Digitaalisen tiedon kesäkoulussa ma+ti

Äkkäsin viime viikolla peruutuspaikan kuunteluoppilaaksi Digitaalisen tiedon kesäkouluun tietämättä oikein minne olin menossa. Eka päivä ei selventänyt kokonaisuutta, mutta julkisoikeuden proffan Tomi Voutilaisen esitys oli antoisa. Voutilainen kritisoi suorin sanoin nykyistä tiedonhallinnan sääntelyä sekavaksi ja osin käyttökelvottomaksi. Kun hän totesi julkisuuslain ja henkilötietolain viittaavan toisiinsa niin, että jäädään kierteeseen, ymmärsin, että joillekin arkistokokemuksilleni on syynsä.

Eilinen oli tutumpaa asiaa, mutta kiitettävillä uusilla piirteillä. Mikko Tolonen sanoi ääneen, että digitaalisen ihmistieteiden määrittely on tärkeää vallan ja resurssien jakoa silmällä pitäen. Oliko näissä peleissä ollut uusi käänne, kun keväällä minua ihmetyttänyt "kulttuuriperinnön tutkimus" jäi mainitsematta ja esillä oli vain Suomen Akatemian määritelmä?

Digitaaliset ihmistieteet (engl. Digital humanities) on käsite, jolla viitataan uuden teknologian hyödyntämiseen humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Digitaaliset ihmistieteet -akatemiaohjelman alueeseen kuuluvat erilaiset uudet menetelmät ja tekniikat, joissa digitaalista teknologiaa ja modernin datatieteen menetelmiä hyödynnetään humanististen ja yhteiskuntatieteellisten aineistojen keruussa, hallinnassa ja analyysissä.

No, tuohan jättää vielä paljon mietittävää.

Historiantutkimus esimerkkinään Tolonen veti viivaa yksinkertaisen tietokantahaun ja Googlen NGRAM-näkymän välille. Jälkimmäinen DH ja edellinen ei. Tavallaan olen samaa mieltä, mutta kun myös todettiin, että esim. digitoitu sanomalehtisivu ei ole vain sivun 1:1-kopio, niin eikö sellaisen analysointi hakutuloksena vaadi myös "uutta" ajattelua?

Kimmo Kettusen esityksen digitoidujen sanomalehtien koneluetun tekstin laadusta olin kuullut suunnilleen samanlaisena aiemmin. Tuolloin jätin merkitsemättä muistiin, että sanomalehtiaiheistoon pääsee käsiksi 3 tavalla: sivustolla, KORPlla (jota "opettelin" käyttämään) ja raakadatana.

Hannu Salmi kävi pikakelauksella läpi digihistorian historian Suomessa. Olin tästäkin kuullut aiemman version, mutta nyt kolahti tiivistys, jossa internetin läpimurto tuotti historiantutkijoilta kuratoitua verkkosisältöä, kuten Agricolan edeltäjän. Kun taas sukututkijat maailmalla ja Suomessa käyttivät verkkoa jakaakseen tietoa ja kysyäkseen neuvoa. Taustalla on ryhmien kulttuuri ennen tietokoneita, mutta silti kiehtovaa. (Tosin olen tainnut tämän todeta aiemminkin.)

Aikataulua kirien Mikko Tolosen esitys digitaalisten aineistojen käytöstä tutkimuksessa meni läpijuoksuksi ja kirjastojen kuvailutietojen analyysin vaatima työ eikä tulokset tulleet selvästi esille. Kansainvälisyydestä oli puhe ja mielenkiintoisesti kun Hannu Salmi seuraavaksi puhui projektissaan, jossa sanomalehtien tekstien uudelleenkäytöllä jäljitetään ajatusten leviämistä, puhe oli vain Suomesta. Hienoa on jos metodeilla löydetään aiemmin tuntemattomia aiheita, joiden levittäminen pitkin maata katsottiin tärkeäksi. Mutta jos kieliraja saadaan teknisesti ylitettyä niin varmasti ruotsalaisen aineiston mukaanotto voisi tarjota lisää ahaa-elämyksiä?

Viimeiseksi puhui Jaakko Suominen Suomi24-keskustelujen analyysistä. Hän haluaisi peilata sitä 80-luvun BBS-purkkien ja 90-luvun news-keskusteluihin. Mikään tahohan ei ole yrittänyt aktiivisesti arkistoida näitä? Toivottavasti Suomisen tutkimuksessaan käsiinsä saamat aineistot saadaan jonnekin pitkäaikaissäilytykseen, vaikka varmaan tässä on laillisia ja teknisiä haasteita. News-aineiston saatavuutta olen mietiskellyt näköjään jo tammikuussa 2013. Näistä ei ole taidettu nostaa mediaan yhtään nykyjulkkiksen nuoruuden erehdystä?