Höyhenillä taiteillut suojelusenkeli

Aurora Hirnin (s. 1.6.1833, o.s. Westzynthius) muistosanoissa sanomalehdessä Suomalainen 14.12.1906 hänen kuvattiin toimineen äidillisenä suojelusenkelinä Jyväskylän lyseon opiskelijoille. Sama rouva oli esitelty lehdessä Kotitaide A 06/1905 oheisella kuvalla ja otsikolla Eräs itseoppinut taiteilija. Yrjö Blomstedt kirjoittaa:

Hänen taide- eli paremmin taideteollisuusalaansa kuuluvat kaikellaiset höyhen-, olki-, kalansuomu-, tuohi-, y. m. teokset, joista erityisesti taiteellisesti tehdyt, erivärisistä höyhenistä sommitellut maisemataulut ja komeat »kukkavihkoset» ovat huomiota herättäneet luonnollisuutensa, koristavan kauneutensa ja ihmeellisen tekniikkansa tähden. ...
Hänen ammattitaitoaan ja tuotantonsa arvoa todistavat osaltaan monet tunnustukset näyttelyistä koti- ja ulkomailla. Mitaleja on hän saanut Tukholman näyttelyssä 1866 ja Helsingissä 1876. Diploomeista mainittakoon, paitsi Moskovassa saatua, Kööpenhaminassa 1888 ja Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 ansaitut palkinnot. Jyväskylän Kotiteollisuusnäyttelyyn 1900 hän vielä vanhoilla päivillään otti osaa moniaalla ihaillulla teoksella.

Artikkelissa on viehättävä lainaus rouvan omasta muistelusta

Kun veljeni luutnantti, sittemmin översti Westzynthius, joka v. 1853 oleskeli Odessassa, oli keväällä kotiutunut, huvitteli hän tapansa mukaan yhdessä ystävänsä, innokkaan metsästäjän, Julius v. Wrightin kanssa käymällä vesilintuja ampumassa. Se oli toukokuussa, jolloin linnut ovat pukeutuneet hääpukuunsa. — Ei tiedetty niiden rauhotuksesta mitään, sillä silloin sai niitä vielä ampua keväisinkin. — Hän oli tuonut niitä kotiin ison joukon paistiksi. Ne olivat välkkyvä-rintaisia, pehmeähöyhenisiä, ja äitini huomiota ne erityisesti kiinnittivät, sillä hän piti paljon kauniista höyhenistä. Hänellä olikin tapana niitä keräillä ja sitoa kimppuihin. Hän kokoili erikseen pitkät, komeat sulat ja kirjavat, eriväriset höyhenet ja hän löysi niissä paljon kaunista. Kun palvelijat kynivät lintuja, menin kyökkiin. Kopeloin höyhenkopassa etsien kauniita höyheniä. Silloin sattui käteeni yhteensykestyneitä niskahöyheniä. Otin ne sormieni väliin ja kun niitä silmäilin, huomasin, että ne muodostivat kukan, kauniin kiiltävälehtisen neilikka-kukan. Ihastuin tästä keksinnöstä; hain vispilän varvun ja lankaa palvelijain ompelukorista sekä sitaisin höyhentukkoni rihmalla varpuun. Tein useampia kukkia. Pehmeistä siipisulista, jotka vivahtivat viheriään, muodostin lehtiä. Näin sain kokoon pienen kukkakimpun, jonka vein äidille. Äiti tästä hyvin ilostui, samoin veljeni; ja kukkakimppuni pantiin vaasiin kaikkien nähtäväksi. Jatkoin höyhenkukkain tekoa valikoimalla tarkemmin höyhenet ja koetin yhä suuremmalla huolella niitä valmistaa. Kun teokseni alkoivat herättää vieraittenkin huomiota, päätin asettaa niitä näytteille.