Nyt oli rauhallisempaa. Toisin kuin kaupunginarkistossa, päivystäjä pinkaisi heti paikalle. Tökin kartasta asuintaloni ympäristöä ja hän lähti hakemaan laatikoita. Ne saatuani selvisi, että oleellista olisi ollut kertoa kadunnimet. No, menihän tämä näinkin.
Olin kai odottanut, että kuvat olisivat elämän dokumentointia. Jouduin pettymään, sillä tarkoituksena oli nimenomaan rakennusten kuvaaminen. Ja nehän ovat (taivaan kiitos) Eirassa edelleen lähes samanlaisia kuin koko sen ajan kuin täällä on rakennuksia ollut. Hieman hämäävää kyllä huomata, että juuri mitään rakennusta en ulkonäöstä tunnistanut, vaikka olen katuja suhteellisen ahkerasti aika monta vuotta kulkenut.
Läheiseltä Sepänkadulta löytyi muutamia otoksia, joissa näkyi sentään liikemerkkejä ja yhdessä lapsi, jolla oli kuvaushetkellä sormi nenässä. Perin heikolle jäi hakemani tieto ympäristön palvelutasosta ja elämänmuodosta. Sitä pitäisi kai alkaa selvittää jollain muulla (työläämmällä) tavalla.
Vielä vähäisempää oli ulkopuolinen tieto talostamme. Se oli päässyt täysikokoisena vain yhden kuvan taka-alalle ja kuva vaikutti tärähtäneeltä. Muissa kuvissa rakennuksemme oli postimerkin kokoinen ja on kyseenalaista kannattaako moisia suurennuttaa.
Talohistoriikkiin päivystäjä luvasi kuvan 22 euron kokonaiskustannuksella eli olisin minä ehkä yhden hennonutkin ostaa. Nyt ei ole sitten enää tekosyytä jättää historiikkiä tekemättä kuvakustannusten tähden. Pitänee keksiä uusi tekosyy. Niin, se rakennuttajan arkisto Elkassa, tulisikohan Mikkeliin lähdettyä?
 |
| Moderni kuva Helsingistä (By André Mouraux, Spigoo at Flickr) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti