Runebergin patsas oli aivan äskettäin paljastettu. Tähän juhlatilaisuuteen olivat kaikki helsinkiläiset ottaneet osaa. Niinpä myös "siivikset" L., F.. J. ja A. Meidän neljä ystäväämme sekä pari heidän toveriaan, joiden nimet eivät tämän yhteydessä ole tarpeellisia mainita, istuivat eräänä iltana Kaisaniemessä, ylioppilasten silloisessa pääasiallisessa kokouspaikassa. Mieliala oli jotenkin hilpeä ja viinin jumalattarelle uhrattiin jotenkin runsaasti. Pikkutunneilla lähtee seurue kävelylle kaupunkia kohti, ja jokaisen mielessä pyöri, että "jotakin" pitäisi tehdä.
Äkkiä pysähtyy seurue kuten annetun merkin mukaan lieriömäisen, suuren metallikyltin alle erään tunnetun hattuliikkeen edustalla. Pikainen neron leimaus loistaa toveri L:n kasvoissa. "Hattu alas", on tunnussana. Toveriensa harteilla kapuaa L. ylös, asettuu kahtareisin kylttitangon päälle ja suurella taidolla sekä kaksikymmennyksivuotiailla nyrkeillään onnistuu hän irrottamaan hatun. Hattua kannetaan sitten juhlakulussa katua eteenpäin, jolloin L. kulkee vakoilijana edellä. Kulku ohjataan Runebergin patsasta kohti. Ajatus ja päätös ovat sama. Etuvartijoita asetetaan huolellisesti ympäristöön. Tosin koettaa hiljainen F. estää ohjelman toimeenpanoa, puhuen "kuolleen henkilön loukkaamisesta", raa'asta pilasta, rehtorin rankaisevasta kädestä y. m., mutta hänen, sanoilleen ei omisteta vähintäkään huomiota. J. kapuaa pitkän ja komean A:n harteille ja L. kiipee edellisiä pitkin patsaan jalkojen väliin. Pian on hattu paikoillaan, tosin kyllä liian suurena painuen aina runoilijakuninkaan hartioille. Yölliset hurjastelijat painuvat sitten rauhallisesti tiehensä, sitten kuin kukin heistä oli ensin tarpeeksi nauranut koomilliselle näylle.
Seuraavana aamuna hämmästyttää uneliasta Helsinkiä seuraava näky: Runeberg komeilee suuressa, punaiseksi maalatussa "sylinderissä". Utelias katsojajoukko lisääntyy nopeasti. Nuorukaiset nauravat ja ojentelevat käsiään, vanhat hymyilevät. Ja hattumestari. joka kaipaa "kylttiään", saa tiedon, että Runeberg on sen ottanut ja kiruhtaa esplanaadille, mutta pysähtyy hänkin sen nähtyään ja nauraa. Näytelmä tuli jotenkin lyhytaikaiseksi, sillä kaksi poliisia näyttäytyy, nostaen tikapuut patsaalle ja hattu nostetaan alas pitkällä seipäällä. Siitä hetkestä saakka on runoilija saanut seistä avopäin ja sade ja lumi ovat vapaasti saaneet valua hänen päälaelleen. Mutta meidän "siiviksemme" olivat kotonansa ja lepäsivät vanhurskaan unta. Heidän ilonsa kohosi ylimmilleen saatuaan kuulla näytelmän loppuvaiheet.(Helsingin kuvalehti 7/1912)
Hattumestari Wahlmanin poika muisti tilanteen näin:
— Minä olin silloin pikku poikanen, mutta muistan varsin hyvin, kuinka isäukko hämmästyi vappuaamuna, kun silinteri oli tipo tiessään — kertoo johtaja A. Wahlman, vanhan hattumestari Johan Robert Wahlmanin poika, joka nyt jatkaa tätä erästä pääkaupungin vanhimpaa, saman suvun hallussa pysynyttä käsityöläisliikettä. — Niin — ukko noitui aikansa, otti sitten keppinsä ja lähti mainoshattua etsimään ja tultuaan Runebergin patsaan lähettyville näki hän sen komeilevan auringon kirkkaassa paisteessa nurmikolla kevätiloisten helsinkiläisten naureskellessa sen ympärillä. Ukko otti hatun — hänkin jo täysin leppyneenä — mukaansa ja toi takaisin Erottajan varrella olevaan liikkeeseemme. Sillä varalta, etteivät tällaiset vallattomuudet joka vappu uusiintuisi, kiinnitti hän silinterin rautapulteilla seinään. (Seura 31/1939)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti