Huutolaispojan lapsuus

Lehdessä Väinämöinen 2/1901 julkaistiin Tuomo Aallon raittiusmuistelma, joka kuului lapsuuden osalta seuraavasti.

Minä olen syntynyt v. 1864 Isonkyrön Lehmijoen kylässä. Vanhempani olivat köyhät. Ollessani noin 7-vuotinen kuoli isäni ja kun kovia kokeneen äitini terveys oli murtunut, niin ettei hän enää kyennyt meitä elättämään, jouduimme, sisareni ja minä, kunnan elätettäviksi, ja meidät myytiin huutokaupalla vähimmän vaativalle.

Isonkyrön kastettujen listan mukaan Tuomo syntyi 19.4.1864 Lehmäjoen Karhulassa isänään torppari Jakob Johansson Uitto. Tai Myllykoski, kuten rippikirjassa lukee. Hän kuoli lääninsairaalassa 5.12.1871. Seuraavassa rippikirjassa Tuomon isosisko siirtyy sivulle 254 ja Tuomo sivulle 283.

Torppa, johon jouduin, oli hyvissä varoissa. Minua kohdeltiin jotenkin hyvin, melkeinpä pitivät omana lapsenaan ja huusivat minut aina uudestaan, joten ei minun tarvinnut olla kaupassa saapuvilla, enpä aina tiennytkään, koska se tehtiin. Muuten sain, varsinkin talvisin, olla jotenkin helpolla. Suvisin oli kovempi työ, kun täytyi olla paimenena. Torpan kotonaoleva poika opetti minut kirjoittamaan ja laskemaan, siihen aikaan siinä paikkakunnassa harvinaiset taidot. Kaikenlaista puutyön tekoakin opin häneltä.

Mutta opinpa siellä muutakin. Kasvatusisäni oli paikkakunnan juopoimpia eikä hän tietysti voinut minua kasvattaa itseänsä paremmaksi. Eikä hän sitä koettanutkaan. Jo pikkupoikana juotti hän minun monta kertaa juovuksiin. Siihen aikaan juotiin sillä paikkakunnalla kauheasti. Joka päivä näki juopuneita ja toisinaan ajeli niitä talosta taloon hevoskuormittain. Usein poikasena heräsin yöllä niitten juopottelun rähinään ja — jouduin joukkoon. Rahalla vieteltiin minua juomaan. Isommaksi tultuani ei sitä enää tarvinnut tehdä. Olin jo oppinut kelpo juopoksi. Eihän muu ollut mahdollistakaan, kun en muuta nähnytkään, kuin alituista juopottelua. Ja juominen oli niin kunniassa, että juomaton ei ollut mies eikä mikään. 

Tietysti opin yhtä ja toista muutakin juomiseen kuuluvata. Kasvatusisäni oli myös hirveä kiroilija, ja korttipelin y. m. oppimisesta pitivät toverit kyllä huolen.

Kahdeksan vuotta olin tässä torpassa. Sitte menin rengiksi saman torpan vanhimmalle pojalle, joka oli talon isäntänä. Siellä ei opetus suinkaan muuttunut, sillä hän oli vielä suurempi juoppo, kuin isänsä. Juovuspäissä oli hän myös kovin häijy, joten olo kävi vallan kamalaksi.