Otto Fleming Aachenissa

T. K.:n katsaus Otto Flemingin elämään jatkuu.

Napoleonin häviö Venäjällä antoi Englannille enemmän ajattelun aihetta kuin »Vahvan Paroonin» nyrkkeilyottelut. Hän pääsi vapaaksi sotavankeudesta ja astui venäläiseen sotapalvelukseen, koska oli päästävä johonkin toimeen. Niinpä hänet kirjoitettiin vänrikkinä v. 1811 Kabardinin jalkaväkirykmenttiin. Ehkäpä hän piteli lujin kourin heikkorakenteisia ryssiä, koska hän pian sai eron toimestaan ja kiellon koskaan enää palata Suomeen tai Venäjälle.

Hovioikeus oli määrännyt Otto Flemingin holhouksen alaiseksi.
Åbo Allmänna Tidning 12.11.1812

Tuomittu Viaporiin 26.11.1815. KA. Dahlströmin kortisto
Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan
"Ulkomaisessa sotapalveluksessa, ero aliluutnanttina 1813.
Vangittu Turussa 1815"

Itsensä keisarin käskyllä Otto Fleming vietiin Venäjän rajojen ulkopuolelle. KA. Dahlströmin kortisto
Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan "karkotettu maasta 1817"

Hän ryhtyi nyt harhailemaan maita ja mantereita ilman päämäärää. Etupäässä hän kuitenkin oleskeli Saksassa. Koti-ikävä vaivasi häntä ankarasti; niinpä hän teki rohkean päätöksen: hän tahtoi mennä henkilökohtaisesti pyytämään keisari Aleksanteri I:ltä pääsyä Suomeen.

Tämä aie oli kuitenkin helpommin suunniteltu kuin tehty. Keisari oleskeli ulkomailla, siirtyen yhdestä poliittisesta konferenssista toiseen. Fleming kulki jäljessä sitkeästi paikasta toiseen, mutta yksinvaltiaan seuralaiset ajoivat hänet aina pois. Kun sitten keisari oli saapunut Aacheniin, ja Flemingiltä yhä edelleen evättiin pääsy, loppui miehen kärsivällisyys. Hän paiskasi nurin keisarin hotellin suojaksi asetetut Preobrashenskin rykmentin sotilaat, samoin kaikenarvoiset adjutantit ja kamaripalvelijat rapuissa ja etuhuoneissa. Näin raivaten tietä hän vihdoin pääsi vastaanottohuoneeseen, jossa silloin paraikaa oli suuriruhtinas Konstantin esikuntineen. Tämä ruhtinas oli tunnettu äkäisyydestään. Nytpä hän kohdisti tungeksijaan raivonsa. Kalpeana vihasta Konstantin kysyi sisääntulleelta Flemingiltä, kuka hän oli ja kuinka hän uskalsi ...

- Tahdon päästä keisarin puheille, sanoi tämä.

- Ulos! kiljui suuriruhtinas vihoissaan.

Samassa keisari astui vastaanottohuoneeseen, ja Otto Fleming puhutteli häntä kunnioittavasti ranskaksi:

- Minä olen Otto Fleming, Suomen ensimäinen parooni ja parooni Rehbinderin, Teidän Majesteettinne Suomen asiain komitean päällikön, läheinen sukulainen. Olen köyhä maanpakolainen, enkä halua muuta kuin palata isänmaahani.

»Lempeä Aleksanteri» ojensi Flemingille kätensä suostuen hänen pyyntöönsä; keisari lahjoitti vielä miehelle kultarasian, jossa oli sata tukaattia matkarahoja. Lisäksi keisari lupasi vastedeskin huolehtia Flemingin tarpeista.

Arvatenkin lienee Fleming ollut Aleksanterille tuttu tämän käydessä Viaporissa 30 p:nä maaliskuuta 1809. E. Nervander kertoo nim. teoksessaan »Keisari Aleksanteri I:n matkat Suomessa», että »Vahva Parooni» esitettiin keisarille, ja että vanhan Fleming-suvun viimeinen miehinen jälkeläinen nosti maasta kanuunan ilmaan ja teki tällä kunniaa keisarille.

Niin pian kun keisari oli päässyt Pietariin, luopui hän lupauksestaan pitää huolta Flemingistä. »Lempeä Aleksanteri» söi sanansa. Hän kutsutti parooni Rehbinderin luokseen ja sanoi tälle:

- Olen tavannut Aachenissa erään sukulaisenne, arvatkaa kenen!

- En arvaa, Teidän Majesteettinne! Parooni Otto Flemingin. Tuon seikkailijan! Kuinka hän rohkeni?

- Minä olen 'kaikkien onnettomien isä! Minä en ole ainoastaan sallinut hänen palata kotimaahansa, minä olen myöskin luvannut huolehtia hänen toimeentulostaan, ja toivon, rakas Rehbinder, että Te sukulaisena muistaisitte hankkia hänelle jonkin sopivan toimen.

- Mutta, Teidän Majesteettinne, ei ole olemassa ainoatakaan tointa, minkä voisi uskoa Otto Flemingille.

- No, perustakaa sitten sellainen! Hyvästi, ystäväni!

Saanut palata Turun lääniin. KA. Dahlströmin kortisto
Kotivuoren mukaan "saanut luvan palata 1819. Vänrikki Kiovan rakuunarykmentissä 1819.

Kuva: Helsingin kaiku 25-26/1907