Omakustanteen kritisoimisen vaikeus ja lainauskäytännöt

Saatuani aamun lehden läpikäydyksi tartuin kirjastosta kannettujen kasan päälimmäiseen kirjaan. Kyseessä oli omakustanne, jonka olin huomannut uutuusluettelosta sekä kirjoittajan nimen että kirjan otsikon vuoksi. Yhteisten intressien vuoksi olen kirjoittajan kanssa vaihtanut viestejä vuosia sitten.

Kirja alkoi lupaavasti, mutta sisälsi sivujen mittaisia kursivoituja lainauksia toisista kirjoista. Näiden kritisointi on minulle hieman hankalaa, sillä olen niitä itsekin melkein kaikissa kirjoissani viljellyt. Kun on tuntunut, että autenttinen kuvaus on voimallisempaa kuin siitä muokattu teksti. Tosin käsissäni olevassa kirjassa lainatut pätkät olivat historiantutkimuksista eivätkä aikalaismuistelmista.

Kirjoittajan omassa tekstissä kuljetettiin mukavasti perhehistoriaa taustoituksena päähenkilön elämän ratkaisevalle käänteelle. Osa lyhyistä luvuista tuntui olevan kronologisesti väärässä paikassa ja kerran myös kappaleet luvun sisällä. Omakustanteiden tekijänä ymmärrän tällaisen täysin, sillä päteviä esilukijoita ei löydy ja ammattimaisesta toimittamisesta ei raaski maksaa.

Yhteinen kiinnostuksen kohteemme näkyi kirjassa siinä, että varsinaisen tarinan lomassa oli kerrottu samoja asioita, joita olin esittänyt omassa kirjassani. Mikäs siinä, jonkinlaista kontekstia ja kirjani oli lähdeluettelossakin. Huvikseni hain sen kirjahyllystä ja totesin yhdessä kohdassa, että kirjoittaja oli melko perusteellisesti muokannut kerrontani sanamuodot.

Kun vertailuaineisto oli jo käsillä, hyödynsin sitä hieman myöhemmin, kun sanankäänteet tuntuivat tutuilta. Jouduin huomaamaan, että muutamia peräkkäisiä virkkeitä oli säilyttänyt uudemmassa kirjassa saman asun kuin alkuperäisessä tekstissäni. Vain yhtä aikamuotoa oli muutettu.

Siis jonkinasteista tekstini plagiointia. Minulla olisi mahdollisuus vetää herne syvälle nenään, mutta pahoin pelkään, että jostain kirjastani voi löytyä vastaava kohta.

Ensisijaisesti harmistuin siksi, että oman kirjani tuntemus herätti epäilyksen, että muita lähdeluettelon kirjoja oli käytetty samaan tapaan. Niitä läpikäymättä on nyt mahdotonta sanoa mikä osuus tässä omakustanteessa on omaperäistä ja mikä ei. Vain jaksot, joista tunnistan asiakirjoihin perustuvan tutkimuksen, ovat enää varmasti kirjoittajan omia. Tämä tekee kirjan arvioinnista mahdotonta ja siksi olen jättänyt sen tunnistetiedot mainitsematta.

(Hypoteesini siitä, että omien kirjojeni arvostelujen vähäisyys johtuu niiden kyseenalaisesta laadusta, saa tästä tapauksesta vahvistusta.)

Voi olla, että joitain lukijoita on omien kirjojeni alaviitteet häirinneet ja toiset ovat erehtyneet tulkitsemaan niitä tieteellisen tutkimuksen merkeiksi. Itselleni viitteistö kertoo sekä omissa että muiden kirjoissa siitä onko kyseessä oma alkuperäislähteiden tulkinta vai jonkun muun näkemyksen esitys. Viitteettömiin tietokirjoihin en nykyään mielelläni tartukaan.

Kuva kirjasta 'Fra det moderne England. I Dansk bearbejdelse ved A. Ipsen. Med talrige illustrationer, etc'. Digitointi British Library, välitys Flickr Commons