Tapahtumat alkavat palata fyysisiin tiloihin, mutta vielä ehdin eilen nauttimaan etäyhteyksin ruotsalaisen maanviljelyn historiaan keskittyvän seminaarin sessiosta. Sen aiheena oli Clas Tollinin uutuusteos Sveriges kartor och lantmätare 1628 till 1680. Från idé till tolvtusen kartor. Kirjaan on dokumentoitu tulokset tutkimusprojektista, jonka pääaineistona olivat Riksarkivetin maakirjakartat. Tästä käy jo ilmi tutkimuksen ja kirjan ilmeinen ongelma, josta minun ei onneksi tarvinnut änkyttää på svenska kysymystä, sillä edellinen ehti sen esittää. Suomi ei ole mukana, sillä ruotsalainen rahoittaja ei halunnut maksaa ja suomalaista ei löytynyt. Tiedä sitten, kuinka aktiivisesti jälkimmäistä on yritetty etsiä.
Tiedossa oli myös Svean hovioikeuden aktien joukossa olevia rajakarttoja, joista näytetty esimerkki muistutti lähinnä lintuperspektiivistä piirrettyä panoraamaa. Terveellistä oli muistaa, että varhaisimmat kaupunkikartatkin ovat vasta 1600-luvun alusta ja näissäkin pohjoinen voi olla missä reunassa hyvänsä.
Maakirjakarttojen esikuvat ovat todennäköisesti Englannissa, Alankomaissa ja Saksassa. Tuntui hyvältä idealta, että Tukholmassa olisi "näkyvyys" koko maahan.
Maakirjakarttojen alku on huhtikuussa 1628 Anders Burelle annettu kuninkaallinen määräys, jonka perusteella hän aloitti maanmittarien koulutuksen, johon valittiin ei-aatelisia. Ensimmäinen 6 oppilaan ryhmä aloitti 1628 ja vuonna 1634 oli 12 maanmittaria. Nämä piti samaisen määräyksen perusteella lähettää maakunntiin tekemään karttoja. Vuodesta 1634 toiminta yhdistyi tuolloin luotuun lääninhallintoon.
Mutta karttojen tekoa johdettiin Tukholman kuninkaanlinnan kamarista, jossa annettiin valtakirjat ja määräykset. Maanmittarit (ainakin siis varsinaisen Ruotsin puolella) tekivät kesät mittauksia ja konsepteja. Maanmittarin mukana oli auskultantti ja yksi tai kaksi apupoikaa. Talvella kartat piirrettiin puhtaaksi ja sidottiin pitäjittäin "geometriksi maakirjoiksi". Talvella tai varhain keväällä maanmittarit kerääntyivät kuninkaanlinnaan keskustelemaan edellisen kauden kokemuksista ja saamaan uudet ohjeet. Nimenomaan tämän käytännön osalta olisin kaivannut tietoa Suomea mitanneiden läsnäolosta tai -olemattomuudesta.
Konsepteissa on jäljellä mittauslinjat ja myös muita merkintöjä, joiden kautta projektissa saatiin uutta tietoa työn käytännöstä. Kuten kartoituksen järjestelmällisestä etenemisestä yhdessä pitäjässä ja siitä, ettei sateella työtä voitu tehdä, sillä paperi olisi hajonnut. Muuten kirjallisia lähteitä on vähän. Luonnollisestikaan karttatutkimuksen puitteissa ei ole käyty läpi kaikkien mitattujen alueiden tuomiokirjoja, joten lausunto täysin sopuisasta yhteistoiminnasta viljelijöiden kanssa jäi mietityttämään.
Tollin vaikutti yllättyneeltä siitä, että maanmittareista muodostui nopeasti sukupiirejä, joissa pojat jatkoivat toimessa ja virkaveljet naivat tyttäret. Kuitenkin ajalle tyypillistä niin pappien kuin käsityöläisammattilaisten piirissä. Maanmittarit olivat toki maaseudulla uusi ryhmä, joka haki paikkaansa.
Puhtaaksipiirrettyjen karttojen tietosisältö vaihteli tekijän mukaan. Yhtä kiinnosti/huvitti merkitä humalatarhatkin ja toista ei. Karttojen luotettavuus/tarkkuus kyseenalaistettiin jo omana aikanaan todeten, että mittausten teko oli jätetty apupojille.
Suomessa maakirjakarttoja ei ole joka kylästä eikä joka pitäjästäkään. Puutteita jäi myös kattavuuteen varsinaisen Ruotsin puolella ja loppujen lopuksi vain puolesta tiloista tehtiin kartta. Karttojen tekointo alkoi vähetä, kun kruununtilat kuningatar Kristinan kaudella vähenivät eli (jos oikein ymmärsin) tulivat läänitetyiksi aatelisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti