Alkuvuonnahan tein aineiston (eli Posttidningarien vuosilta 1727-1760 ja Inrikes Tidningarien 1760-1791) läpikäynnin, jossa keräsin listauksen kriteerieni mukaisista jutuista ja luokittelin niitä. Työtä tehdessä syntyneitä ajatuksia kirjasin aluksi käsillä oleviin paperin kulmiin, mikä oli täysin idioottimaista. Siirtyessäni IT:n pariin tein onneksi tässä korjausliikkeen.
Kesäkuun alussa keskustellessani Ohjaajan kanssa minulla oli havainnoistani ja aiemmasta sanomalehtien tuntemuksesta näkemys siitä, mistä kirjoitustyypeistä irtoaisi osavastauksia tutkimuskysymykseeni lukijoiden kokemasta yhteisöllisyydestä. Eli kun siirryin elokuun kesälomailusta seminaaripaperin eli yhden väikkärin alaluvun osan kirjoittamiseen aloitin kaivamalla edellä mainitusta listauksesta kyseiset kirjoitukset.
Sitten tein megamokan, johon olen valitettavasti sortunut aiemminkin. Juttusetin lähiluku jäi nimittäin kesken, kun ensimmäiset ideat saatuani ryhdyin innokkaasti kirjoittamaan. Vaikea näin jälkikäteen sanoa, mitä päässäni tapahtui, mutta lopputulos oli, että kun vihdoin palasin lähteideni pariin olin jo kirjoittanut johtopäätöksiä, joita lähteet eivät tukeneet. Että sillee. Olisi todennäköisesti kannattanut aloittaa kirjoittaminen alusta, mutta laiskuuttani järjestelin jo tehtyä tekstiä uuteen uskoon katkoen ja sitoen punaista lankaa niin, että oli ihme, että lokakuun lopun seminaari-istunnossa siitä saatiin jotain tolkkua. Ja todettiin, että palaset olivat epäloogisessa järjestyksessä.
Todellista tyhmyyttähän on toistaa sellaista, joka ei toimi, joten marras-joulukuun kirjoitustehtävässä tein toisin. Toki aloitin jälleen juttupoiminnalla, mutta nyt ennen kirjoittamisen aloittamista kävin jokaisen tekstin läpi. Miettien kirjoittajien motivaatioita, toistuvia elementtejä, poikkeuksia ja sen sellaista, josta tein merkintöjä listaukseen enkä paperinkulmiin. Yleisemmät heränneet ajatukset siitä, mitkä kirjoitukset tuntuivat hedelmällisimmiltä, mihin isompiin teemoihin jutut voisivat liittyä, mistä voisi tai pitäisi kirjoittaa, keräsin samaan tiedostoon.
Jutut käsittelivät onnettomuuksia. Toistuvuus jossain määrin puudutti ja vältettävissä olleet kuolemat masensivat. Homma ei tuntunut edistyvän yhtään ennenkuin tajusin, että minulta puuttuu mittari. Heti kun näkyvissä oli %-luku, kukin luettu juttu tuntui vievän urakkaa oikeasti eteenpäin.
Vaiheen lopussa kävin vielä läpi juttuihin tekemäni nootit ja ryhmittelin ne avainsanoilla. Tästä ja vapaamuotoisesta ajatuslistauksesta oli järjesteltävissä kirjoitusrunko, joka oikeasti perustui lähteisiin. Nyt olisin voinut aloittaa kirjoittamisen, mutta mieleen oli tullut toinen juttutyyppi, joka liittyi asiaan. Eli kävin läpi sitä päivän. Sitten muistin alkuperäisen läpikäynnin epäjohdonmukaisuuden, joka oli työlistalla, ja käytin kolme päivää paikaten poimintojani käyden läpi tuhat lehteä uudelleen.
Sitten oli aurinkoinen päivä ja piti lähteä ulos. Sitten oli ihan välttämätöntä lukea paksu ruotsalainen väitöskirja. Sitten piti hakea sen lähdekirjallisuus ja lukea sitä. Ja sitten... 19. päivä joulukuuta totesin FB:ssä "Lastentarhameininki on toiminut vuoden, joten jatketaan":
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti