Fiktiosta ja faktasta

Sain viime viikolla kirjastosta lainaksi Ilkka Remeksen uutuuden Shokkiaalto. Olen sen verran täysijärkinen, että tiedän kirjan kuuluvan fiktioon. Mutta toimintaviihteen (samoin kuin historiallisten romaanien, mikä on aasinsilta tähän blogiin) on tarkoitus olla uskottavaa kuvausta omasta ajastaan.

Olkiluodon rakennustyömaalla en ole käynyt, joten en tiedä kuinka hyvin Remes onnistui sen suhteen. Mutta olen kävellyt satoja kertoja Nokian pääkonttorin aulan läpi ja noutanut sieltä kymmeniä ulkoisia vieraita. Säännöt ovat pysyneet samoina jo vuosia: yhdenkään ihmisen, jolla ei ole pysyvää lupaa olla rakennuksessa, ei pitäisi kulkea aulan ulkopuolella yksinään.

Tämä ei ole mikään salaisuus, on selvää kenelle tahansa pääkonttorilla käyneelle. Joten miksi, oi miksi, Remes pilasi lukunautintoni ripustamalla romaanihenkilönsä kaulaan vierailija-lapun ja lähetti hänet aulasta yläkerrokseen ilman saattajaa? Tapahtumat ja teksti olisi kulkenut muuttumattomina, vaikka sihteeri olisi juossut aulaan hakemaan vieraan.

Remeksen motivaatiot jäävät mysteeriksi, ehkä tämä oli hänelle sivuseikka. Mutta niihinkin pitää kirjoittajan kiinnittää huomiota. Muistan lukeneeni Kirsti Mannisen haastattelun, jossa hän kertoi miettineensä ja selvitelleensä pitkään varhaisen automallin moottorin ääntä tms.

On hieman epärationaalista ja hitusen epäreilua, että yksittäinen moka pilaa kirjoittajan luotettavuuden, mutta sellaisilla silmillä itse kyllä luen niin faktaa kuin fiktiotakin. Voin vain toivoa, että tämän blogin lukijat ovat armollisempia. Sitä, ettei tänne olisi eksynyt yhtään virhettä, en uskalla toivoa.