Keikyältä jatkoimme Sastamalan kaupungin sisällä sen keskustaan, jota ennen Vammalaksi ja sitä ennen Tyrvääksi kutsuttiin. Poikkesimme Pukstaavissa, jonne houkutteli puutarha-aiheinen näyttely, mutta en edelleenkään ihastunut paikkaan.
Herra Hakkaraisen taloon poikkesin katsomaan kauppaa. Näin nyt vihdoin kevään uutuskirjoihin kuuluneen "Minun sukuni", joka osottautui - kuten arvasinkin - aukkojen täyttökirjaksi. Toivottavasti innostaa jossain perheessä lähisukuvun dokumentointiin. En ostanut sitä, mutta sorruin vuosien himoamisen jälkeen ostamaan Koiramäen pennusta tehdyn lelun kirjapöydän uudeksi maskotiksi.
Kyseessähän on Martta ja illalla unta odottaessa tuli mieleen, että kyseiseen suomalaiseen suuhun hyvin sopivaan nimeen en ollut sukututkimuksessa usein törmännyt. Muistin tueksi Hiski-haku, joka Tyrväältä ja sen ympäristöstä muuntaa haun Marta suoraan Margaretaksi, mikä vaikeuttaa tutkintaa. Pelkkään Tyrvääseen rajaten löytyy yksi
1.11.1774 syntynyt Martha, kauppiaan tytär.
Perinteiseltä nimeltä kuullostaa, mutta ei siis ainakaan täällä päin sellainen ole. Googlen avulla selviää, että Kiven Nummisuutarien (1864) päähenkilönä on Martta. Uusi Hiski-haku Nurmijärvellä löytää yhden Hyvinkään kylässä
24.11.1833 puusepälle syntyneen Martha Carolinan. Ei siis yleinen nimi sielläkään.
Takaisin Sastamalaan, jossa seuraavana kohteena oli Sastamalan seudun museo vanhassa navetassa.
Se oli nyt tyhjää täynnä, sillä vanha perusnäyttely oli purettu ja uutta suunniteltiin muistelutilan avulla. Ulkopaikkakuntalaisellakin olisi tietenkin ollut näkemyksiä museon sopivasta sisälmyksestä, mutta jätin kaavakkeet täyttämättä. Kysyin kuitenkin huvikseni, että onko tämä sitten jatkossa "koko Sastamalan" museo, kuten nimi antaa ymmärtää. Vastaus antoi ymmärtää, että ei, "sillä Keikyässähän on omansa ja Suodenniemellä". Näin sitä siis kuntaliitoskunnissa luodaan yhteistä kuntaidentiteettiä ja sekoitetaan turistien päät.
Viimeiseksi tutustuimme yksityisen keräilijän kokoelmasta tehtyyn taidenäyttelyyn, jonka vanhempi taide oli esillä Akseli Gallen-Kallelan lapsuudenkodissa Jaatsissa. Oli siinä vaan oma säväyksensä nähdä pari nuoruudentyötä samassa ympäristössä, jossa ne on maalattukin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti