"Harrastuksena sukututkimus"

Sukututkimuskeskustelu on aikanaan siirtynyt spostilistoilta keskustelupalstoille ja sieltä viime aikoina Facebookin syövereihin. En tätä viimeistä muutosta oikein ole sulattanut, kun päivitykset keskusteluineen suhahtavat naamakirjassa turhan vauhdikkaasti ohi. Samoja vanhoja juttuja saa moni kysellä, kun aiempia vastauksia ei pysty hakemaan. (Eikä kaikkia ole edes tallella. Yritin tätä varten löytää kysymyksen, johon itse vastasin ja sen on tainnut kysyjä poistaa. )

Niinpä ryhmässä Harrastuksena sukututkimus (tätä kirjoittaessa avoin, mutta jätän mainitsematta tässä kirjoittajien nimet) on kysytty monta ennenkin nähtyä juttua. Poimintoja helmikuulta.

"Onko kukaan etsinyt sukulaisiaan/tiettyä henkilöä koskevia tietoja tai merkintöjä vuoden 1918 vankileirien/ sotavankilaitoksen arkistoista? " Kysyjä sai vastauksen, mutta kukaan ei linkittänyt Arkistolaitoksen Portin teemaan Sisällissota 1918.

"Mitä mahdollisuuksia on päästä Pietariin n. 1912 muuttaneen sukulaisen jäljille?" On linkitetty suoraan Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon, mutta ei Arkistolaitoksen Portin artikkeliin Pietarin suomalaiset. Jossa ei pulestaan huomioida MAP-kirkon tarjoamaa tietokantaa Russia, Lutheran Church Book Duplicates, 1833-1885. 

"miten rajataan suku lainopillisesti?" Jos siihen ei laissa viitata, ei sitä lainopillisesti tarvitse määritellä.

"Säilyivätkö esim. vankeuteen -vaikkapa elinkautiseen- tuomitut oman lähtöseurakunnan jäseninä vai oliko vankilassa mahdollisesti jokin oma seurakunta?" Vankilassa oli oma seurakuntansa, mutta omissa tutkimuksissani monet vankilassa istuneet olivat edelleen vanhan seurakunnan kirjoissa.

Mielenkiintoinen on kysymys ja keskustelu "miten kehitysvammaisuus on merkitty kirkonkirjoihin?" Monitulkintaisesti, voinee summeerata.

Opettavainen on purkaus sukukirjan virheistä ja esimerkki lähteiden ristiinlukemisesta.

Sekä tietenkin mukana on joka paikkaan kuuluva keskustelu Hiskin kehityksestä. Tuttua on myös keskustelu monisikiöraskauksista, lapsiluvuista, au-lapsiluvuista ja puolisojen lukumäärästä. 

Joukossa on myös runsaasti aloittelijoita, joilta oli hukassa lähtötiedot. Yhdellä isoäidinäidin kuolinilmotus 1930-luvulta, jossa on kuolinikä, mutta ei syntymäpäivää. (Oli kuitenkin syntymäseurakunta ja tyttönimi tiedossa eli kastettujen luettelosta löytyi ilmeisesti oikea henkilö.) Yhden mielestä seurakunnan kastetujen lista loppui vuoteen 1880 ja seurakunta hävinnyt. Mikrofilmauksesta syntynyt väärinkäsitys ja mikrokorteilta löytyi tarvittava jatko. Yksi haki Karjalassa 1800-luvun lopussa syntynyttä tarkalla syntymäpäivällä ja apu löytyi vaivattomasti Katihasta.

Ja yksi ei "osaa lukea kirkonkirjoja", mutta on Hiskin perusteella hutkinut itsensä vuoteen 1811. Huoh! Jos historiantutkijat kaipaavat nimisuojaa, niin kyllä oikeat sukututkijatkin sellaisen ansaitsivat. Mutta kuuluisinkohan joukkoon?

Avunannon kuvitus OSU Special Collections & Archives Research Center, Flickr Commons