Papin urapolku 1800-luvulla

Käynnissä olevan (kyllä!) kirjaprojektin osana olen yrittänyt saada kokoon ymmärrystä pappien uran kulusta 1800-luvulla. Mitään kokonaisesitystä ei ole löytynyt valmiina ja epäilen, että allaolevassa on aukkoja ja siinä voi olla väärinkäsityksiä. Lähteinä kirjallisuus (lista alla) ja havainnot sanomalehdistä. Jos tiedät paremmin, kommentoi!

Ensinnäkin pelkällä yliopiston (Luotsi- ja majakkalaitos - Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto - Maisemat ja rakennukset - Yliopisto; yliopiston päärakennus -1--1 (Uai:1413)) käymisellä kukaan ei ollut pätevä papiksi. Tarvittiin pappistutkinto, jonka suorituspäivämäärä tyypillisesti löytyy Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista. Voi myös löytyä sanomalehdistä, joissa tutkinnosta kertoo myös matkustaminen Turkuun (jos kyse siitä hiippakunnasta) ja saarnavuorot tuomiokirkossa.  (Kuva Velikulta no 15/1902)

Tutkinnon käytännöstä Porvoossa 1804 on tekstiä täällä blogissakin. Vuonna 1806 annettujen tutkintovaatimusten mukaan yliopisto-opintoja piti olla takana 3 vuotta, joka tekemäni tilastollisen analyysin mukaan onkin tyypillisin aikaväli ylioppilas- ja pappistutkinnon välillä.

Analyysissäni oletin pappistutkinnon työllistymiseksi, mutta tarkemmin työllistymiseen on sidottu papiksi vihkiminen, johon vaadittiin sekä tutkinto että työpaikka. Kun vuonna 1830 Turun hiippakunnassa oli virattomia pappeja, ei uusia vihitty.

Johan Björklundin analyysin mukaan 1800-luvun alkupuoliskolla Turun hiippakunnassa oli töitä noin sadalle papille vakinaisten seurakuntavirkojen ohella. Kun kappalaisten vaalisijojen täyttämisessä oletettavasti (tästä en löytänyt kirjallisuutta) huomioitiin virkavuodet eli työkokemus, oli juuri valmistuneelle papille tavallista päästä apulaiseksi tai sijaiseksi. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka pitkään pätkätyöllisyyttä tyypillisesti jatkui, mutta tästä en löytänyt mitään tietoa. Oikealla häkkeröinnillä ylioppilasmatrikkeli voisi tämänkin paljastaa.

En myöskään löytänyt tietoa siitä, miten nämä apu- ja tilapäistoimet täytettiin. Saiko seurakunta tai pappi vaikuttaa henkilövalintaan vai oliko kyseessä tuomiokapitulin määräys? Miten siellä pidettiin kirjaa työttömistä tai sellaiseksi pian päätyvistä? Pitikö työttömäksi työnhakijaksi erikseen ilmoittautua kuten nykyään?

Apulaisten toimet olivat huonosti palkattuja ja sijaisuudet määräaikaisia eli eivät kovin houkuttelevia. Kappalaisen palkkakin oli huono, mutta paikka pysyvä. Näiden hakemisesta en löytänyt siis mitään tietoa, mutta käsittääkseni pidettiin vaali ja prosessi lienee muistuttanut kirkkoherran valintaa. Kirkkoherran virkaan vaadittiin 30 vuoden ikä eli niitä eivät vastavalmistuneet voineet hakea.

Kirkkoherran paikkoja ainakin haettiin ja 1800-luvun sanomalehdissä usein (aina?) listattiin kaikki hakijat. Jos joukossa oli sellaisia, jotka eivät olleet suorittaneet pastoraalitutkintoa, tuomiokapituli antoi hakijalle määräajan, jossa tutkinto piti suorittaa. Tämä ennen vuotta 1870 kirkkoherran virkaan vaadittu tutkinto ei ollut läpihuutojuttu. Jaakko Gummerus on kirjoittanut perhekirjeiden perusteella siitä elävän kuvauksen.

Pastoraalitutkinnon arvosana otettiin työkokemuksen ohella huomioon, kun tuomiokapitulissa hakijoista poimittiin ja järjestettiin kolme vaalisijoille. Näiden nimet ilmoitettiin tietenkin myös sanomalehdissä. Ehdollepanon valitusajan kuluttua seurakunnassa annettiin kuulutuskirje, jossa oli tiedot ehdokkaista ja heidän vaalisaarnapäivänsä. Jos kyseessä oli n.s. regaaliseurakunta, seurakuntalaisilla oli mahdollisuus anoa neljättä ehdokasta. Mutta anomuksiin ei läheskään aina suostuttu.

Ehdokkaiden epämieluisuus saattoi näkyä annettujen äänien vähäisyytenä ja jossain sanomalehdessä tämä arvelu sanottiin melko suoraan. Ja joka tapauksessa ehdokkaiden saamat äänimäärät ilmoitettiin lukijoille.

Kauko Eränummen analysoimissa nimityksissä useimmiten yksi ehdokkaista von saanut huomattavan äänten enemmistön. Vaalimenestykseen vaikutti yhdeydet seurakuntaan. Syntyminen siellä, aiempi oma tai sukulaisen työskentely seurakunnassa tai sen naapurissa. Kun useammalla kuin yhdellä ehdokkaalla oli siteitä seurakuntaan, oli äänien jakautuminen tasaisempaa.

Ajan tiedonvälitys- ja matkustusnopeuksilla yhden kirkkoherran viran täyttö ei sujunut hetkessä. Todennäköisesti tuomiokapitulin oman työn yksinkertaisemiseksi oli määrätty, että uutta hakemusta ei saanut jättää sellainen, jolla oli joku hakemusprosessi vielä kesken. Aika ikävät tunnelmat, jos samassa postissa tulee tieto pääsemisestä vaalisijalle, jolla ei ole voittomahdollisuuksia, ja uutinen lapsuuden seurakunnan kirkkoherran paikan avautumisesta.

Miten muuten avonaisista paikoista tiedotettiin? Pääteltiin sanomalehtien kuolinilmoituksista ja nimityksistä? Kaveri kertoi? (Kuva Ampiainen 19/1910)

Lähteet:

• Joh. Björklund: Suomen papisto 1800-luvulla. Erityisesti silmälläpitäen pappistarvetta ja sen tyydyttämismahdollisuuksia. SKHST 42. 1939
• Kauko Eränummi: Keisarinpitäjien kirkkoherran virkojen täyttäminen vuosina 1810-1826. Kirkkohistorian laudaturkirjoitus, Helsingin yliopisto. 1968
• Jaakko Gummerus: Pohjalaisia pappeja pastoraalitutkinnossa 1830-luvulla. Jouko II siv. 31-56