Perunarutto tuli Suomeen vasta kun sitä oli jo joka puolella Ruotsia. Leviäminen alkoi vuonna 1847, joten Grotenfelt arvelee väyläksi Ahvenanmaata. Idässä leviäminen pysähtyi Kyminjoelle ja pohjoisessa Kokemäenjoelle. Eteläisessä Hämeessä perunarutto "raivosi miltei kaikkialla".
Seuraavina vuosina tauti levisi erityisesti vesistöjen rannalla, jonne asutus ja viljelys keskittyi. Täydellisesti säästyneillä alueilla todennäköisesti perunaa viljeltiin hyvin vähän. Neljän vuoden jälkeen tauti hävisi lähes täysin, mutta esiintyi vuosina 1853 ja 1854 joissain osissa Turun ja Porin lääniä ja Uudenmaan sekä Vaasan läänin rannikolla. Ainakin Uudellamaalla tauti pahensi katovuosien ravintotilannetta. Vuonna 1855 perunaruttoa oli enää yhdessä Turun läheisessä pitäjässä. Liittyykö taudin loppumiseen perunanviljelystä hetkellisesti luopuminen?
Välivuosia ei ollut montaa, sillä perunarutto tuli Suomeen toistamiseen vuonna 1860 ja levisi oitis kaikkialle, paitsi Oulun lääniin. Nyt siis myös Kuopion läänissä oli perunaruttoa "miltei kautta koko läänin". Seuraava vuosi oli yhtä paha, mutta laaja levinneisyys päättyi siihen. Oulun läänissä kuitenkin kärsittiin perunarutosta vuonna 1862 ja seuraavina kahtena vuonna tautia oli runsaasti Kuopion läänissä.
Kolmannen jakson alun Grotenfelt ajoittaa vuoteen 1866, jolloin tautia oli muussa Suomessa, mutta ei Oulun ja Kuopion lääneissä. Jo seuraavana vuonna tautia oli vain paikottain ja siksi Grotenfelt kutsuu Vaasan läänistä 1868 alkanutta leviämistä neljänneksi vaiheeksi, joka kesti vuoteen 1871. Valtakunnallisia tai laajoja perunaruttokausia oli vielä 1879, 1882-1883, 1890, 1895 ja 1897-1898. Eivät sitten kuitenkaan laskeneet perunan suosiota.
1 kommentti:
Perunaruton esiintyminen on vahvasti sääsidonnaista, joten vuosien välinen vaihtelu on / oli normaalia.
Huomionarvoista, että rutto oli omalta osaltaan vaikuttamassa 1860-luvun nälkävuosiin. Sitä harvemmin muistetaan mainita.
Lähetä kommentti