilen julkaistiin Kalmistopiirissä tekstini Pernarutto 1700-luvun Suomessa. Sen "inspiraatiolähteenä" oli väitöskirjatutkimukseni takia kolme vuotta asunnossani pyörinyt Johanna Widenbergin kirja Den stora kreatursdöden. Kampen mot boskapspest och mjältbrand i 1700-talets svenska rike (2017).
Loppujen lopuksi käsikirjoitukseeni ei tullut mitään sanomalehtien kirjoituksista, joissa raportoitiin karjasairauksia tai neuvottiin niiden parannuskeinoja. Mutta omaksi opikseni luin nyt vihdoin Widenbergin kirjasta Suomea koskevat osat ja vertailin niitä Suomesta Inrikes Tidningariin kirjoitettuihin sanomiin sekä Elis. Sidenbladhin poimintoihin taulukkolaitokselle toimitetuista tiedoista. (Kiitokset menneisyyden minälle, joka teki Sidenbladhin kirjasta kattavat muistiinpanot.)
Kävi selväksi, kuinka merkittävästä asiasta oli kyse yhteiskunnassa, jossa karjasta oltiin riippuvaisia ja siinä oli kiinni merkittävä osa omaisuudesta. Lisäksi pernarutto eläimissä saattoi tarttua ihmisiin ja tästäkin löytyi ikävän monta todistetta. Näin ollen ajattelin, että lyhytkin katsaus on kirjoittamisen arvoinen.
Klassisesti aihe tuli tietenkin uudelleen vastaan tehtyäni tekstin ja lähetettyäni sen toimitukseen. Sakkolan seurakuntakronikassa kuvataan vuoden 1798 lammasruttoa, jota kutsuttiin myös siperialaiseksi sairaudeksi. Lampaiden lisäksi se tappoi paljon hevosia ja lehmiä sekä joitakin ihmisiä. Sama tauti tappoi pitäjässä vuonna 1807 paljon karjaa ja 9 ihmistä. Mutta mistäköhän taudista tässä oli kyse? Toivottavasti joku (eläin)lääketieteestä oikeasti ymmärtävä joskus tekee vielä lisätutkimusta, sillä Widenbergin päähuomio oli Ruotsin puolella, jossa kärsitty karjarutto ei tullut Suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti