1) Maanantain ilmastohistoriapläjäyksen jälkeen siirryin Nordiska historikermötetissä puuvillan historiaa käsittelevään sessioon. Missasin pari ensimmäistä minuuttia ja ehkä ratkaisevia tietoja. Olin nimittäin aivan ihmeissäni, kun puhuttiin puuvillasta keskiajan Euroopassa. Mistä se tuli? Miten se tuontitavarana saattoi olla niin halpaa, että ensisijainen käyttö oli alusvaatteissa ja köyhemmän kansanosan vaatteina?
Tuntumpaa oli se, että mikään ei pysy samana. Fyysisiä tekstiilejä väitöskirjassaan tutkiva Jenni A. Suomela selitti, että vaikka nykyaikaisesti kasvatettu ja käsitelty puuvilla on helppoa erottaa muista kasviperäisistä kuiduista, sama ei päde menneisyydessä. Kun mennään tarpeeksi kauan menneisyyteen, kyse voi olla puuvillalajista, jonka brittien aktiviteetti Intiassa tappoi sukupuuttoon.
Sekä Suomela että asiakirjoihin keskittyvä Eva Andersson toivat esiin sanaston moninaisuuden ja moniselitteisyyden. Molempien lähteenä ovat perukirjat, joissa kangaslaatujen tarkka tunnistus ei ole ollut ensisijainen huoli. Hieman parempi ja rikkaampi lähde ovat kauppiaiden inventaariot.
2) Tiistaiaamun sessiossa menneisyyden kirjoittajista merkityksellisintä oli kuulla Anna Nilsson Hammarin ja Svante Norrhemin projektissa. Siinä tutkitaan De la Gardie -suvun maaomistuksen hallintaa ja työntekijöitä 1600-luvulla. Kiinnostavaa yleisesti "tavallisempien" ihmisten historiana ja erityisesti Kokemäen kannalta. Sekä Kokemäenkartano että sukutilamme Forsby kuuluivat kyseiseen tilakokonaisuuteen ja vaikka niitä ei tulevassa kirjassa mainittaisikaan, se varmasti selventää jotain kuviosta, jossa herrat olivat kaukana paikalta.
Arja Rantasen esityksessä pitäjänkirjureista tuli esiin joitain uusia asioita, mikä tarkoittanee, että väitöskirjaansa Pennförare i periferin : österbottniska sockenskrivare 1721-1868 perehtyminen on jäänyt väliin.
3) Paneelikeskustelu 1700-luvun pohjoismaisista painovapausajoista oli väitöskirjatutkimukselleni relevantti, mutta ei kovin antoisa. Painovapaus kun ensisijaisesti näkyi pamflettien ja lyhytaikaisten lehtien julkaisuna ja minä olen kiinnostunut pitkäaikaisista lehdistä. Niidenkin määrään painovapaus vaikutti ja vapauden riistossa lehtiä lakkautettiin, mutta olennaisesti, jos lehdet halusivat pysyä hengissä, niiden piti miellyttää sekä yleisöä että hallintoa. Eli harrastaa harkintaa, jota voidaan itsesensuuriksikin kutsua. Tämän sanoin ääneen ja yhteenvedossa mainittiin, että itsesensuuria pitäisi miettiä enemmän, joten ehkä en sanonut mitään kovin tyhmää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti