Kalelan Making history, vihdoin

Sain muistaakseni läpiluettua Jorma Kalelan kirjan Making history. The historian and Uses of the Past (2012) alkuvuodesta, mutta sattuneista syistä blogiteksti jäi kirjoittamatta. Lukemisesta jäi jälkenä lukuisat tarramerkit, joiden pohjalta esitän nyt itselleni merkittäviä pointteja. Kokonaisvaltaisemman kuvan kirjasta saanee Sirkka Aholan kirjoittamasta arvostelusta lehdessä Kasvatus ja aika 1/2013.

Hätkähdyttävin Kalelan väitteistä oli se, että ammattihistorioitsijat eivät tunne maallikkojen historiakäsityksiä (s. 70). Ei kuitenkaan yllättävää kun ottaa huomioon, että niitä vasta äskettäin on alettu Suomessa kartoittamaankin. Mutta kun ajattelee, että kaiken kommunikaation pohjana pitäisi olla yleisön ymmärtäminen (s. 61)... Ai niin, ammattilaisten yleisö on ammattilaiset, eikä ole tarpeen ymmärtää mitä maallikot historialla tekevät (s. 149).

Kun ne pahukset jopa kuvittelevat tekevänsä historiaa (s. 60). Johon ei loppujen lopuksi vaadita maalaisjärkeä kummempaa (s. 59). Ja Kalelan sanoin "Only arrogance and privilege denies those who do not have academic training the status of 'real' historians: it is argument not authority that counts." - On ylimielisyyttä ja etuoikeuksiin nojautumista kieltää 'todellisen' historioitsijan status niiltä, joilla ei ole akateemista koulutusta: argumentti on merkityksellisempi kuin auktoriteetti (s. 71).

Raphael Samuelilta Kalela on lainannut hienon ajatuksen siitä, että sukututkijoita, paikallishistorioitsijoita ja kerääjiä inspiroiva menneisyys ei ole sattumaa, vaan yhteydessä johonkin merkitykselliseen ja tärkeään näille ihmisille (s. 62) Tätä sopii verrata Tikan taannoiseen vuodatukseen! Kuten edellisenkin kappaleen lainausta.

Mitenkään ei yllätä se, että ammattilaiset tyypillisesti katsovat vinoon ja väheksyvät amatöörien tuotoksia (s. 8, 68). Niitä on arvioitu ammattilaisten kriteereillä ja heikoiksi havaittu (s. 2). Amatöörit ovat ilmaisseet itseänsä näyttelyin, näytelmin, kulkuein, videofilmein... ja todennäköisesti astuneet muillekin herkille varpaille kuin historiantutkijoiden (s. 71).

Kalela kannustaa ammattilaisia ottamaan amatöörit mukaan, luopumaan holhoavasta asenteesta (s. 161-163). Ammattilaisella on edelleen sijansa laadukkaan (kestävän) tiedon tekijänä, vaikkakaan ei ole etuoikeutta tiedon merkityksen määrittelyyn (s. 30, 34, 36, 44). Yleisön valinta on Kalelalle tutkijan merkittävin ratkaisu: "Kun historiantutkija valitsee yleisönsä, hän konkretisoi yhteiskunnallisen tehtävänsä." (luentodiat Oulu 18.4.2012)