Päästyäni Tallinnassa viikinkiajasta suuntasin Viron historialliseen museoon, jonka pienessä vaihtuvien näyttelyjen tilassa kerrottiin keskiajan biletyksestä samassa talossa eli Suurkillan tiloissa. Melko simppelisti. Ääninauhassa kolisivat astiat, keskellä oli ruokapöytä, jolla oli aitoja astioita ja seinillä kuvaukset tärkeimmistä juhlista: joulu, laskiainen, papukaijan ampuminen ja toukokuun kreivin (ruots. majgrefve) valinta.
Kaksi ensimmäistä tietenkin tuttuja. Papukaijan ampuminen oli Ranskassa sytynyt kisailu, jossa värikästä maalilintua ammuttiin korkean tangon päästä varsijousella. Voittaja oli kilpailua seuranneen juhlinnan "kuningas".
Viimeinen kohteeni oli Kumussa näyttely nimeltä Runous ja perna. Proosallisemmin kyse on Alexandre Vassilevin pukukokoelman poiminnoista täydennettynä valokuvin ja 1800-luvun taiteella.
Silmäniloa riitti ja pukujen näkeminen kolmiuloitteisina oli aivan toista kuin valokuvat tai piirrokset.
Tuttavani, joka näyttelystä vinkkasi, kertoi sen saaneen kritiikkiä tekstien puutteesta. Minusta niitä oli sopivasti ja pukukohtaisesti enemmän kuin monessa muussa näyttelyssä. Mutta en ymmärtänyt ollenkaan tapaa, jolla puvut oli ryhmitelty. Ei kronologisesti, ei maantieteellisesti eikä aivan täydellisesti käyttöyhteydenkään mukaan.
1 kommentti:
Kuusikymmenluvulla muistaakseni oli jossakin nuorten/lastenlehdessä (Nasta?) peli nimeltä Aarnikotkan ampuminen. Siinä oli kaksipäisen kotkan kuva leikattavana ja liimattavana pahville. Keskuskilpi, päät, siipipankot ja siipi- ja pyrstösulat oli numeroitu arpanopan silmillä. Osat leikattiin erilleen ja koottiin pöydälle. Noppaa heittämällä pelaaja pystyi ampumaan osat pois yksi kerrallaan.
Samanlaiseen oikeaan hommaan olen osallistunut yleisötapahtumassa Saksassa. Siellä oli puinen tai metallinen kaksoiskotka kepin nenässä, ja sitä ammuttiin pienoiskiväärillä(!). Pyssy oli kiinnitetty telineeseen, eikä sitä pystynyt suuntaamaan esimerkiksi yleisöjoukkoon.
Lähetä kommentti