Uutiskuva vuodelta 1885

J. L. Runebergin kuvapatsaan paljastaminen Toukokuun 6 p. 1885.
Kyläkirjaston kuvalehti 7/1885

"Kuvapatsaan paljastaminen tapahtui äärettömän ihmispaljouden läsnä ollessa — niinkuin edell. sivulla oleva kuva sen meille näyttää. Patsaan takana oli lava laulajia varten; näiden takana seisoivat Suomen kaartin, Uudenmaan, Turun, Hämeenlinnan ja Vaasan pataljonain soittokunnat. Patsaan vasemmalla puolella oli puhujalava; kutsuvieraita, lähetystöjä ja säätyjä varten oli sitä paitse tehty useampia lavoja patsaan edustalle ja ympärille. Ympäristö oli liehuvilla lipuilla koristettu.

Kun kaikki olivat paikallensa järjestäyneet, kajahteli 130:n soittajan toimesta "Porilaisten marssi." Sen jälkeen lauloi lukuisa laulukunta filos. kand. K Krohnin sepittämän runon. Laulun tauottua seurasi juhlapuhe — ensiksi ruotsin sitten suomen kielinen. Edellisen piti valtioneuwos W. Lagus, jälkimäisen toht, Julius Krohn, joka lopetti puheensa kauniilla runoelmalla. Kun sitten "Maamme laulu" oli laulettu ja laulun kestäessä patsaan verho pudonnut, paljastaen jättiläis-suuruisen kuvapatsaan, sekä maamarsallka vapaah. v. Troil antanut Suomen kansan puolesta kuvapatsaan Suomen pääkaupungille ja kaupunki valtuumiesten puheenjohtajan vapaah. M W. v. Schultéitin kautta ottanut lahjan vastaan, soittivat soittokunnat "Suomen laulun" — ja juhlallinen toimitus oli päättynyt."

Fennomanian moninaisuudesta

Vaalitulosten jälkeisestä FB-keskustelusta jäi parhaiten mieleen tuttavan statuspäivitys, jossa hän totesi lyhyesti "fennomaanit olivat kansankasvattajia" ja ideoi myöhemmin lähtemistä ylioppilaslakki päässä maaseudulle kansaa opettamaan. Pitkässä kommenttiketjussa siirryttiin kauemmas lähtökohdasta, jonka elitistinen henki jäi kaivelemaan mieltäni. Historiallisen suomenmielisyyden perusteellinen tietämys on minulla hankkimatta, mutta ajatus sen yläluokkaisista lähtökohdista ei ollut hukassa. Kuitenkin konsepti siirrettynä nykypäivään tuntui vieraalta. Eikö paremminkin "kansalta" pitäisi oppia jotain heidän ajattelustaan sekä arvoistaan ja lähteä sitten vasta yrittämään haluamaansa muutosta?

Perussuomalaisille on haettu erilaisia vertailukohtia menneisyydestä. Oma ehdokkaani osui silmiini kirjassa Arki ja läheisyys (THark 55, 2002) julkaistussa Raimo Salokankaan artikkelissa Rahvaanfennomania - mitä se oli ja minne se meni. Salokankaan tutkimuksen kohde oli syksyllä 1883 perustettu Vaasan Suomalaisen Työväen Yhdistys, joka julkaisi lehteä Suupohjan Työmies. "Se oli suunnattu työväestölle ja sen sanonta oli usein hyvinkin demagogista. Kielikysymyksessä se julisti olevansa "jyrkästi kansallinen" eikä sille riittänyt vähempi kuin suomenkielisten "täydellinen voitto". Lehden kristillisiä kielikuvia viljelevä retoriikka oli jäsentymätöntä uudistuspaatosta ja usein suuntautui "herroja" vastaan."

Suupohjan Työmiestä vastusti alusta alkaen Vaasan lehti, jossa keväällä 1884 julkaistiin laihialaisten fennomaanien kannanotto: "Suupohjan Työmiehen johtava aate on koettaa röyhkeällä hävyttömyydellä tehdä sisältöään maukkaammaksi, ja miellyttää kansan raakaa joukkoa solvauksilla virkamiehistöä ja oppineita kohtaan, tekemällä heitä epäluulon alaisiksi, jos he eivät hyväksy Suupohjan Työmiehen haaveilemaa alhaisovaltaa."

Pian tämän jälkeen Suupohjan Työmies lakkasi ilmestymästä ja Työväen Yhdistys saatettiin wrightiläisille raiteille. Salokankaan mielestä tämän rahvaanfennomanian perintö hajautui edistysrientoihin, kuten nuorisoseuraliikkeeseen.

En tiedä olenko itse rahvaanfennomaani vai tavallisempi tapaus. Ei kuulu tämän blogin teemaan, mutta todettakoon nyt julkisesti (jollei ole rivien välistä selvinnyt): vastustin pakkoruotsia kouluvuosina ja vastustan yhä. Jos menetelmä ei tuota tarkoitettua tulosta (kielitaitoista väkeä) niin menetelmä on väärä. Ripauksen laajennettuna: jos koulujärjestelmämme ei tuota kansalaisia, jotka osaavat äänestää "oikein", on järjestelmässä vikaa ja vastuu kuuluu koulutetulle sivistyneistölle, joka on laitoksen kokoonpannut.

Huomioita Ruotsin historiasta

Popularistisella historiankirjoituksella tainnut aina olla menekkiä? "Et Sälskap" alkoi tammikuussa 1782 julkaista tekstinpätkiä otsikolla Anmärckningar i Svenska Historien. Juttuja kertyi lokakuuhun 1786 mennessä 115 ja näistä painetut kirjat löysin Google Booksin syövereistä: ensimmäisen sidoksen edellinen ja jälkimmäinen osa. Tekijät selittävät sisällöksi

Strödde Anteckningar i vår historia, den äldre, den nyare, den almänna, den enskilda, den politiska, den andeliga, den lärda, den borgerliga, rörande Riket eller enstaka Orter, Konungen eller Undersåten, Nationens Snille eller de en Enskiltas seder, alt sådant, och mera sådant får rum i detta Arbete; dock utan afseende på Ordning efetr Tid, Konunga-Ätter eller hvad annan Fördelning, vår historia kunde medgifva.

Kuullostaa melkein tältä blogilta, eller hur? Historiankirjoituksen historiasta kiinnostunut voisi saada näistä jotain vakavaakin irti, mutta tämän blogin tarkoituksiin sopinee parhaiten tarkastella maisteripromootion kustannuksia Uppsalassa 1682.

Promoottorille ja dekaanille suoritetut maksut kuullostavat järkevälle, mutta mistä hyvästä promoottorin vaimo sai 500 taalaria?

Selvempiä riviä ovat viinin osto/juonti Tukholmassa(301) ja erikseen arvatenkin Upsalassa(119,20). Viini ilmeisesti maustettiin (148). Rikki menneet pullot (21,9) kustansivat lähes tulkoon enemmän kuin perustarjoilu: kurkut (4), pähkinät (6,16), omenat (7,16), piparkakut (1,16) ja juusto (3,16) . Bileissä viihdyttivät musikantit (156).

Tarjoamuksista vaikeammin tunnistettava on 12 taalerin sokat, jota SAOB ei tuolla kirjoitusasulla tunnista. Arpomalla löytyi sana suckat, joka vaikuttaa sopivalta "koll. l. ss. ämnesnamn: från omogna frukter tagna tjocka, i skivor l. strimlor o. d. skurna, kanderade l. i sockerlag l. sirap inkokta skal av citrusfrukter (i sht cedratcitron); äv. om på sådant sätt behandlat fruktkött av pumpa l. melon m. m.; numera i sht om sådana kanderade skal osv. för garnering av bakverk" eli sokeroituja hedelmänkuorenpaloja.

SAOB ei myöskään suostunut antamaan määritelmää sanalle confect (348,24), mutta kävin Googlen käännöskoneesta lunttaamassa konvehdin ruotsiksi ja sain näin kirjoitusasulla konfekt ulos määritelmän "kanderad frukt l. krydda.till medicin l. dessert; äv. allmännare: sockerbakvärk l. frukt o. d. av finare slag (använd till efterrätt); numera bl. om i små stycken l. bitar framställda konditorivaror innehållande marsipan l. mandel l. syltad frukt o. d" ja tuollaiset tuotteet sopisivat laatikoihin (3,8).

Eli viiniä ja naposteltavaa sekä rikottuja pulloja - tuttua akateemista meininkiä. Alla linkit muutamaan muuhun kirjoissa itseäni kiinnostaneeseen artikkeliin.

7. Hovin käyttöön hankitut mausteet 1578

54. Ruotsista löydetyt arabialaiset rahat

70. Ruotsi ennen paremmin viljelty kuin nyt.

99. Pystyvätkö naiset hallitsemaan?

96. Tupakan tarve ja käyttö Ruotsissa

98. Uudet tiedeajatukset ottivat tulta Turussa ennen Uppsalaa

101. Huomioita Ruotsin kansallispuvusta 1773 (Siis siitä Kustaa III:n määräämästä, ruotsinkielisestä Wikipediasta löytyy pari kuvaa)

Tartuin Kantelettareen

Surunvalittelua varten tarvitsin viikonloppuna lainattuja sanoja ja tartuin työpöytäni välittömään läheisyyteen hyllytettyyn Kantelettareen. Puhallettuani siitä paksut pölyt löysin suhteellisen nopeasti tarpeeseen sopivat sanat. Suuri osa runoista kun on jonkin surun tai menetyksen esitystä, sillä "soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu." Syntymäpäiväni lähestyessä mielessä pyöriville negatiivisille fiiliksillekin löysin sanat: "Nyt on tullut aika toinen, elo entinen kaonnut; ei nyt keiku kehräpuuni eikä verkani vihoita, paista ei palmikot isosti eikä huoha kaulahuivit, helmukseni ei helota eikä kengät kukkuele".

Valituksesta voi olla iloakin. Selailussa silmiin osuneella runolla Köyhä ja rikas vouti voi olla Olof Ångerman -projektissa käyttöä. Siitä kun on muodostumassa lainauksien kokoelma, niin kuin tästä blogistakin.

Useammastakin Kantelettaren runosta näyttäisi löytyvän blogikirjoituksen ainesta. Alle kopsatussa on konkretiaa pellolle sopivista vaatteista. Vastaa oppineemman tuttavani näkemystä, ettei työn teossa naisilla voinut olla pitkiä hameita. Miehillähän ei myöskään ollut pitkiä housuja. Äskettäin katsomassani tv-sarjassa, jossa modernit ihmiset kokeilivat 1600-luvun maataloutta ajan vaatteissa, miehet totesivat polvihousujen käytännöllisyyden: lahkeet olisivat pian olleet likaiset.

Teema "ennen asiat paremmin" on tietenkin iänikuinen, mutta kun kyseinen runo on julkaistu vuonna 1840, ennen suurempia maatalousuudistuksia, on vaikea keksiä mistä muutoksesta alla olevassa runossa valitetaan. Oli luovuttu kaskiviljelystä ja uudisraivauksesta ja jääty isien peltojen ääreen?

Toisin ennen, toisin eilen,
toisinpa tätä nykyä;
toisin ennen toimi käski,
toisin ennen työ opetti.
Toimi käski tonkimahan,
maa väkevä vääntämähän,
ei kuin tätä nykyä,
elon entisen lopulla.
Eip' on maaten maa pietty,
istuen isosen pelto.
Ei suvainnut suuri pelto,
maa ei sallinut savinen
miestä verkaista vaolla,
koriata kuokan päässä,
piian pitkiä hameita,
sukan vartta valkiata.
Nyt tämä nykyinen kansa
sekä kansa kasvavainen
maaten maitansa pitävät,
penkin päässä peltojansa;
syövät maansa makkaroina,
ihroina isonsa pellon.

Sain palautetta

Kauan (eli runsaan vuoden) odottamani Sofia Kotilaisen arvio Tavarantasaajista ilmaantui aamulla koko maailman pällisteltäväksi. Palautteen pointti on muistaakseni siitä oppiminen eli aika harrastaa hieman lähilukua.

Kyläkoski ei kuitenkaan tarkemmin erittele teoksessaan, miksi on valinnut juuri nämä henkilöt tutkimuksensa kohteeksi. Kirja ei sisällä lukijalle osoitettua esipuhetta, eikä teoksen johdantokaan valaise tätä kysymystä tarkemmin.

Heti aluksi todettakoon, että kirjani kuuluu luokituksen "ei tiedettä, eikä taidetta" alle. Omasta mielestäni ekan sivun anekdootti perusteli Österholmin ja Sutkin länttäämisen samoihin kansiin. Olin itse asiassa ylpeä siitä, ett'ä selvisin ilman alaotsaketta ja varsinaista esipuhetta. Mitään erityistä ongelmaa jaarittelussa "Österholmiin törmäsin sukututkimusta tehdessä ja kun siitä ei tullut tarpeeksi sivuja, otin Sutkin jatkeeksi" ei olisi ollut, mutta olisiko se antanut lukijalle jotain oleellista? Eivätkö useimmat skippaa esipuheet? Itse kylläkin luen.

Kiinnostavaa olisi myös tietää enemmän niiden rajausten perusteista, joita kirjoittaja on tehnyt tutkimuskysymysten ja aineiston osalta.

Tutkimuskysymysten olemassaolosta ei ole minulla hajuakaan. Mutta jos olisin esipuheen kirjoittanut, olisi siihen varmaan tullut avattua tavoitteita, joita voitaneen tutkimuskysymyksiksikin kutsua. Aineiston rajauskin olisi tuossa olemattomassa esipuheessa tullut käsiteltyä, mutta olisin kieltämättä voinut sen myös esim. piilottaa alaviitteisiin. Paljastaa sen, että Sutki paran Vaasan hovioikeudessa käsitellyt jutut jäivät sivuun siitä raadollisesta syystä, etten viitsinyt uhrata aikaa ja rahaa Pohjanmaalle matkustamiseen. Eli tutkimusekonomian johdosta.

Kenties tutkimus olisi lukijan kannalta vieläkin kiinnostavampi, mikäli tekijä olisi taustoittanut tapahtumia runsaammin asettamalla ne laajempiin yhteyksiinsä ja kertomalla enemmän esimerkiksi ajan oikeusjärjestelmästä ja vankilaoloista yleensä.

Juu, loppuvaiheessa jäin miettimään sitä, että ulkopuolinen maailma jäi aika vähille. Kateudella vilaisin tuolloin uudelleen Keskisarjan Juhani Aataminpojan tarinaa, jossa ammattitaidolla moisessa onnistuttiin. Oikeusjärjestelmää olisi varmaan voinut avata enemmän, mutta vankilaoloista totta vieköön laitoin kirjaan kaiken mitä löysin.

Kyläkosken ytimekäs sanontatapa on tuttu kaikille Sukututkijan loppuvuosi -blogin ystäville. Samaan tapaan Tavarantasaajat -teos on sekin tiivis, informatiivinen ja yksityiskohtainen kuvaus päähenkilöistään.

Ääh, puuh... pitäisiköhän laihiksesta huolimatta juhlia tänään jollain namilla?

(Tsekkasin joutessani kirjojeni myyntiluvut. Kamariherra johtaa Tavarantasaajia 58-57. Kartanonherrat ovat siis vetoavampia, sääli että rosvot mielestäni mielenkiintoisempia. Turun proffiin en ainakaan enää sijoita aikaa. Flachsenius-kirjaa on myyty 6 kappaletta! Genos-arvostelua odotellessa...)

Rikostilastoja

Jyrki Ilva kertoi jokin aika sitten Agricola-palstalla ja Digitaalinen kirjasto-blogissa, että vanhoja tilastoja oli tarjolla digitoituna. Mahdollisuus johon piti tarttua ja ensimmäisenä näytteenä Suomenmaan virallisesta tilastollisesta vuosikirjasta vuodelta 1879 rikostilastoja vuodelta 1877.

Nappasin taulukoista törkeistä rikoksista tuomitut ja vähemmistä rikoksista tuomitut lääneittäin ja jaoin samasta tilastoteoksesta löytyneellä väestöluvulla vuoden lopussa. Reilut kymmenen vuotta sitten olisin osannut analysoida ovatko erot merkittäviä, mutta silmämääräisesti Uusimaa on ollut huomattavasti rikollisempi paikka kuin muu maa. Häjyistään kuuluisa Vaasan lääni on aivan häntäpäässä!

Toinen graafi törkeimpien rikoksien nimikkeiden yleisyydestä ei ole kovin selkeä, mutta luvuista tarkistamalla voi todeta, että 84% rikoksista oli joko varkauksia tai muita. Murhia ja tappoja oli kyseisenä vuonna 34 kappaletta.

Puoluemiesten pikakuvia, osa 3

Koskisten jälkeen vuonna 1893 ilmestyneessä Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi runossa Puoluemiesten pikakuvia nimimerkki Timo esitteli kaksi kävelijää. Ensimmäisen tunnistan Agathon Meurmaniksi ja toisen identiteetistä saa esittää arvauksia.

Vaan kenpä tulevi tuolta,
Tepastaapi tietä myöten
Alta kulmien katellen?
Se on karhu Kangasalta,
Vielä veitikka vikevä,
Iki nuori irvihammas —
Vaikk' on vanha vuosiltansa,
On soassa ensimmäinen,
Taitorikas tappeloissa,
Kynäkähmässä kipakka,
Sanapainissa parahin,
Aina riski riitelöissä,
Päivälehden pahin peikko,
Nuoren Suomen sortelija,
Kova kauhu Kastreeninkin —
Kun mörähti,maa tärähti,
Kauvas kaikos' kiusamiehet.

Häll' on Viktor vierellänsä,
Mies matala varreltansa,
Vaan on tiukka tuumiltansa,
Nopsa kärppä kääntehiltä,
Milloin puussa, milloin maassa
Kymmennä kiven kolossa —
Se on seppo Suomettaren,
Tiedon taitava takoja,
Kielikellon kalkuttaja,
Jolla soittavi saloille,
Kaiuttaapi korpimaille:
Kansa päänsä paljastavi,
Aina antavi amenen —
Sois ei muiden soittelevan,
Nuoren puolueen puhuvan —
Nyt on vyötty riemun vöillä,
Riemun rintaseppeleillä.