Eilinen katsaukseni Tarton ERM:stä jätti väliin kolme osaa sekä vaihtuvat näyttelyt, joiden tila avautuu vasta keväällä 2017.
Ensinnäkin perusnäyttelyn kulmassa oli kansallisromanttisen taiteen näyttely. Kuvien teemat eivät auenneet ollenkaan ja kokonaisuus loi ymmärrystä ulkomaalaisten Kalevala-taidekokemuksille.
Perusnäyttelyn toisessa kulmassa on tila, johon toteutetaan näyttelyitä yhdessä kansalaisten kanssa. Nyt siinä kerrottiin metallinpaljastinharrastajien puolentoista vuoden projektista, jolla oli ihan asiallinen tavoite, mutta päällimmäiseksi jäi mieleen Kalevipoegin kodin paikantaminen.
Ja kolmanneksi alakerran näyttely Uralin kaiku, joka esittelee niitä suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvia kansoja, joilla ei ole kansallisvaltiota. Virossa on näistä hienot kansatieteelliset kokoelmat, joita kelpaa esitellä. Hienoa, että heillä on siihen rahkeet toisin kuin Suomessa, jossa Kulttuurien museon näyttelytila jouduttiin sulkemaan.
Näyttely alkaa yläkerrasta, jossa kielten yhteydet esitetään esimerkkisanoilla kauniisti äänellä ja tekstillä seinälle.
Jos lukee kielten sukupuun alla olevan tekstin, saa tietää, että kielten sukulaisuus ei tarkoita kansojen sukulaisuutta. Toinen mahdollisuus saada tästä totuudesta kiinni oli museon alkuaula, joka tarjosi myös tietoa kielisukulaisuuden tutkimushistoriasta. Mutta useimmat seuraamani kävijät ohittivat kosketusnäytöt sekä oikealla että vasemmalla.
Ja lähtivät kiertomatkalle suomalais-urgilaisia kieliä puhuvien pariin. Tällä reitillä ei ollut mahdollista eksyä, kaikki näkivät saman.
Mutta näkivätkö jotain samaa kansojen materiaalisessa kulttuurissa? Tai aineettomassa, jota tuotiin esiin animoiduilla tarinoilla? Minä en ainakaan osannut vertailla edes pohjoisia kansoja, joiden esineistö oli esitetty rinnakkain samassa vitriinissä. Johtuivatko niiden mahdollisuudet samankaltaisuudet sitten
a) yhteisestä kulttuuriperinnöstä
b) samankalataisesta ympäristöstä resursseineen vai
c) kielen rakenteista?
Tätä kysymystä ei nähdäkseni esitetty. Pointti taisi olla vain ja ainoastaan kokoelmien esittely.
Sain enemmän irti Pietarin kansatieteellisestä museosta, jossa kansat olivat pienemmissä tiloissa ja helpommin vertailtavissa. Siellä mukana olivat myös muita kieliä puhuvat, joilta suomalais-ugrilaiset varmasti ovat omaksuneet tavaroita ja koristeita, sillä mistäs ne erot muuten olisivat peräisin?
P.S. Matkalta palattuani Hesari julkaisi 7.12. Eija-Maija Kotilaisen ja Elina Anttilan mielipidekirjoituksen, jossa todettiin
Suomessa on kaksikin etnografista museota: Suomen kansallismuseoon kuuluva Kulttuurien museo ja Helinä Rautavaaran museo Espoossa. Kummankin museon edellytykset toimia ja esitellä kokoelmiaan ovat nykyään hyvin rajoitetut.
Helinä Rautavaaran museo joutui muuttamaan WeeGee-talosta ja toimii nyt väliaikaisissa tiloissa rakennuksessa, joka puretaan. Kansallismuseo puolestaan joutui budjettileikkausten seurauksena luopumaan Kulttuurien museon tiloista Tennispalatsissa sekä suunnitelmasta sijoittaa museo Kansallismuseon erilliseen piharakennukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti