sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Poimittua

Maarit Leskelä-Kärki on ollut radiossa kertomassa tutkimusmatkailijoista ja valitsemassa vuoden tiedekirjaa ja toteaa jälkimmäisestä

Vaikea kysymys on jo se, mikä ylipäätään on tiedekirja ja mikä tietokirja. Raja on häilyvä, ja myös tieteenalalla on tässä merkitystä. Tiedekirjana voi pitää astetta akateemisempaa, nimenomaan tieteelliseen pohdintaan ja argumentointiin pohjautuvaa teosta. Toisaalta tärkeää siinäkin on yleistajuisuus, houkuttelevuus ja tiedon saavutettavuus – tiedekirjojakin on syytä kirjoittaa ajatellen myös laajempaa yleisöä ja sitä vaikutusta, minkä ajatuksillaan ja tutkimuksellaan haluaa saavuttaa.
Olli Kari kirjoittaa 1800-luvun uutuuksista: telemark-suksista ja harmonikasta. "Ensimmäinen tunnettu huvikseenhiihtokilpailu suksittiin Norjan Tromsøssa vuonna 1843. Ensimmäinen virallinen maininta harmonikasta Suomessa on vuodelta 1854. Valistuksen uudenlaisen ajattelun leviäminen läpi vanhan mantereen tarkoitti teknistä kilvoittelua monilla aloilla ja toisaalta ihmisille lisääntynyttä vapaa-aikaa."

Oscari on lukenut Josephine Teyn "dekkaria" Ajan tytär, jonka itsekin luin useaan kertaan ennenkuin karsiutui hyllystäni. Kirjan nimi tulee ajatuksesta "Truth is the daughter of time", joka verkkosivujen mukaan oli Englannin kuningatar Maria I:n motto. Toisen verkkosivun mukaan Francis Baconin kohennettu versio on "Truth is the daughter of time, not of authority. "

Nordic Voices blogissa oli huomioitu Stig Larssonin jännärin historiavirhe (plus omituinen tulkinta). Liekö suomennoksessa korjattu, kun en itse muista lukiessani huomanneeni.

Miika Vanhapiha on julkistanut projektin kiviaikaisesta vuodesta tähtäimenään kesä 2012. Teksti on englanniksi, projektin Facebook sivulta löytyy suomenkielisen kuvaus, josta ensimmäinen kappale:
Yksi vuosi kivikaudella -projektin (YVK) tarkoitus on arkeologian ja muinaistekniikan avulla selventää kivikauden esinekulttuuriin ja erityisesti tarvekaluihin liittyviä kysymyksiä, alkuperäisiä käyttökonteksteja pitkäjänteisesti mallintaen. Keskeisenä tavoitteena on samalla valaista kivikautisen elämän ihmiselle asettaneita fyysisiä ja psyykkisiä vaatimuksia, sekä toisaalta selvittää kivikautisen elämänmuodon vaikutuksia sitä nykyään kokeilevalle. Tärkeä osa projektia on kivikauden ravintoon liittyvien kysymyksien tutkimus.

Ei kommentteja: