Kesälahden kirkkoherra Weckman kertoo v. 1751 täytenä totena seuraavan tapauksen: "Talonpojan Kaarle Heikinpojan Pellikaisen Varmoniemen kylästä Anni-nimisen, 11:vuotisen tytön oli viime kesänä (1750), kello 10 päivällä niinkuin kerrotaan, pahat henget varastaneet, kahden miehen muodossa, puetut sinisiin vaatteihin, ollen yhdellä miehellä saappaat ja niissä kannustimet, vaan toisella ainoastaan saappaat, tukka kumpasellaki punanen ja jäykkä kuin sian harja, ja kumpasetki paljain päin.
 |
| Samuli Paulaharjun piirros 1908. Museovirasto. CC BY 4.0 |
Tyttö kulki kujaa, kun kuuli lehdosta pellon pientareelta huminan, eikä tietänytkään ennenkuin sai ikäänkuin peitteen päänsä yli ja havaitsi miehet. Ne ottivat tytön syliinsä ja lentää humahuttivat kartanon likeiseen isoon koivuun. Kotinsa nähtyä rupesi tyttö pahoin parkumaan, vaan se toinen mies laittoi koivun oksia ja niillä esti kotia näkemästä. Siitä olivat ne, tyttö sylissä, lentäneet järven yli Sarvisalon saareen ja siellä näkymättöminä ilmauneet pellolle leikkuumiesten luokse. Tyttö tunsi paikan ja väen, aikoiki niitä tervehtiä tavallisella sanalla: Jumal' avuksi! vaan ei saanut sanoneeksi enempiin kuin: Jumal', jonka leikkuuväki oli kuullut, ja kummastelivat kuin eivät ketään nähneet.
Talossa keitettiin par'aikaa puuroa (huttua), ja miehet, sanoen heillä olevan nälän, menivät puuropadan luokse ja hajottivat kekäleet padan alta, saadaksensa emäntää kiroomaan, jolloin puuro olisi ollut heidän. Vaan kuin ei niin käynytkään, lensivät miehet toiselle saarelle neljänneksen matkaa, missä vanhemman näkönen oli käskenyt nuorempaa hankkimaan heti ruokaa. Se toiki heti, kantaen vadissa ikäänkuin hyytynyttä kalanlientä, jota tahtoivat pakottaa tytön maistamaan, vaan hän oli kieltänyt sitä hengen haastollakaan maistavansa. Sitte nielivät miehet liemen suuhunsa.
Lensivät taas yli järven kolmanteen taloon, Hyvämäki nimiseen, missä viipyivät vähän aikaa, ja sitte yli metsien ja korpien Ahosenniemen kartanoon Kiteen seurakuntaa, minne on tytön kotoa 3 1/2 peninkulmaa (?). Nyt pyysivät kärttämällä tyttöä lähtemään heidän kotiinsa, jossa olisi muka paljo lapsia ja sentähden hyvin lysti olla; mutta tyttö antoi vaan lyhyet kiellot, ja pyrki kotiinsa. Olivatpa viimein arvelleet: "tästä lapsesta ei meille lähde mitään: viekäämme häntä kotiinsa; sillä täällä tehdään paljo vipu-vapu (?)". Alinomaa olivat keskenään puhuneet outoa kieltä, josta tyttö ei muistanut muuta kuin sanan: vemä, jota yhä olivat käyttäneet. Vihdoin olivat vieneet tytön kotiinsa yön aikana ja jättäneet kujalle, mistä olivat ottaneetki, ja niistä huomenelta haettaissa hänet löydettiin, täynnä sinisiä naarmuja yli koko ruumiin ja hyvin raukeana. Hän oli sittemminki jonkun ajan suuressa kiusauksessa, kunne häntä tuotiin luokseni: vaan nyt hän on, Jumalan kiitos! kiusauksesta päässyt".Kirkkoherra Johan Weckman, joka oli näköjään naimisissa esitätini kanssa, tuli kirjanneeksi toisenkin oudon tapauksen, joka on muotoiltu suomeksi Suomettareen 3.7.1857.
... hän v. 1760 on pannut Kesälahden kirkonpaperiin toisen ja yhtä soman jutun, jossa hän kertoo että samat pahat henget, jotka v. 1750 kesällä varastivat tytön, "olivat 22 p. elok. (1759) noin kello 10 päivällä, tunnustaen olevansa samat miehet ja ollen samanlaisessa muodossa ja puvussa, vallanneet Purujärven kylästä Anna Malin -nimisen vaimon, joka oli ollut pellolla rukiita leikkaamassa ja viimeisillään kuormillisena.
Juuri kuin vaimo havaitsi miehet, viskattiin hänen silmiensä yli ikäänkuin peite, ja häntä vietiin pois milloin kannettuna selässä, milloin talutettuna kumpasenki miehen välissä. Päästyä koko matkan kylästä, seisahtivat he ja alkoivat kaikenlaisesta puhutella vaimoa, mongertaen suomea huonosti, niin kuitenki että hän ymmärti. Puhellessa otti toinen miehistä lakkaristansa kourallansa sinisen ja vetelän vellin näköistä ruokaa ja tarjosi vaimolle, joka ei ottanut syödäksensä; toisella miehellä oli selässä leipäpussi.
Illan tullen veivät vaimon naapuritalonsa kautta näkymättömänä leikkuumiesten tykö pellolle; siellä oli lapsi itkenyt, josta sen äiti oli kyllästynyt ja kirota sukaissut, vaan isä siunannut. Miehet olivat maininneet, että lapsi olisi ollut heidän, jos ei isän siunaus tullut väliin. Siitä uhkasivat mennä asuinpaikkaansa, osottaen Riuttavuorta, joka on korkea vuori Kontialan ja Misolan kyläin välillä Kiteen pitäjässä, ollen matka sinne Totuenniemen kylän kautta Sarvisaloon ja siitä Pyhäjärven selän yli, ja ylipuhuttelivat vaimoaki sinne lähtemään. Kuin heidän nyt piti mennä vaimon kotikartanon kautta, sai hän tilasuuden pistäytyä ovesta tupaan. Talon väki, ollen valveilla ja rukouksissa, hämmästyi nähdessä häntä, ja varoittivat Jesuksen nimessä miehiä, jotka uhkasivat ottaa vaimon taas pois, ja silloin pääsi hän seurakumppalistansa, vaan ei ilman kiusausta. Senjälkeen kävi hän Herran ehtoollisella ja synnytti kolmen päivän perästä tyttölapsen. Nyt hän, Jumalalle kiitos! on hyvässä tilassa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti