Kesällä 1818 Peräseinäjoella syntyi itsellisparille tytär Lisa ja Myllärin torpassa poika Henrik. Parikymmentä vuotta myöhemmin he löysivät toisensa ja kasteelle vietiin 12.9.1841 syntynyt tyttärensä Klara. Tuolloin Henrik oli vielä Myllyniemen renki, mutta pari vuotta myöhemmin hänet kirjataan jo torppariksi Topparissa. Torpan nimestä Vainionpää tuli sukunimen tapainen länsisuomalaiseen tapaan. (RK 1837-1846 s. 38, s. 44, 1849-1855 s. 86, 1856-1862 s. "105" (p.o. 103), 1863-1869 s. 145)
Hän otti työnhaluisen Sanna-tyttönsä mukaansa. Matka lienee kuitenkin ollut tyttöselle kovin rasittava ja vaikea, koskapa hän vielä vanhanakin surumielin kertoi niistä kärsimyksistä, jotka häntä kohtasivat asumattomassa erämaassa, suurten soitten keskellä. Ja sen voi arvatakin. Huonot asunto-olot ja niukka ruoansaanti oli nälkiintyneen kansan osana vaikeasti kuljettavassa sydänmaassa. Jonkinlaista jauhosekoitusta, jota työmiehet nimittivät "tokeroksi", siellä sentään saatiin, ja tämän vuoksi kansa vielä nytkin nimittää silloin tehtyä maantietä "tokerotieksi".
Samat tarinat kuullut Eelin veli William Jokinen jatkaa kirjassaan Veljekset maailmalla. Lapsuuden ja nuoruuden muistoja vuosisadan vaihteen kummaltakin puolen
Selvittyään Tokerotien teosta täytyi äitini mennä isänsä kanssa ns. Hoppuojan kaivaustyöhön, jollainen uurastus ei suinkaan sopinut nuorelle, hennolle naisolennolle. Tämä suuri laskuoja kaivettiin Peräseinäjoen Kihniän kylän suoalueitten läpi, että sinne olisi saatu kuivaa peltomaata ja hallat torjutuiksi viljelysmailta. Siellä Sanna-tyttösen oli täytynyt seisoa kylmässä vedessä ojan pohjassakin, ja siitä äitini lienee jo silloin saanut surkean reumatismin idun jäseniinsä.
Kumpikaan veljistä ei mainitse äitinsä vanhempien kuolemia. Henrik kuoli joulukuussa 1873 ja Lisa huhtikuussa 1876 (RK 1870-1879 s. 212). Molemmat Jokiset puhuvat sitten kirkkoherra Leideniuksesta, jolla tarkoittavat Peräseinäjoen kappalaista Edvard Ulrik Wilhelm Niceforus Leidenius. Tämän tuella nälkävuosien jälkeen Sanna pääsi lähimpään kansakouluun Alavuudelle. Lukuintonsa oli suuri ja haaveenaan päästä Jyväskylän seminaariin, mutta tähän ei ollut mahdollisuutta. Eelin kertoman mukaan edessä oli kuitenkin vaihtoehto:
Kirkonkylässä oli kauppiaana kirkkoherran veli, ja hänkin olisi mielellään ottanut äitini liikeapulaisekseen. Opettajan virka miellytti äitiä kuitenkin enemmän kuin liikeala, ja niin hän valitsi kirkkoherran tarjoaman toimen.
Williamin sanoin jatkaen Sanna
kansakoulusta päästyään joutui oikein "kansankynttiläksi", so. pitäjän kiertokoulunopettajaksi, ja alkoi takoa aikamiestenkin päähän kirjatiedon aakkosia. Hänellä oli itseäänkin vanhempia oppilaita, jotka oppivat sen,. mitä kuudessa viikossa saattoi oppia täysi-ikäinen, sellainen, joka ei entuudestaan tuntenut edes aata. Kouluahan pidettiin vain kuusi viikkoa samassa paikassa ja sitten siirryttiin toiseen kylään.
Sanomalehtien kirjeistä saadaan veljesten muistitietoon aikalaisnäkemyksiä. "Kiertokoulu tosin täällä on, mutta oppilaita kuuluu siellä olevan välistä yksi, välistä kaksi, toisinansa usiampi. Ei sillä tavalla sivistys nopiaan pääse edistymään." (SWL 26.10.1876) "Yksi kiertokoulu täällä tosin on, mutta sitäkin hyvin paljon vastustetaan; vanhallaanolijat sanovat "on ennenkin aikaan tultu ja ripillen päästy, eikä ole kouluja tarvittu"." (SWL 4.8.1877) "Oppi-laitoksia on meillä vaan yksi kiertokoulu, jossa yksi opettajatar hyvällä halulla ja menestyksellä työskentelee ja istuttelee sekä lukuhalua että muuta sivistyksen intoa nousevaan nuorisoon." (Ahti 30.11.1878)
Koulunpitoa Sanna jatkoi yhdeksän vuotta, kunnes meni naimisiin vuonna 1885.
Kuva: Ote Jouluviestin 1912 kannesta, tekijä Kaarlo Vuori.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti