1) Runsas viikko sitten seurasin verkossa ruotsalaisen kirjan ”Historikern i samhället – roller och förändringsmönster” julkistustilaisuutta. Särähti pahasti korvaan, kun joku sanoi, että historioitsijan yhteiskunnallinen tehtävä on olla totuudentuottaja (sanningsproducent). Nyt jälkikäteen sanakirjaa tarkistaen ehkä sanning on lähempänä tosiasiaa kuin totuutta.
Omassa ajatusmaailmassani totuus on jotain niin kokonaisvaltaista ja monimutkaista, ettei se ole kuvattavissa millään keinoin. Totuutta on sekä "todella" tapahtuva/tapahtunut että yksilöiden kokemus/käsitys, jotka molemmat vaikuttavat seuraavan hetken toteutumiseen.
2) Tosiasioita historiantutkimuksella on mahdollista tavoittaa. Mutta jo sukututkimuksen peruslähteissä pitää (tai pitäisi) erottaa asiakirjan kertoma todellisuudesta. Ihmisiä ei kutsuttu nimillä, jotka kirjattiin, perheiden rakenne ei ollut se, mitä rippikirjaan tai henkikirjaan kirjattiin, eivätkä ihmiset olleet fyysisesti (välttämättä) siellä minne heidät kirjattiin. Tosiasia on, että "joku" on kirjoittanut jotain ja käytännöllisesti katsoen kaikki muu on tulkintaa.
3) Väikkärissä olen vielä turhan paljon tosiasioissa eli kerron omassa tekstissäni siitä, mitä on kirjoitettu enkä ole monin paikoin päässyt tästä eteenpäin. Aivan oikein (tai totuudellisesti) männä viikon seminaaripaperia siis pidettiin liian "empiirisenä" eli aineistossa kiinni olevana. Mielenkiintoista (tai hälyttävää) oli, että kun olin yrittänyt päästä tulkinnallisesti kauemmas, niin seminaarissa kysyttiin löytyykö johtopäätökseni sellaisenaan aineistostani.
Kun mainitsin näkemyksistä (eilisessä kuukausirapsassa mainitulle) keskiviikkona kohtaamalleni tuttavalleni hän kertoi saaneensa ensimmäisestä väikkäriversiostaan ohjaajalta arvion "raporttimainen". Hän siis lohdutti minua, että ajan kanssa ja prosessiin luottaen tekstin laatu kohenee. Elää ja näkee.
4) Toissapäivänä istuin Helsingin yliopiston ja Kansallismuseon yhteisen Studia Generalia -sarjan aloitussession yleisössä. Illan otsikkona oli Muuttuva totuus. Alkusanoissaan Tuomas Heikkilä totesi yliopiston tehtäväksi totuuden edistämisen. Ehkä omalla sanastollani hän tarkoitti lähinnä totuudellisuuden edistämistä?
5) Ekana puhunut Sara Norja esitteli alkemian historiaa, joka oli taustaa kielitieteelliselle väitöskirjalleen Alchemy in the vernacular: an edition and study of early English witnesses of The Mirror of Alchemy. Nykyään pseudotieteeltä vaikuttava metallinjalostustouhu oli (suhteellisen) täysjärkistä, kun ymmärtää, että huippukaudella 1500- ja 1600-luvuilla vielä ymmärrettiin metallit yhdisteiksi eikä alkuaineiksi kuten nykyisessä tieteessä. Tulkintakehys (tai maailmankuva) siis merkityksellistä.
Vastaavasti Tuuli Heinonen totesi aikaisemman käsityksen keskiajan maaseudun vaikutusvaltaisista ja tasa-arvoisista talonpojista, joiden liikkumaton elämä kului yksinkertaisissa ja vaatimattomissa savutuvissa puukulhojen äärellä, olleen toisaalta tulkinta-aikaan sidonnaista ja toisaalta käytettävissä olevan materiaalin puitteissa ymmärrettävää. Hän itse oli tunnistanut oman (yli)valmiutensa tulkita tutkimansa arkeologiset jäänteet merkeiksi liikkuvuudesta ja monikulttuurisuudesta, jotka ovat omassa ajassamme pinnalla olevia (vaikkakaan eivät kaikkien omaksumia) arvoja.
6) Kolmas puhuja oli arkeogenetiikan tutkija Elina Salmela, joka sattui käyttämään keskusteluosuudessa itsestään sanaa totuudentuottaja ja näin inspiroimaan tämän tekstin kokoonpanon. Salmela totesi luonnontieteilijänä olevansa "lähellä aineistoa" eikä nähnyt tarvetta humanististen tieteiden tapaan tehdä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. Tämäkin särähti korviini, sillä ei ole olemassa "dataa", joka ei olisi yksi yhteen totuuden tai todellisuuden(kaan) kanssa tai josta voitaisiin muodostaa tietoa ilman tulkintaa. Toinen kysymys on sitten humanisitissa tieteissä vaaditut (?) pidemmälle viedyt johtopäätökset (ks. kohta 3).
7) Mielenkiintoisempi oli Salmelan pointti tutkimusta vaativien kysymysten tunnistamisesta. Niin kauan kuin kukaan ei kyseenalaista yhteisiä oletuksia, ne jäävät käsittelemättä. On helpompi tarttua aiheisiin, joista on jo vähintään kaksi erilaista mielipidettä.
8) Tilaisuuden yleisökysymyksistä yksi nosto lopuksi. Missä määrin valta on totuutta? Eli totuus auktoriteettien määrittelemää.
9) Kaikki edellä toisten sanomaksi väitetty on omaa tulkintaani ja ymmärrystäni, joka voi olla kaukanakin siitä, mitä oikeasti sanottiin tai tarkoitettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti