lauantai 27. lokakuuta 2012

Historiantutkimuksen päivät, pe ennen lounasta

Perjantaiaamuna ei session valinta ollut vaikeaa. Tietenkin Henkilöhistoria ja elämäkertatutkimus.

Ensimmäisinä puhuivat Kaarina Reenkola ja Aleksi Ahtola. Molemmat työstävät väitöskirjatutkimusta Aino Achtésta ja aviomiehestään, toinen toisesta ja toinen toisesta. Reenkola pyrkii Heikki Renvallin kautta tarkastelemaan fennomanian kehitystä, aineistonaan pariskunnan kirjeet. Ahtola puolestaan tutkii Achtén ja Bruno Jalanderin kautta julkisuuden mahdollisuuksia ja rajoja.

Molemmat keskittyivät esityksissään henkilöiden elämänkuvaukseen. Ei haitannut minua, sillä perustiedot Achtéstakin olivat olemattomat, puhumattakaan aviomiehistään. Kosketuspintaa "omaan maailmaani" tuli maininnasta, että Lapuan liikeen Achté-vastaisuus lakkautti Savonlinnan oopperajuhlat. Lapuan liikkeen vaikutuksista on siis vielä oppimista ja rinnastuksia nykyaikaan riittää.

Toisen esityksen pitivät Niina Timosaari ja Julia Dahlberg (av En märklig historia). Molemmat tutkivat Edward Westermackia ja ovat kirjoittaneet yhteisen artikkelin hänen väitetystä homoseksuaalisuudestaan. Josta eivät olleet löytäneet yhtään kritiikin kestävää lähdettä.

Muistitietoa oli vähän ja historiantutkijan kyseenalaistettavissa. Senkin lähde on saattanut olla  oletukset perustuen naimattomuuteen, homoseksuallisuuden tutkimiseen, yhteyksiin homoseksuaalisiin piireihin ja oleskeluun alueella, jolla oli vapaamielinen maine. Dahlberg luki mainion esimerkin Vantaan kaupungin Sateenkaari-Suomi -sivustolta:
1800-luvun lopulla Marokkoon suuntautuneella kenttätyömatkalla Westermarck tutustui paikalliseen nuoreen mieheen, palvelija Abdessalam El-Baqqaliin, jota hän kutsui "Shereefiksi" ja "Sidiksi". Heille muodostui suhde, joka kesti yli 40 vuotta. Marokko edusti vuosisadan vaihteessa monille eurooppalaisen sivistyneistön homomiehille mahdollisuutta elää avoimesti vailla oman kulttuurin moralistista painolastia.
Suhde oli ja kun kyse oli marokkolaisesta, siis homoseksuaalinen. Looginen päättelyvirhe jokseenkin ilmeinen.

Timosaari ja Dahlberg toivat esiin muitakin hyviä näkökulmia ja enemmän on varmaan vielä artikkelissaan. Valitettavasti en saanut muistiin, missä se on ilmestymässä.

Tämän jälkeen vaihtoehdot olivat kaikki yhtä mielenkiinnottomia. Päädyin ruotsinkieliseen 1700-luvun sessioon. Siellä Kirsi Vainio-Korhonen esitteli Ujostelemattomat-kirjan teemoja. Lukemisen jälkeen oli ehtinyt unohtua, että kätilöiden piti osallistua opetusmielessä ruumiinavauksiin. Uutta oli Vainio-Korhosen paljastus, että kustantaja ei sallinut mainita kirjan etukannessa 1700-lukua, kun se on niin ikävä?!

Sairastumisen takia session puheenjohtaja Christer Kuvaja paikkasi esityksellä Uudenmaan kielirajoista 1700-luvun lopulla. Näistä kirjoittamansa artikkeli ilmestynyt jossain, melko äskettäin. Se on suomenkielinen ja pitänee lukea, että ymmärtäisin enemmän. Nyt sain irti sen, että selvien kielirajojen kohdalla 1700-luvulla oli maantieteellinen este tai ainakin asumaton alue.

Lisäksi paljastui uusi osuus Böckerin 1830-luvun tilastoista ja sen myötä kaksikielisyyden ikuisesti vaikea määrittely. Yleisöstä tuli mainio kysymys lomakkeiden täyttäjien motivaatiosta. Oliko tuolloin  jostain syystä edullista ilmoittaa pitäjässä olevan suuri määrä kaksikielisiä?

perjantai 26. lokakuuta 2012

Historiantutkimuksen päivät, to kahvin jälkeen

Kahvitauon jälkeen oli vuorossa sessio Hyödyllisen tiedon maailmat, joka esitteli saman nimisen tutkimushankkeen projekteja. Aluksi Minna Ahokas ja Päivi Räisänen Schröder esittelivät lyhyesti kyseistä hanketta, joka heikkolaatuisen muistiinpanoni perusteella käsittelee tiedon tuottamisen ja välityksen prosesseja 1700-luvulla, erityisesti pappeja ja talonpoikia.

Tiedosta kun puhuttiin, niin ajatukseni hyppäsivät parin viikon takaiseen Inkeri Koskisen esitykseen ja aloin miettimään onko suomalaista kansanomaista tietokäsitettä mahdettu tutkia. Mikä on on ollut hyväksytty tapa luoda tietoa jne.? Palasi mieleen myös taannoinen ajatuksenpuolikas siitä, että englannissa on erikseen sanat proof ja witness kun taas suomeksi "todistus" on monimerkityksellinen...

Harharetkieni päätyttyä Ahokas oli jo pitkällä oman aiheensa esittelyssä. Ehdin sen verran mukaan, että ymmärsin tutkimuskohteena olevan pappien yhdistys, jolla oli valituksellisiakin tarkoitusperiä. Päivi Räisänen Schröder taas tarkastelee Johan Frosteruksen kirjaa Hyödyllinen huvitus..., jota ei pidä erehtyä luulemaan hupailuksi, eikä myöskään pelkäksi luonnontieteelliseksi oppikirjaksi. Mukana on nimittäin vahvasti uskonto.

Kaarlo Arffman oli vasta aloittamassa tutkimusta Kansankieliset almanakat ja niiden reunamerkinnät, mutta esityksessään tuli esiin monta mielenkiintoista kysymystä. kuten se, että tarkalle vuodenkierrolle syntyi tarve vasta kristillisen kirkkovuoden myötä. Ellei kansanuskossamme ollut sittemmin unohtuneita puolia...

Ennen almanakkoja tieto kirkkovuodesta oli vain papilla. Painotuote toi haltijalleen siis arvokasta/hyödyllistä/voimallista tietoa. Vihdoinkin lukutaidosta oli käytännön hyötyä! Ja heräsi halu tehdä omia merkintöjä, vaikka käytössä ollut tila oli vähemmän kuin marginaalinen. Omaan muistiin ei enää tarvinnut luottaa, niin paljoa.

Merkintöjen osalta Arffman oli tutustunut vasta digitoituihin almanakan lehtiin. (Näin se digitaalisten aineistojen käyttö leviää.) Niistä oli löytynyt esimerkkejä merkinnöistä, joista selkeimpiä ovat ruokouspäivät, jolloin kirkossa olo oli erityisen pakollista. Kuningas ilmoitti vuosittain vaihtuvat päivät almanakan painoon menon jälkeen joten näille merkinnöille oli selvä tarve.

Viimeisenä puhui Esko M. Laine. Hän esitteli lukukulttuurin "kaksi Suomea", jotka jakaantuvat Pähkinäsaaren rajan mukaan. Lännessä lukutaito oli paremmalla tasolla ja Itä-Suomessa paettiin kuulusteluja ja jouduttiin jopa kristillisen yhteiskunnan ulkopuolelle lukutaidottomuuden vuoksi. Kriittinen kommentti esityksen lopussa muistutti, että kyse saattoi olla vastarinnasta eikä välttämättä häpeän ja rangaistuksen pelosta. Muistammehan Juhani Ahon Panun. (Pitäisikin lukea uudestaan, kun en ihan tarkalleen muista.)

Omakustantajalle ja harrastajatutkijalle mielenkiintoinen osa Laineen esitystä oli maininta Tuomas Ragvaldinpojan anomuksesta painaa uudelleen kaksi saarnaa. Tuomiokapituli eväsi hakemuksen vedoten Tuomaksen säätyyn.

torstai 25. lokakuuta 2012

Historiantutkimuksen päivät, to ennen kahvia

Torstaina alkoivat lauantaihin asti jatkuvat Historiantutkimuksen päivät Helsingissä. Luin muutama kuukausi sitten huolellisesti tapahtuman verkkosivut ja kun ei puhuttu koulutusvaatimuksista mitään, laitoin ilmoittautumisen menemään. Sain kuittauksen ja mahdollisuuden maksaa osallistumismaksu, mutta silti jännitti Tieteiden talolle mennessä. Jos ovat asentaneet elämäntapahistorioitsijoiden tunnistimet ovelle?

Jos olivat, eivät ne toimineet ja puolipäivän jälkeen istuin ensimmäisessä sessiossani: Historiantutkimuksen lähestymistavat. Siellä Mirkka Danielsbacka puhui otsikolla Historiantutkimus ja evoluutiopsykologia - esimerkkinä sotavankien kohtelu. Tuloksiaan Danielsbacka ei suuremmin esitellyt mutta mainitsi keskeisiksi neuvostovankien käsittelyä selittäviksi käsitteiksi itsepetoksen, ksenofobian ja empatian.

Odottelen väitöstään mielenkiinnolla. Evoluutiopsykologian olen näköjään täällä toissa kesänä maininnut ja oli kiva kuulla, että sitä oltiin nyt soveltamassa suomalaisessa historiantutkimuksessa. Mahdollisesti ensimmäistä kertaa, sillä yleisössä istunut Kimmo Katajala aloitti kommenttinsa toteamalla kyseessä olevan "uusi näkökulma".

Toiseksi sessiokseni valitsin Modernisaation 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, joka ei ollut yleisömagneetti. Seminaarin luonteeseen kuuluu, ettei tiedä olisiko toisaalla parempaa, mutta omaan valintaani olin kyllä tyytyväinen. Antti Harmaisen esityksestä 1900-luvun taitteen uususkonnollisista suuntauksista historiantutkimuksen kohteena opin itse asiasta ja hahmotin hetken ajan kirkkaampana, ettei rationaalisuuden aikaa ole koskaan oikeastaan ollutkaan.

Suvi Rytyn esitys Miksi kansa kuhnaa? Sairausteorian ja parannuskäytännön merkitys luonnonparannustavan suosiolle 1900-luvun alun Suomessa oli käytännönläheisempi ja todella mielenkiintoinen. Kylpyhoitoihin törmäsin Elämänmäellä, mutta en ollut tajunnut niiden levinneen myös kansansuosioon. Näin kuitenkin oli ja se näkyi sanomalehtien lisäksi piirilääkäreiden ilmoituksista, joista Rytty oli koonnut kartan.

Kuhne-liike oli lähtenyt Saksasta, jossa haluttiin teollisuuden ja kaupunkien tuhoama terveys palauttaa poistamalla kuonat auringossa, höyryssä ja vedessä. Aika jännittävää, että tarvetta oli myös luonnon parissa edelleen asuvilla suomalaisilla. Heihin ilmeisesti vetosivat sekä painetut että kerrotut parannuskokemukset. Ja halpaakin kylpeminen oli.

Perintöasioita Uudellamaalla

Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 14.10.1796 alla oleva ilmoitus. Edellisenä syksynä oli kuollut piika Brita Andersdotter. Jos Vihdissä, jossa ilmoitus allekirjoitettu, niin ilmeisesti kyseessä siellä 6.11.1795 rintatautiin kuollut 56-vuotias "G:l pig. Brita". Brita oli testamentannut omaisuutensa siskonpojalleen Henric Bäckmanille. Tämä oli Suomen sodan, jolla tässä yhteydessä tarkoitetaan Kustaan sotaa, jälkeen asunut Tukholmassa, muttei ollut antanut kuulua itsestään syksyn 1791 jälkeen. Perintönsä lunastaakseen hänen tuli nyt ottaa yhteyttä Vihdin nimismieheen.
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin ilmoitettiin sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 10.6.1825 toista perintöasiaa. Tenholan Skallbölessä oli kuollut talonpoika Jonas Jacobsson 17.3.1815. Pesänjako oli jäänyt kymmeneksi vuodeksi, sillä lapsistaan Jonas ja Emmanuel olivat teillä tietämättömillä. Tämä oli kolmas kuulutus, jolla heistä pyydettiin elonmerkkiä.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pienpainatteita niin että hiirisormia pakottaa

Historiallista sanomalehtikirjastoa käyttävät ovat voineet huomata, että samassa käyttöliittymässä on tarjolla pienpainatteita. Tarkemmin sanottuna Teollisuuden hinnastoja vuosilta 1810-1944. Muitakin Kansalliskirjaston kokoelmien pienpainatteita on digitoitu, mutta ne löytyvät Dorian puolelta. Esittelytekstin mukaan
Tämä on valikoima Kansalliskirjaston kokoelmista digitoituja pamfeltteja, lehtisiä, ohjekirjoja, kiertokirjeitä ja muita sellaisia. Kokoelman painatteiden aihealueita ovat mm. matkailu, eläinsuojelu, naisasia, kansanhuolto, seuratavat ja ajoneuvot. Julkaisuja on sadan vuoden ajalta, n. 1850 - n. 1950. - Huom! Kokoelman rakentaminen on kesken.
Viimeisiin sanoihin kannattaa kiinnittää huomiota ja kehitystä on ehkä piankin tulossa. Itsekkäästi toivon kuitenkin ettei tämän tekstin kirjoituksen ja julkaisun välillä...

Selaillessa nuo aihealueet todellakin erottuvat ja ovat asiasanoituksella joten kuten poimittavissa. Siinä on kuitenkin jonkin verran yhdenmukaistettavaa, sillä mukana on eläintensuojelu, Eläinsuojelu ja eläinsuojelu, joita todnäk käytetty ristiin ja rastiin. Sanaa matkailu ei ole asiasanoissa, vaan siihen liittyvät painatteet ovat suureksi osaksi sanojen majoitusliikkeet, Matkailumainokset, matkailun edistäminen, matkailureitit, aikataulut ym. takana. Mutta niiden ulkopuolelle jää ainakin Polkupyörä-matkoja Suomessa (1900). Reitillä Tampere-Pori poljetaan Kokemäen läpi:
Kokemäki (Risti), 21.6 km, s. 109.3 Huittisissa on tie hyvää ja jotenkin tasaista. Sittemmin Rongan kankaalla on tie pehmeänlaista. Heti kun kangas loppuu ja tullaan avonaisille maille, kovenee tie. Ristin asema, majatalo. P. Henrikin muistopatsas-kappeli kauniissa puistikossa. Kokemäen kirkko ja kuuluisa silta. Kokemäen kartano ja sen laajat viljavainiot.
1800-luvun puolelta merkittävin aiheklimppi näyttää olevan kyläjärjestykset, joita ainakin
Kokoelmassa on yli 4000 yksikköä ja mukana on aarteita, jotka toivottavasti osuvat jonkun haravaan. Erikoisin avaamani oli Raakalaiset, jossa kaikki oli Saksassa paremmin kuin Englannissa ja Ranskassa. Tähän tapaan:

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tukholman perintöjä vuonna 1629

Bilden http://kulturarvsdata.se/shm/media/html/333391 som visar objektet http://www.historiska.se/data/?foremal=857412
Valborg Sigfridsdotter "uti Hagu sochnen i Pörröla by" (Hauho?) ilmoitti 6.1.1629 valtuuttamansa edustajan kautta, että oli tehnyt sovun sisarensa Margareta Sigfridsdotterin perinnöstä tämän miehen, lihakauppias Anders Franssonin, kanssa.

Tukholmassa oikeuden edessä 13.5.1629 vaimo Karin Matsdotter "Jlmaris"-kylästä Pirkkalasta pyysi saada Södermalmilla eläneen siskonsa perinnön.

Turkulainen porvari Tomas Mickilsson tuli 16.6.1629 oikeuteen ilmoittamaan perinnöstäluopumisesta. Sotapappi Söffringin, jolle Tomas oli "sambroder", vaimo Marijna saisi viimeisenkin penninkin, näin oli muiden perillisten kesken sovittu.

Olof Markusson "aff Kanghsallo sochnn vthj Pättkänne kiörkiegiäldh" (eli Kangasala?) vaati Tukhomassa 30.6.1629 kirjuri Olof Peerssonin edesmenneen vaimo Margareta Larsdotterin perintöä. Olof Peersson esitti oikeudelle vuonna 1628 tehdyn testamentin, jossa vaimonsa oli jättänyt hänelle sekä irtaimen että kiinteän omaisuutensa. Oikeus hyväksyi testamentin ja kirjuri Olof oli 50 taalaria varakkaampi. Suomesta tullut Olof sai lähteä tyhjin taskuin kotimatkalle.

Perinnönselvittelyssä 19.10.1629 käsiteltiin Thomas Thomassonin "i Läpitaua by i Huffuo socken i Tavastehus slotts län" saamaa 20 taalerin perintöä mylläri Simonilta. Thomasin puolesta Tukholmassa oli puhumassa Joen Persson "boende i Herillaby vthj Pilckonne socken i Tavastehus län"  (Harhala, Pälkäne?). (Hauhon SAY:ssä 1620-1639 on Läpikäytävässä isäntänä Thomas Thomasson.)

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVIII 1629. (2000) s. 6, 58, 122, 191, 192, 310, 312, 327
Kuva  Jessica Fröberg SHMM

maanantai 22. lokakuuta 2012

Suomalais-ugrilaisen kulttuurin parissa, kaksi kertaa

1) Muutama viikko sitten internetin jumalattaret toivat eteeni YouTube-videon, jossa kuva ei liiku, mutta äänenä on Karoliina Kantelisen Soittelen soutusalmen suorimaista. Upeaa laulua. Linkitin sen oitis Twitteriin ja FB:hen ja olen itse kuunnellut uudestaan ja uudestaan. Aloin unelmoimaan Kantelisen kuulemisesta elävänä.

Unelmista voi tulla totta nopeammin kuin uskookaan. Viime torstaiseen SKS:n ja Pohjoisen etnografian seuran Kalevala-seminaarin ohjelmaan Kantelisen "laulettu esitelmä" oli laitettu viimeiseksi, joten ehdin nipin napin työpäivän jälkeen sitä kuuntelemaan. Tilaisuus oli konserttia parempi, sillä sain käsityksen metodeista, joita Kantelinen on käyttänyt Vienan-Karjalan joiun eli Karjalan kelkettelyn eli hehettelyn uusluontiin. Arkistonauhoilta opeteltu äänentuotto oli saanut vielä elävältä osaajalta hyväksyvän lausunnon, josta Kantelinen oli syystä ylpeä ja onnellinen. Selostusta ja esimerkkejä toisessa YouTube-videossa, jossa on myös uudistettua perinnettä jouhikon säestyksellä.

Alkuperäisessä ympäristössään hehettely on kuulunut ulkotiloihin, järven rannoille. Istuin kuuntelemassa kahden metrin etäisyydellä ja korvani särkivät monta tuntia. Kannatti silti. Itäinen kulttuuri ei ole minun kulttuuriperintöäni, mutta naiset, jotka laulavat korkealta ja kovaa ovat kaikki hengenheimolaisiani. Elävinä ja kuolleina.

2) Lauantaina oli Kulttuurien museolla suomalais-ugrilainen design-päivä. Sen luennoissakin olisi ollut kiinnostavaa kuultavaa, mutta suuntasin paikalle työpajojen takia. Jotain käsinkosketeltavaa välillä.
Työpisteitä oli useita ja kaikissa ohjaajana eksoottista kieltä puhuva eksoottisesti pukeutunut nainen. Arvoin jonkin aikaa ja valitsin tuohityön, jonka neuvoja ompelee yllä. Ilman yhteisiä sanoja hän näytti mitä piti tehdä ja mitä sitten tein. Tällainen tuli.
Sain arvion harasoo, joka lienee venäjää eikä suomalais-ugrilaista kieltä. Opastajani näytti esimerkkiastian koristelun kehystä ja sanoi ääneen jonkun raam-alkuisen sanan. Ymmärsin, että olisi pitänyt raamia tahi kehystä vielä ryhtyä raaputtelemaan, mutta tyydyin keskeneräiseen tuotokseeni.
Naapuripöydässä äiti ja tytär aloittivat pienien nukkien teon samaan aikaan kuin minä oman askarteluni. Lopetettuani heillä oli vasta kropat valmiin ja hameen teko alussa.
Lähdin tietämättä minkä kansojen käsitöitä olin katsellut, mutta joskus on kiva vaan tehdä jotain.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kohdattua

Eva Ahl-Waris raportoi på svenska mielenkiintoisesta seminaarista, jossa oli m.m. kerrottu Suomen Pariisin maailmannäyttelyn 1900 pavilijongin 3D-mallista. Minkä kunniaksi yllä väritetty kuva Venäjän ja Siperian pavilijongista (Brooklyn Museum, Flickr Commons). Kuvia näyttelystä on enemmänkin.

Eva Ahl-Waris raportoi på svenksa myös perjantaisesta kirjeseminaarista.

Paula kertoi häkään vuonna 1833 Turussa kuolleista. Anneli tarkasteli hukkumiskuolemien yleisyyttä. Kaisa totesi, ettei mikään muutu:
Suosittelen lukemaan historiankirjoja selkeästi nykypäivän näkökulmasta, se avaa silmät havaitsemaan, ettemme me ole esivanhempiamme kummempia, vaikka päreen ja puhdetöiden sijasta vietämme iltamme Facebookissa. Ja tämä silmien avaaminen taas antaa tervettä perspektiiviä maailman tapahtumiin.

Vapriikin blogissa ensimmäinen kuva Pirkkalankylän kaivauksista ja lisää luvassa.

Sveaborg-projektin blogissa Annaliina Granqvist kertoi mielenkiintoisesta 1700-luvun hahmosta.

Nautelankosken museolla Riku Kauhanen oli saanut tiedustelun ja kirjoitti nyt Muolaasta.

Vantaan kaupunginmuseo on aloittamassa Kirkonkylän monitieteellistä tutkimusta.

Mikael Pentikäisen kolumni Hesarissa 7.10.oli jäänyt minulta painettuna huomaamatta. Oikeaa asiaa: "Kylähistoria on tärkeää maailman parantamista. Se vahvistaa yhteisöjä ja lisää osallisuuden tunnetta. On hienoa, että kyläkirjoja yhä syntyy."

Ida-Maria mietti autioituvia taloja. Kenkä kulki Järvenpään kulttuuripolulla.

KB:n Vardagstryck esitteli kaksi sirkusjulistetta 1800-luvulta.

Matt kirjoitti in English venäläisten elokuvien käyttämisestä Venäjän historian opetuksessa.

Thomas Brand luki Pekka Kantasen tietokirjan Aikamatka pörssiin: Osakekirjat kertovat. Suketus luki Gustav Björkstrandin kirjan Maria Åkerblom – Elämän ja kuoleman lähettiläs.Otto Aura luki (kriittisesti) Tenho Pimiän kirjan Sotavankileiri N:o 23. Kuolemaa, kulkutauteja ja rautatienrakennusta. Sannabanana luki Pentti Virrankosken tiiliskiveä Suomen historia: maa ja kansa kautta aikojen.

Historiankirjoitusta 1800-luvulla ja vähän myöhemminkin

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Julius Krohn. Luettuani Kyläkirjaston kuvalehdessä 15.10.1888 julkaistun muistokirjoituksen, jonka yhteydessä vasemmalla oleva kuva oli, saan laittaa häpeämyssyn päähäni. Krohnin väitöskirja kun oli niinkin oleellisesta asiasta kuin "Suomen kielinen runollisuus Ruotsin vallan aikana ynnä kuvaelmia suomalaisuuden historiasta".

Tälle blogille ominaisesti jatkan rehellisesti ja totean, että vasta äskettäin minulle myös selvisi, että Lönnrot on Suomen historiaa koetteeksi kertonut lyhykäisessä järjestyksessä. Lönnrothan kirjoitti muutakin kuin Kalevalan... myös muistelmansa ja kirjeitä.

...Mainioita kirjeitä on myös kirjoittanut Carl Nicklas Keckman. "Kirjotella täsä aivon, jospa kynä jaksaa juosta, paperia piirustella, sullen täältä sanomia, Helsingistä komiasta, jaaritella jota muistan nykysistä asioista ja myös entisistäkin"...

Palatakseni historiankirjoitukseen...
Tuoreempien kirjojen sisällöstä:
Mistä tuli mieleeni Magman sivuilta hakuihin osunut Janne Holménin tekemä oppikirjaselvitys muutaman vuoden takaa. Oliko silloin mennyt ohi vai unohtunut? Yhteenvedosta jäi nyt mieleen erot ruotsinkielisissä ja suomenkielisissä oppikirjoissa 1979 - 2000, vahvennus minun tekemäni:
Klubbekriget
De finskspråkiga versionerna betraktar bonderesningen mot Klaus Flemming och hertig Karls kväsning av den på lite olika vis ; som en protest mot Flemming och hans truppers handlande i Finland eller som ett i raden av många dåtida europeiska uppror mot en starkare adel och statsmakt. Finland blev efter Klubbekriget "inte längre en av sin egen adel ledd nästan självständig statsdel".
De finlandssvenska och rikssvenska volymerna nämner inte Klubbekriget.