Elokuun viimeisenä päivänä tunsin tarvetta poistua työpöydän ääreltä ja lähdin kiertämään lähiympäristöni museoita, joissa en ollut uudistuksen jälkeen käynyt. Tai koskaan. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluu Urheilumuseo, joka sijaitsee Stadionilla. Tai tarkemmin sanottuna kävin Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdossa, johon urheilumuseon lisäksi kuuluu myös "arkisto, kirjasto, tieto ja tapahtumat", jotka monissa paikoissa kuuluvat museoon itseensä.
Museossa käymättömyteen on hyvin yksinkertainen syy: en ole pätkääkään kiinnostunut urheilusta, urheilusuorituksista tai urheilijoista. Museo oli siis miellyttämisessäni altavastaaja-asemassa, mutta aloitti vahvasti erittäin ystävällisellä lipunmyyjällä, joka selitti perusteellisesti missä oli mitäkin. Selvisi, että Matti Nykäsen mitaleista pitäisi olla kiinnostunut. Mutta en kyllä ollut enkä ole.
Valitettavasti tämä pieni voimannäyte osoittautui täysin riittämättömäksi kun astuin saliin, jossa seisoin tietämättä minne pitäisi mennä. Vieressä olleet melontaradan merkit ja kanootti kai liittyivät takaseinällä käsiteltyihin Helsingin olympialaisiin?
Viereisessä huoneessa oli lukuisia vitriineitä, joiden esineet oli ryhmitelty tarkemmin tai karkeammin urheilulajeittain. (Esimerkki yllä.) Esineillä oli nostettu esiin urheilijoita, joista osan nimen jopa minä tunnistin ja loppujen teksteistä selvisi jonkinlainen merkkisuoritus. Hahmotin kokonaisuuden siis sankarigalleriaksi. Tulkintaa osin vahvisti ja osin sitä vastaan puhui huoneesta poistuessa seinällä huomattu lainaus J. Karjalaisen Sankareista.
Ennen poistumista kävin toki huoneen toisessa puolikkaassa, jossa oli pitkä ja perusteellinen aikajana jääurheilusta. Miksi juuri jääurheilusta? Siitä oli kyllä paljon kerrottavaa, mutta eiköhän olisi ollut yleisurheilustakin. Ehkä siksi, että jääurheilu kuuluu varhaisimpiin "huvin" vuoksi harrastettuihin urheilulajeihin? Toisaalta vieressä oli matalassa vitriinissä varhaisia suksia, joita ei tehty urheiluun vaan liikuntavälineiksi.
Pääsalin nurkkaan sisustetussa pukuhuoneessa oli kaappeihin sijoitettu urheiluun liittyvät tunteet. Tämä oli näyttelyarkkitehtuurin onnistuminen, mutta tosielämää kuvastavana ikävää.
Kysymyksiin "mikä on urheilua", "miten se Suomessa alkoi", "miten suojeluskunnat ja työväenliike liittyvät urheilukulttuuriin", "miten suhtautuminen naisten liikuntaan on muuttunut" ja "miten asenteet urheilua ja liikuntaa kohtaan ovat muuttuneet" en museonäyttelystä löytänyt vastauksen puolikastakaan. Museon oman markkinoinnin perusteella olisi pitänyt kysyä
Mikä oli Paavo Nurmen menestyksen salaisuus? Miten Tapio Rautavaara selätti ala-arvoisen keihäänheittopaikan Lontoon olympialaisissa 1948? Entäpä millaiset olivat Matti Nykäsen ensimmäiset omat mäkisukset?
Ajan kulu liittyi sekä perusnäyttelyssä että vaihtuvassa näyttelyssä Nahasta Nanoon. Teknologia muuttaa tapojamme liikkua ainoastaan tai pääosin urheiluvälineisiin. Urheilulajit olivat vitriineissään rintarinnan ja pohjatiedoillani erotin ainoastaan sen, että lehterillä oli tuoreempia ja extremempiä lajeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti