Katsastettuani Vapriikissa Birckala 1017:n tein kierroksen uutuuksiin ja muuttuneeseen.
Yläkerran lelumuseo (tai sellaisena sen olen hahmottanut, en muista varsinaista nimeä) oli muuttunut Nukkekekkereiksi. Iso huone oli nyt Gunvor Ekroosin (Haiharan nukkemuseo) kokoelman esittely.
Tätä ennen oli pieni kokoelman historiiikki, jossa erillisen vitriinin oli saanut kokoelman alku. En kirjoittanut muistiin mistä maasta tämä Ekroosin lahjana saama pieni esine oli.
Keräämisessä olennaista on rajanveto. Ekroos on on laskenut nukeiksi rituaaliesineiltäkin näyttäviä tapauksia. Näyttelyssä pyörineessä filmissä hän kutsuu jonkun kirkon lattian alta löytynyttä keskiaikaista puuveistosta "Suomen vanhimmaksi nukeksi".
Mutta isoon huoneeseen mahtuu toki perinteisempiäkin nukkeja. Ja erikoisempia kuten ruotsalainen synnyttävä nukke vuodelta 1973.
Seinään upotetut ja kehystetyt vitriinit näyttivät hauskoilta.
Kahdessa pienemmässä huoneessa oli tilaa leikkiä. Lego-pöydän ääressä ei ollut ruuhkaa, joten kokeilin kestääkö tuoli painoni ja osaanko vielä laittaa palikoita yhteen. Lopputulos:
Hymyillen lähdin siis Nukkekekkereiltä, mutta samaa ei voi sanoa Pajarin pojat -näyttelystä kakkoskerroksessa. Vaikka tutustumiseni ei ollut mitenkään intensiivistä, onnistuin lukemaan tarinan pätkän, joka sai kyyneleet valumaan.
Pelimuseon värillinen portti oli kutsuva, mutta kun Rupriikin puolelta hahmotin, että vanhin historia (lyhyydessään) oli toisessa päässä, niin aloitin sieltä. Yksi (eli 25%) videopiste ei toiminut, miten lienee näyttelyn lukuisten tietokonepelien kanssa? En testannut.
Tämän kirppupelin toimivuudesta minulla on käytännön kokemusta. Samanlainen päätyi minulle äitini lapsuuden kodista.
Lopuksi kurkistin Postimuseon vaihtuvaan näyttelyyn. Lähinnä tuli mieleen tämän viikon maanantaiaamu kun ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen yritin löytää talouteni kirjekuoria postia lähettääkseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti