Rakkautta Kangasalla

Otavassa 1/1920 julkaistiin Jalmari Finnen tuomiokirjoihin perustuva kertomus Se rakkaus! Tekijänoikeutensa on rauennut, joten pari alkukappaletta yli hypäten suoraa lainaa ja lukija voi miettiä missä kohtaa rakkaus on mukana:

Kangasalla Tursolan kylässä ja Tavelan talossa isännöi 1700-luvun alkupuolella mahtava rusthollari Henrik Henrikinpoika Birckman. Hänellä oli neljä poikaa, Henrik, Kalle, Elias ja Petter. Talon oli isäntä perinyt isältään, ja vanhimmalle pojalleen Henrikille hän sen aikoi jättää. Mutta poika kai uskoi isänsä vielä kauan elävän, koska ei omasta kohdastaan ruvennut edes emäntää taloon hommaamaan. 

Hän oli siinä suhteessa yhtä haluton kuin kaikki muutkin veljensä. Kun nuori Henrik vuonna 1735 oli täyttänyt kaksikymmentäviisi vuotta, jossa tässä senaikuiset nuoret miehet tavallisesti jo olivat vakaantuneita aviomiehiä, ryhtyivät pojan äiti Sohvi Johanintytär ja täti, vanhan isännän sisar, rättärinleski Sohvi Henrikintytär, asiata järjestämään. Täti se varsinkin hommasi; hän kertoi nuorelle Henrikille tietävänsä hänelle sopivan vaimon ja vakuutti hankkivansa avioliittoon vanhan isännän suostumuksenkin. Kyseessäoleva neitokainen oli Kuhmalahden Isonpennon Knaapin rusthollin tytär Maria Simontytär. Eihän Maria enää ihan nuori ollut, olihan jo 23 ikävuottaan täyttänyt, mutta talo oli suuri, sitä kun ei silloin vielä oltu jaettu kahtia, niinkuin myöhemmin tehtiin, ja myötäjäiset sieltä saattoivat tulla hyvät. Ja kun nuori Henrik tämän kuuli, niin hänessä heti syttyi rakkaus. 

Kun joulukuussa 1735 Kuhmalahden Tervaniemen molemmat Anttilan isännät Antti ja Samuel tulivat Tavelaan tuomaan vanhalle isännälle veroja, sillä heidän talonsa olivat Tavelan akumenttitaloja, niin nuori Henrik lähetti heidän mukanaan Marialle terveisiä ja sanan, että tytön pitäisi odottaa häntä eikä mennä kellekään toiselle eikä kuulla toisten kosintaa, koska Henrik aivan varmasti kerran tulee eikä mikään muu kuin kuolema voi heitä kahta erottaa. Ja kun Maria tämän tiedon sai ja kuuli, että Tavelan rustholli oli hyvin iso talo, niin onni täytti hänen sydämensä ja hän päätti odottaa Heikkiä. 

Ja hän odotti. Kolme vuotta myöhemmin joulukuussa nuori Henrik meni äitinsä seurassa Kuhmalahdelle katsomaan tyttöä ja Knaapin taloa. Sohvi Johanintytär silloin mainitsi Marian vanhemmille Simo Joonaanpojalle ja Maria L,aurintyttärelle, että tässä oli tosi mielessä. Vuoden 1739 helmikuussa nuori Henrik lähetti Marialle kolme ja puoli karoliinia kihloiksi Paalilan Lintulan rusthollarin myötä, joka oli sukua hänelle, ollen naimisissa nuoren Henrikin tädin Sohvin tyttären kanssa. Samalla kertaa hän lähetti kihlasormuksenkin, ja todistajina tässä toimituksessa olivat Kuhmalahden lukkari ja kaksi Kuhmalahdella asuvaa lautamiestä: Lauri Vähänpennon Prusilasta ja Antti Tervaniemen Anttilasta. 

Olihan asia siis kaikin puolin valmis, vain häitä vailla. Maria odotti, ikää karttui, mutta Henrikkiä ei kuulunut, sillä Tavelan vanha isäntä ei ollutkaan suostuvainen avioliittoon. Henrik odotti isän vielä myöntyvän, siksi hän kirjoitti morsiamelleen kirjeen, joka on tuomiokirjan yhteydessä säilynyt. Kirjeen alkuun hän on pannut latinankielisen lauseen, jonka hän varmaankin on kopioinut nuoremman veljensä, ylioppilas Petterin kirjeestä. Tällainen on sanasta sanaan Henrikin rakkauskirje:

Näin kirjoitti nuori ylkä morsiamelleen Marialle, ja Maria päätti odottaa. Mutta kun ei sulhasta kuulunutkaan, niin hänen kärsivällisyytensä viimein loppui. Hän oli jo 28-vuotias, ja kosijoiden joukko alkoi harveta. Maria päätti ryhtyä ponteviin toimiin. Hän lähetti Henrikin kirjeen tuomiokapitulille tammikuun 20 p:nä 1741 pyytäen tätä toimimaan siihen suuntaan, että Henrik Birckman menee hänen kanssaan naimisiin. Ja tuomiokapituli ryhtyi heti asiaan. Jo helmikuun 4 p:nä lähetti Jonas Fahlenius Kangasalan kirkkoherralle Pietari Widbohmille kirjeen, joka myös on säilynyt. Siinä käskettiin häntä kutsumaan nuoret luokseen ja kehoittamaan heitä menemään naimisiin. Kirkkoherra ja apulainen Johan Mennander kutsuivat Tavelan nuoren Henrikin luokseen. Kyllähän Henrik koetti estellä sanoen olevansa jo liian vanhakin naimisiin menemään, mutta kun papit panivat hänet tiukalle, niin hän lupasi myöntyä, jos kirkkoherra koettaisi taivuttaa Tavelan vanhan isännän antamaan suostumuksensa. 

Mutta eipä näistä hommista miiään tullut. Silloin Knaapin isäntä Simo Joonaanpoika jo menetti kärsivällisyytensä ja haastoi nuoren Henrikin oikeuteen, ja helmikuun 27 p:uä olivat molemmat riitapuolet käräjillä. Morsiamen asianajajana oli Carl Adolf Lindelöf. Kun riitapuolet olivat tarkoin selittäneet asian, ryhdyttiin sovintoa hieromaan. Käräjiä kesti useita päiviä, ja maaliskuun 3:ntena teki nuori Henrik tulevan appensa kanssa sovintokirjan, joka on tallella. Hän lupasi mennä naimisiin Marian kanssa sekä ostaa toisen talon, missä asuisi vaimonsa kerällä, kunnes Tavelan vanha isäntä kuolisi, Myötäjäisiksi lupasi Knaapin isäntä tuhannen karoliinia sekä lehmiä ja muita taloustarpeita. Ja jotta sopimus oikein pitäisi paikkansa, kirjoitti neljä henkilöä nimensä todistajiksi paperiin. 

Ja asianomaiset viettivät häänsä heti toukokuussa ja elivät onnellisina. Heille syntyi kolme lasta, joista kaksi kuoli pieninä, mutta vanhin, Henrik hänkin, jäi eloon. Maria kuoli. Hänen miehensä eli kymmenen vuotta leskenä, mutta meni sitten uusiin naimisiin. 

Kun vanhin veljeksistä näin oli päässyt avioliittoon, niin jopa toistenkin veljesten hommat kääntyivät sinnepäin. Elias oli naidessaan 42-vuotias, Petter 48-vuotias. Kalle ei mennyt naimisiin, vaan eli ja kuoli vanhanapoikana. Kului vuosia. Simo Joonaanpoika oli luovuttanut Knaapin talon pojalleen Sipi Simonpojalle, joka 1743 otti itselleen vaimon Kangasalan Vehoniemen Sipilästä. Tämän emännän nimi oli Marketta Yrjänäntytär. Viisi lasta heillä oli aviostaan, mutta kolme näistä kuoli pieninä. Kesäkuun alussa 1751 kuoli Sipi, ja Marketta siis jäi suureen rustholliin emännäksi, yllämainitun appensa Simo Joonaanpojan ja hänen vaimonsa vielä ollessa talossa eläkkeellä. Suruvuosi oli juuri mennyt umpeen, kun kesäkuun 5 p:nä 1752 ilmestyi taloon kosija. Eräjärvellä on suuri Kuivaisten rustholli ja siinä talossa oli 32-vuotias poika Jaakko Juhonpoika. Tämä oli päättänyt tulla Knaapiin isännäksi. Hän se saapui kosijaksi. Ja jotta juttu olisi oikein laillinen, otti hän Marketan luokse mennessään kaksi todistajaa mukaansa, Vähänpennon Puontilan isännän Heikki Heikinpojan ja hänen vaimonsa Maria Simontyttären. Jaakolla oli kihlat mukanaan, hopeasormus, hopeasolki, rahaa kaksoiskaroliini ja kaksi tavallista karoliinia, 12 äyrityistä ja vihreä silkkihuivi. Emäntä oli jo levolla sulhasen tullessa taloon. Hän nousi vuoteeltaan ja otti vieraat vastaan. Kuivaisten Jaakko selitti asiansa. Emäntä ei siihen sanonut mitään. Jaakko tarjosi kihlansa ja laski ne siihen vuoteeseen, missä emännän kaksi lasta nukkui. Ja sitten hän meni pois. Pari päivää myöhemmin emäntä vei kihlat Puontilan isännälle takaisin ja käski häntä toimittamaan ne Kuivaisiin. Terveisiksi emäntä lähetti sen tiedon, että jos Jaakko jättää asian sikseen, niin hyvä on, mutta jos Jaakko vetää hänet oikeuteen, niin hän mieluummin menee naimisiin kuin käräjätupaan. Kun Jaakko oli tämän sanoman saanut, tuli hän jälleen eräänä iltana myöhään ja laski kihlat emännän syliin, jonka teon tehtyään hän matkusti omaan pitäjäänsä. Mutta Marketta lähetti kihlat uudelleen takaisin Jaakolle. Vähään aikaan ei kuulunut Jaakosta mitään, jonka vuoksi emäntä uuden kosijan tullessa taloon suostui tälle. Uusi kosija oli Yrjänä Eerikinpoika Pälkäneen Luukkaalasta. Tullessaan syyskuun 21 p:nä taloon oli hänellä, mukanaan oikein komeat kihlat, kolme kullattua sormusta, hopeatuoppi, teelusikka, kahdeksan kaksoiskaroliinia, kolme tavallista karoliinia ja silkkinen kaulahuivi.

Kuivaisten Jaakko taisi saada tästä tiedon, koska hän äkkiä haastoi Marketan oikeuteen vaatien häntä kanssansa naimisiin. Käräjillä nyt asiaa tutkittiin ja pohdittiin, ja kuinka olikaan, tuli päätökseksi, että Marketta oli sovinnolla ottanut Jaakon kihlat vastaan ja oli siis Jaakon laillinen morsian, Luukkaalan Yrjänä luopui vaatimuksestaan, kun vain sai kihlansa takaisin Marketta sai vielä 30 hopeataalaria sakkoa siitä, että oli mennyt kahden kanssa kihloihin. Rikkaana emäntänä ei hän tästä säikähtynyt, vaan sanoi, että hän maksaa sakot heti paikalla, kun tuomio on julistettu. Käräjät olivat lokakuulla, joulukuussa pidettiin häät. Kun vanha isäntä Simo Joonaanpoika 1755 kuoli, sai Jaakko seuraavana vuonna puolet Knaapin rusthollista. Ja Marketta eli onnellisena Jaakkonsa kanssa. Heille syntyi neljä lasta, ja he elivät rutivanhoiksi.

Kaikesta tästä voi päättää, että ihminen tulee monella tavalla avioliitossaan onnelliseksi. Vaikka alussa rakkautta ei olekaan aivan ylenpalttisesti, niin kyllä sitäkin ajan mittaan tulee.

Kuva Finnestä Tuulispää 17/1912