Retkiraportti kiviröykkiöiltä (2/2)

Sunnuntaiaamulla aloittettiin Liinmaan linnan paikalta. 1300-luvun läheisyys sai mielen kulkemaan utriolaisilla linjoilla: palkkasoturi tulee verottamaan talonpoikaa, on juuri kiskomassa viimeistä lehmää navetasta kun talon tytär vaaleat hiukset liehuen tulee hänen näköpiiriinsä...

Kylmäkorvenkallion uhripöydillä keskityin opastuksen kuuntelun sijaan napsimaan puolukoita suuhuni. Nam.

Pyhämaan uhrikirkko oli todella vaikuttava. Maalauksia katosta lattianrajaan 1600-luvulta.




Kalannin kirkolla aloitimme ruumisplassilta, jonka kiviltä ruumissaatto perinteisesti lähtee kirkkomaalle/kirkkoon. Maanantaina hain kirjastosta Ilmari Virkkalan Suomen hautausmaiden historian, jossa todetaan että katolisena aikana viimeistä voitelua vaille jääneet piti siunata ennen kirkon alueelle tuloa. Liekö sitten tämän perinteen jäänne edelleen elävänä?

Samoin kuin Raumalla kirkon maalaukset oli 1800-luvun lopussa maalattu päälle. Kirkkoon päästyä muistin (vaihteeksi), että yksi esiäitini on haudattu siellä "Villilän hautaan", todennäköisesti kirkon sisälle. Raumalla ei tullut esivanhempien muistelu mieleen, mutta siellä niitä olikin niin monta sukupolvea, ettei ulkomuisti olisi riittänyt.


Kalannin jälkeen suuntasimme Untamalaan, jossa Arkeologiakeskus ei pettymyksekseni ollut auki. Kuljettiin sen sijaan lammashaoissa ja nähtiin kuppikivi.