Koska olen viettänyt lapsuuteni 1970-luvulla Nika Bubrovskyn kumppaneineen tekemä ja suomeksi Hanna Niittymäen kääntämä ja täydentämä Protesti. Vastarinnan historiaa tuntui niin ulkonäön kuin esitystavan puolesta tutulta. (Verkossa tavoitettavissa oleva englanninkielinen versio on lyhyempi ja joitakin sen lukuja puuttuu suomennoksesta.) Olen aikaisemmin täällä lastenkirjoja käsitellessäni pyrkinyt arvailemaan tavoiteltujen lukijoiden reaktioita ja myöhemmin nähtyjen somepäivitysten perusteella ollut täysin väärässä. Tällä kerralla en edes yritä.
Loppusanojensa mukaan
Tämä kirja on koottu, jotta voisimme yhdessä pohtia sitä, miten oikeudenmukaisuus on edennyt eri maissa ja eri aikakausina. Nämä ovat "historian oppitunteja", joihin ei ole oikeita vastauksia. Jokaisen on päätettävä itse, mitä niistä ajattelee. (s. 66)
Tähän voin yhtyä täysin. Valitettavasti kirjan aukeamissa, joissa kussakin on aktivointitehtävät ehkä alakouluikäisille, "oikeat" vastaukset tuntuvat ilmeisiltä. Esitetyissä tapauksissa on selvä oikeudenmukaisuutta vastustava pahis ja joku protestoiva taho hyviksenä. Kaikki esitetyt protestit eivät johtaneet toivottuun tulokseen, mutta protestointi esitetään silti tarpeellisena ja mahdollisena.
Ja onhan se sitä(kin). Mutta kun lyhyillä teksteillä tavoitetaan tapahtumista vain vinoutunut siru, kirja näyttäytyy lähes historian väärinkäyttönä. Jos näin, mikä sitten olisi historian oikeaa aktivoivaa käyttöä?
Kuten tästä kirjastakin voi huomata, eri aikakausina erilaisia asioita on pidetty protesteina. Joskus vaikkapa ruuan toimittaminen nälkää näkeville kanssaihmisille on ollut valtaapitävien mielestä protestoimista, kuten kreivi Leo Tolstoi teki. (s. 67)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti