keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Viikingeistä ja Suomesta

Kesäloman Göteborgin reissulla törsäsin John Haywoodin kirjaan Viking. The Norse Warrior's (Unofficial) Manual. Sen lukeminen ei jäänyt kesken, toisin kuin kotimaisten historiapopularisointien. Miksi?

Lyhyt kirjoittajaesitely synnytti vaikutelman asiantuntijuudesta. (Kuten oli tietenkin tarkoituskin.) En itse tunne aihetta kovin hyvin. Huumoria oli mukana runsaasti eli sopivasti. Mutta erityisen toimivaa oli oppaan kirjoittaminen aikalaisnäkökulmasta, joka sallii pienet epätarkkuudet. Vuonna 991 opasta kirjoittanut osasi kirjoittaa asiantuntevasti taistelutekniikasta, mutta ei välttämättä tiennyt kaikkea viikinkien ryöstökohteista. Joihin oli listattu Suomi, mutta ei Viroa. Eikö se esiinny saagoissa ollenkaan?

Haywoodin esityksessä Suomi on ensisijaisesti turkismaa, jonka väki ei pärjää viikingeille taistelussa ja pakenee mielellään mäkilinnoihinsa. Ei hirvittävän kaukana tutusta historiakuvasta.

Sitä mahdollisesti rikkovan kirjan Fibula, Fabula, Fact - The Viking Age in Finland lukemisessa en ole edennyt helmikuun jälkeen yhtään. Minulle käsittämättömästä syystä alkuvuodesta ilmestynyt kirja "julkaistiin" vasta toukokuussa. Ylen uutisessa Joonas Ahola tiivisti tuolloin tuloksia sanomalla
Jos viikinkiys määritelläänkin sotaisan kulttuurin tai sotaisuuden kautta, niin silloin siitä kyllä on Suomessa merkkejä. Esimerkiksi Suomen viikinkiaikaisista haudoista on löytynyt hirvittävän paljon aseita, enemmän kuin muualta Skandinaviasta tuona aikana keskimäärin. Tämä viittaisi siihen, että täällä on arvostettu kuolemaan liittyvien kulttien ja rituaalien yhteydessä sotureihin tai soturiuteen liittyvää symboliikkaa. [...]
Täällä ei ole ollut luonnonrikkauksia. Ainoana asiana voisi mainita turkikset, ja niiden saatavuus taas on riippunut paikallisesta väestöstä. Suomen rannikkoalue on ollut pienen kaupankäynnin kohteena. Täältä on myös haettu orjia, jotka vaaleutensa takia ovat olleet kuumaa kauppatavaraa eteläisillä markkinoilla. Todennäköisesti viikingeille ja skandinaaveille ei olisi ollut suurtakaan hyötyä siitä, että he olisivat ryhtyneet valloittamaan harvaan asuttua, köyhää, karua ja villiä seutua. Enemmän tai vähemmän ystävällismielinen kanssakäyminen on ollut hyödyllisempää ja molempien yhteinen etu.
Ei kovin suurta muutosta vanhaan, mistä Arhi Kuittinen veti johtopäätöksen
Tutkijat ovat totaalisen kieroja poliittisia toimijoita Suomessa, jotka toistavat suomenruotsalaisten väärennöksiä "historian tulkinnasta"
Tähän tekstiin ja sen kommentteihin tuttavani totesi sosiaalisessa mediassa, että "Tietysti on yksinomaan positiivista että kotimaan menneisyys kiinnostaa, mutta ei siihen tarvitsisi suhtautua niin höyrypäisesti ja Wettenhovi-Aspan hengessä."

En tiedä missä hengessä tai mitä tutkimustietoa käyttäen viikingeistä kertoo Ylen uusima radiosarja Viikinkien aika, sillä sen eräiden arvostama rauhallinen tyyli nostaa verenpainettani niin, etten kestä kuunnella minuuttiakaan.

Kirjoihin palaten ja viikinkejä sivuten. Jotkut ovat myös kehuneet Heikki Ojan kirjaa Riimut - viestejä viikingeiltä. Minulla oli se kirjastosta lainassa ja luin ihan kohtuullisen pätkän. Sitten oli Riksantikvarieämbetet tulkittu valtionarkistoksi tms. ja lukeminen toppasi oitis.

Sitten avaamattomia linkkejä viikinkiajan esittämistä käsitteleviin opinnäytteisiin


Ja lopuksi komea kuva.

Ei kommentteja: