Irtolöydön pikainen paluu

Jatkoa perjantailta. (Ei, ei pelkästään valitusta yhdestä Museoviraston FB-päivityksestä. Vaan valitusta muustakin. Lopussa on pointti, johon voi halutessaan hypätä, mutta sitten missaa kohdan, jossa tunnustan pari - pikkuriikkistä - omaa erehdystäni. )

Kertaus: Musevirasto jakoi kaksi esinekuvaa eläinteemalla. Esineille annettiin kausiajoitus, mutta ei löytöpaikkoja. Koska Museovirasto, ihminen kuvittelee, että kyseessä on nykyisen Suomen alueen löytöjä. Ihminen voi (ihan oikeasti) kuvitella näin jopa avattuaan Finnan sivun, jonka asiasanojen joukossa on 'Venäjä'.

Joten julkaisin blogitekstin ja linkkasin sen Twitteriin. Unkarin ystävä totesi: "Unkarin kansallismuseossa Budapestissa on samaa mallia oleva hirvi, sekin muistaakseni jokin skyyttien heidän tienoilleen jättämä. Kalevala-koru julkaisi ysärillä vastaavan korun, siksi alun perin kiinnitin siihen huomiota." Kyseinen korumalli ei ole enää myynnissä, mutta käytettyinä kaupatuista selviää, että mallin nimi oli Hiiden hirvi. Kaivoin Wayback Machinesta mainostekstin maaliskuulta 2000:

Hirvikuvion luonne on demoninen. Se edustaa samaan aikaan tavoiteltua ja ikuisesti tavoittamatonta. Uskomuksen mukaan nuori nainen tai neito saattoi ottaa hirven hahmon, ja kiusoitella ylpeää takaa-ajajaansa. Lopulta osat vaihtuivat, ja metsästäjästä itsestään tuli saalis. Jos metsästäjä osasi välttää kohtalonsa, häntä odotti suuri palkkio. Jos siis näet jonkun kantavan Hiidenhirven kruunua, punnitse rohkeutesi.

Wikipedia kertoo, että "Hiiden hirvi on vaikeasti pyydystettävä, voimakas ja nopea hirvi kalevalaisessa runoudessa" eli nimi viestii vahvasti suomalaisuudesta. (Jos nyt unohdetaan se, että suurin osa kalevalaisesta runoudesta on kerätty nykyisen Suomen rajojen ulkopuolelta ja sen suomalaisuus on päälleliimattua ja rakennettua.) 

Mutta kyseinen irtolöytö ei ole Kalevalan mailta, vaikka ne ymmärrettäisiin runojen kerualueeksi 1800-luvulla. Arkeologi Tuuli Heinonen näki minua enemmän vaivaa ja raportoi löydöksensä: "Ei yllättävää, jos Eremitaasista löytyy vastaavia esineitä: kun hakee Muinaiskalupäiväkirjasta KM-numerolla, käy ilmi, että esine on peräisin Minusinskista Siperiasta. Ja arkeologillakin kesti tovi aikanaan keksiä, että Finnaa ja Kyppiä täytyy aina käyttää rinnakkain..."

Minusinsk on tosiaan Jenisein rannalla Siperiassa, mutta sen eteläreunalla Kazakstanin ja Mongolian hollilla. Perstuntumalla huomattavasti lähempänä skyyttien ratsastusalueita kuin suomalais-ugrilaisten kielten puhujia, kalevalaista runonlaulajista puhumattakaan.

Eli mokasin kaksi kertaa. Olisi pitänyt älytä asiasana Venäjä ja osata tehdä Kyppi-haku. Ei kuitenkaan ole liian myöhäistä harjoitella ja oppia. KM7267:367 suoraan portaalin hakuun ei toimi, mutta muinaiskalupäiväkirjan lomakkeeseen voi syöttää päänumeron, mikä on joko mennyt minulta ohi tai unohtunut.

Päänumeron alla on kaikkiaan 1053 esinettä, jotkia on diarioitu 23.5.1917. Löytöluettelosta selviää, että kyseessä on n.s. Tovostinin kokoelma, jonka esineet ovat Minusinskin ympäristöstä. Vaasalainen lääkäri Karl Hedman osti ne 2500 ruplalla Petrogradissa syyskuussa 1916. Kokoelma oli saanut nimensä tohtori Tovostinilta, joka oli käynyt kirjeenvaihtoa J. R. Aspelinin ja A. M. Tallgrenin kanssa. Jotain asiaan liittyvää on Päivälehden joulualbumissa Nuori Suomi 1916, joka ei valitettavasti vielä kuulu Kansalliskirjaston digitointeihin.

Käytettävissä on kuitenkin tekstihaku ja SWL 19.10.1917, jossa raportoitiin

Kansallismuseon ulkomaiset kokoelmat. Viime kuukausien kuluessa ovat Kansallismuseon arkeologiset kokoelmat Venäjältä ja Siperiasta karttuneet huomattavasti. Toukokuun lopulla osti näet Antellin Valtuuskunta toht. K. Hedmanilta Vaasassa hänen puoli vuotta aikaisemmin ostamansa siperialaisen muinaisesinekokoolman. Sen oli kerännyt minusinskilainen kauppias I. P. Tovostin, etupäässä ostamalla talonpojilta ylisen Jenisein kahden puolen. Kokoelma käsittää kaikkiaan 1,053 esinettä, niistä noin puolet pronssikaudelta ja puolet rautakaudelta ja mongolilaisajalta. Tämän osion kautta ovat museon keskisiperialaiset kokoelmat kasvaneet kaksinkertaisiksi. Uuden, n. s. Tovostinin kokoelman, kiiruhti yhdistys julkaisemaan ranskankielisessä, viime kesäkuussa valmistuneessa kuvajnlkaisussa, ja muista siperialaisista kokoelmista oa parhaillaan valmistettavana erikoisteos.

Kansalliskirjaston digitoinneista löytyi myös A. M. Tallgrenin julkaisun bibliografiset tiedot: Collection Tovostine des antiquités préhistoriques de Minoussinsk conservées chez le Dr Karl Hedman à Vasa. Chapitres d’archéologie sibérienne. 4:o, (6 +) 93 s., 12 pl. Hfors 1917. Se olisi Hathilla digitoituna, jos olisi Yhdysvalloissa tai softa, jolla IP-osoitteensa saisi sinne siirrettyä. Mutta kun ei, niin huomautan vain, että julkaisun Finna tietueeseen sisältyy asiasanoitus "Minusinsk, Siberia (District)" joka on i-han hi-tu-sen tarkempi ilmaisu kuin Venäjä.

Täytyy toki vielä palata löytöluetteloon, jossa helasta on niukat tiedot, mutta silti olennaista, joka puuttuu Finnasta. Täältä nimittäin selviää, että hela on kylästä Belojarskoe, samoin kuin esineet KM7267:366 ja KM7267:368. Kylää oikealta hollilta en googlaamalla löytänyt ja muut sieltä kerätyt esineet eivät ilmeisesti ole valokuvauksellisia. 

Pointti: Museoviraston esinetiedot Finnassa eivät ole tietolähde, vaan alkupiste, josta pitää osata lähteä toisaalle. Eivätkä läheskään kaikki Museoviraston esineet (yksittäisistä arkeologisista löydöistä puhumattakaan) ole Finnassa.