Nälkävuosia vertaillen

Eilinen päiväni kului International Network of Irish Famine Studies -verkoston seminaarissa Nineteenth Century European Famines in Comparison.

Avausluennossa Laurence Gouriévidis käsitteli Skotlannin ylämaiden häätöjen (Highland Clearances) muistamista museoissa ja monumentein. Monet häädetyt päätyivät siirtolaisiksi, mistä syntyy painetta tulkita tapahtumaa (ja muuta Skotlannin historiaa) tavalla, joka houkuttelee heidän jälkeläisiään turisteiksi. Uusia sävyjä on syntynyt Skotlannin itsehallinnosta ja itsenäisyysliikkeestä, joka haluaa laskea kaikki nämä jälkeläiset "skoteiksi" nostaakseen Skotlannin painoarvoa.

Ensimmäisessä esitelmäryppäässä Anna Kuismin puhui kansanihmisten kirjoituksien maininnoista 1860-luvun nälkävuosista. Hänen esimerkeissään oli myös "yllättäviä näkökulmia", joissa nälän aikaa ei kuvata kurjuutena. Mieleeni tuli vuosirajauksen vuoksi kirjahankkeestani putoava J. A. Hohenthalin puhe Kohtalon kirja Vetelin nuorisoseuran talon vihkiäisissä (Kokkola 13.9.1905), jossa hän muisteli

Tämmöisissä oloissa luulisi kohtalon käskeneen kaikkein nuorten ja vanhain istumaan säkissä ja tuhvassa itkemässä, mutta ei laita ollut sinnepäinkään varsinkin nuorison, joka onkin aina herkempi tyytymään kohtaloonsa. Aivan toisin oli kuin luullaan, sillä melkein joka ilta kökättiin ja tanssiittiin, ja silloin olikin nuorisoseuran talo joka talossa, sai pitää iloa ja lystiä jokaisen kotona.

Ciarán Reilly kertoi Irlannin torppari/mäkitupalaisista (cottier), jotka asuivat niin marginaalisilla alueilla, että putosivat kirkkojen kirjoista ja ihmisten näkyvistä. Kun sitten tarvitsivat apua, heitä pidettiin uusasukkaina ja moraalisesti kyseenalaisina. Yllättävintä oli kuulla, että lukumääräisesti isoa ryhmää on tutkittu vain vähän.

Väitöstutkimustaan tänä vuonna aloittaneen Tuomas Jussilan esitys vertaili 1860-luvun nälkävuosiemme kirjallisia esityksiä 1890-luvulla. Vallnpitäjien tyhmyyttä, Jumalan rangaistus vai Pohjanmaan väkivaltakauden siunattu loppu? Peter Grayn aatehistoriallisessa katsauksessa Irlannin nälkävuodet saattoivat jopa olla Jumalan erityinen siunaus.

Jukka Palmu CC BY 2.0

Heidi Reese tiivisti gradunsa Tiedon, tahdon vai resurssien puutetta? Suomen hallinto ja syksyn 1867 elintarvikekriisi tuloksia J. V. Snellmanin käytössä olleesta tiedosta. Kuvernöörien raportit olivat elokuussa ripauksen liian positiivisia ja niiden kirjoittajat tiesivät, ettei Snellman innostuisi avunanomuksista. Vertailevassa keskustelussa ihmeteltiin sitä, etteivät suomalaiset syyttäneet katastroofista Venäjää, kuten irlantilaiset Englantia. Mutta meillä oli oma taloushallinto.

Milena Zeidler tutkii Liettuan 1860-luvun nälänhätään juutalaisten verkostojen kautta saatua apua. Hän aikoo puhtaaksikirjoittaa ja koodata lahjoittajien listat, jotta niistä voi muodostaa animoidun visualisoinnin yhteyksien kehittymisestä rajojen yli.

Andrew Newby selosti Suomeen saatua kansainvälistä apua 1856-68. Krimin sodan jälkeen kveekarit Joseph Sturge ja Thomas Harvey tulivat katsomaan Suomen rannikkojen  kärsimiä vahinkoja ja laittoivat Britanniassa pystyyn keräyksen sotakorvaushengessä. Katovuoden myötä se muuntui nälänhätäavuksi. Myös Ruotsissa kerättiin Suomen avuksi varoja 1857 m.m. myymällä kuvia vimeisestä Suomen sodan veteraanista, joka soitti urkuja Tukholman yhdessä kirkossa. (Eikä muuten ollut Suomen sodan viimeinen veteraani.) Tanskasta saatiin 1860-luvun nälkävuosiin huomattavan paljon lahjoituksia - ainakin osin kiitoksena vuoden 1864 sotaan osallistuneiden vapaaehtoisten panoksesta.

Tauolla meille esiteltiin tapahtumapaikaa eli Rahamuseota, joka kuulemma on suunnattu vanhemmalle yleisölle kuin Tukholman kuninkaallinen rahakabinetti. Jos tällaista kohderyhmätietoa jaettaisiin julkisesti, voisin jättää muille kuin lapsille suunnatut museot väliin?

Viimeisessä osiossa Declan Curran analysoi irlantilaisen pankkilehden tekstejä elintarvikekriisin aikana. Kersti Lust kertoi Viron nälkävuosista 1860-luvulla. Jos oikein ymmärsin, niin maattomille ei suostuttu antamaan lainoja paikallisista viljamakasiineista, sillä tilalliset olivat yhteisvastuussa varastotason ylläpidosta.

Viimeisenä puhui Miikka Voutilainen, joka oli tilastollisella analyysillä yrittänyt saada kiinni väestönkasvun dynamiikasta 1800-luvun alkupuolen Suomessa. Välituloksenaan on, että mitä suurempi on keskimääräinen kotitalous, sitä vähemmän on naimattomia aikuisia. (Vai oliko se toisinpäin?) Ainakin syntyi taas ikuisuuskeskustelua kotitalouden määritelmästä ja minä sain  tietää, että vuonna 1865 alle 50% aikuisista Lapissa oli naimisissa.