Eilinen Taiteiden yö Helsingissä keskittyi tavalliseen tapaan yön sijaan iltaan ja itse aloitin iltapäivällä. Tuolloin oli Virka-Gallerian Bonk-näyttelyyn tarjolla Bonk Industriesin President of Advanced Disinformation Systems, kompressor Sven Triloqvistin opastus. Joka oli aivan loistava. Mies kuljetti tarinaa niin, että yksi kuuntelija ei lopussa (edelleenkään) tajunnut onko Bonk "todellinen".
Minun on koko kesä pitänyt kirjoittaa näyttelystä, sillä olen varma, että siitä irtoaisi jotain syvällistä historian esittämisestä. Mutta ei näköjään minun aivoillani. Pikku älynväläys tuli opastuksesta. Kun Bonkin työntekijät alkoivat jättää yhä suuremman osan koneiden osista ja toiminnallisuudesta pois ja defunktionalisoinnista tuli lopulta yrityksen toimiala, jäljelle jäi, Triloqvistin sanoin, yksi toiminnallisuus: presenssi eli läsnäolo tai olemassa olo. Aivan kuin museoesineissä.
Opastuksen jälkeen minulla oli hyvää aikaa tutustua myös Virka-Galleriassa esillä olevaan Roska-akvaarioon, jossa on Suomenlahden rannoilta kerättyä ja sukellettua roskaa. Eli sitä, mitä tulevaisuuden arkeologit voisivat meistä aikanaan löytää.
Vilaisin myös näyttelyä
Keisarin perintö, jossa Helsingin edustan saarien menneisyys esitettiin monokromaattisin maalauksin. Kuvat olivat tunnelmallisia ja väritys ehkä realistinenkin, mutta tuntui etäännyttävältä.
Koska ei ollut kiire minnekään, kieppasin Helsingin yliopiston päärakennuksen kakkoskerrokseen, jossa on kansainvälisen kaupunkihistorian konfferenssin johdosta pieni näyttely Helsingin kartoista. Pohjana on Historiallinen kartta-atlas, jonka olen maininnut useasti tänä vuonna, mutta kummasti suuremmassa koossa kartoista huomasi uusia juttuja.
Seuraava varsinainen ohjelma oli Laura Kolben esitys Kämp-hotellin historiasta Kämp-hotellissa. Tupa tuli tietenkin täyteen ja Kolbe kustannustoimittajineen piti laadukkaan esityksen, jota vahvisti Minna Haapkylä tekstiotteiden lukijana. Kesken esityksen muistin, että
Hilda Rintasen muisteltiin olleen Kämpissä töissä. Ehkä pitää tarttua Kolben kirjaan, josta selvinnee, mitä arkistolähteitä on olemassa.
Sitten kurvasin SKS:n katujuhlaan, jossa luvattiin loitsuja ja ratkaisuja ongelmiin. Kirjaprojektin aloittamiseen niitä ei ollut, mutta Juha Nirkko ehdotti varallisuutta jotenkin asiaan liittyvänä teemana. Vetäisin sen kohdalta lapun, jossa oli uskomus, että jos menet vierailulle eikä sinua tunnisteta, niin saat rahaa. En tehnyt kunnon muistiinpanoa, sillä tajusin vasta tuntien päästä miten tämä on sovellettavissa kirjailuihini: ne saavuttavat menestystä, kun minua ei tiedetä niiden tekijäksi.
Suunnitellun ohjelman huipentumana piti oleman historiakierros
Kirjailija kaltereiden takana Hotel Katajanokalla, entisessä lääninvankilassa. En tiedä miksen ole saanut aikaiseksi aiemmin edes kurkata hotelliin sisään. Ensinnäkin rikoshistorian harrastajalle tilassa oli vielä aitoa tuntua ja historian käyttöä oli heti aulan vitriinin käsiraudoista alkaen.
Historiakierros alkoi entisestä kirkosta. Teksti mukaili Hella Vuolijoen tekstejä, joten sen olisi pitänyt toimia monologina. Mutta esittäjän tyyli ei miellyttänyt minua yhtään, joten kolmen vartin esityksestä tuli vankeusrangaistuksen simulaatio, jonka loppuminen tuntui todelliselta vapautumiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti