30-luvun keltanokkien elämää

Mummon kirjahyllyä setviessäni siirsin ruotsista suomeksi käännettyjä kirjoja vauhdikkaasti sivuun. En tullut ajatelleeksi, että alkuperäinen voisi olla suomenruotsalainen ja kertoa Suomesta. Oli siis sattuman kauppaa, että sain Inga Brogrenin kirjasta Matkalla maisteriksi (1947, alk. Approbatur) esiin aukeaman, jossa oli sana Helsinki. Koko 400-sivuinen romaani tuli myöhemmin luettua ja olen vakuuttunut, että se kertoi eletystä elämästä.

Vaikutelmaa tukee se, että kirjan päähenkilö on saman niminen kuin kirjoittajan salanimi. Salanimen taakse kätkeytyy Kokkolan kaupunginjohtajan tytär ja kirjan päähenkilö on "Syrjänkulman" pormestarin tytär. Kirjassa eletään sotia edeltävää aikaa ja kirjoittaja valmistui maisteriksi 1940.

Uskottavasti Brogren/Lindqvist kertoo olemattomasta jatko-opetukseen ohjauksesta lukiossa ja yliopiston alussa (esim. s. 224-225, 296-298). Kevään suullisesta tentistä päähenkilö pääsee onnekkaasti läpi, vaikka hän ei ole ymmärtänyt lukea enempää kuin luennoilla käsitellyt asiat. Tuttava selitti sävelet vasta tentin jälkeen:

- Tietysti oli tarkoitus! Borg sanoi. Hän ei tietenkään ennätä käydä kaikkea lävitse luentojen aikana, vaan koettaa selittää ainoastaan mutkikkaimmat asiat, sellaiset, jotka vaativat kommentaareja. Oppilaan on itse luettava kaikki muu ja perehdyttävä mahdollisiin eksytyskysymyksiin. Se muuten onkin työn huomattavin osa.

Todennäköisesti myös seuraelämä ja täysihoitolaisena eläminen on todenmukaista kuvausta, ainakin yhden henkilön näkökulmasta. Ellei sitten toiveajattelua? Ravintola- ja musiikkielämä oli 30-luvulla perin erilaista kuin omana opiskeluaikanani 90-luvulla, mutta hämmästyttävän samoja piirteitä loppujen lopuksi löytyy, kotiviinejä myöden. Oudointa oli kun kesken täysihoitolahuoneen illanvieton, jossa yksi opiskelija oli pukeutunut maharajaksi,

Stina huomasi äkkiä haluavansa kahvia ja leivoksia.
- En voi juoda pelkkää tällaista moskaa, hän selitti Kurren oikeutetuksi kiukuksi.
- Maharaja, mene soittamaan Primulaan! minä pyysin. Ne lähettävät kotiin kahvia.
Maharaja laahusti tiehensä, ja puolen tunnin kuluttua saimme kahvimme.

Kotiinkuljetettua kahvia?!

Toisessa illanvietossa käydään pitkähkö keskustelu naisten opiskelun mielekkyydestä (s. 292-296). Mielenkiintoisesti kirjailijamatrikkeli kertoo kirjailijasta tulleen toimitusjohtaja yritykseen Erino, joka pörssitieto-sivuston mukaan oli peltisellä alalla. Inga Lindqvist (o.s. Jaatinen) jäi vaivaamaan, hänestä kuulisin mielelläni enemmänkin.

Kuvitus: SA-kuva 41567 vuodelta 1941.
P.S. Salla Brunoun blogi toi eteeni sarjakuvan 2000-luvun ylioppilaselämästä. Tulevaisuuden historioitsijoiden materiaaliksi?