Kävin viime torstaina katsomassa Peter von Baghin uutuuden Muisteja - pieni elokuva 1950-luvun Oulusta. Katsomiskokemukseen vaikutti viimevuotinen ensikäyntini kaupungissa. Olin saanut kiinni osasta lähihistoriaa, mutta en kaikesta.
Von Bagh esitteli kadonnutta, kertoi kaupungista ja omasta elämästään kuvitettuna kaitafilmeillä, valokuvilla ja nykyajan pätkillä. Joukkoon oli leikattu myös kirjailijoiden kuvauksia ja kuvataiteilijoiden teoksia. Kertojanääniä oli useampia ja kokonaisuus ripauksen rikkonainen.
Onnkistunutta oli teemasta toiseen siirtyminen turvautumatta näkyviin aasinsiltoihin. Pertti Avolan mukaan (HS 13.9.2013) "mennään kiehtovasti henkilökohtaisten kokemusten kautta paikalliseen historiaan ja taas sen kautta kansallisten ilmiöiden tarkasteluun."
Perjantai-iltana aloitin oman osuuteni Rakkautta ja anarkiaa -festarista Sarah Polleyn elokuvalla Stories we tell. Polley käsitteli hyvin henkilökohtaista asiaa haastattelemalla perheenjäseniään heidän muistoistaan. Haastattelut oli leikattu pieniksi paloiksi ja pidemmän narratiivin tarjosi Polleyn isän kirjoittama ja lukema teksti.
Syntyi hyvin todentuntuinen ja rehellinen tunnelma. Niin todentuntuinen, että hyväksyin kaitafilmin oloiset kuvituspätkät aidoiksi ihmetellen vain niiden runsautta ja osuvuutta. Loppupuolella sitten selvisi, että osa oli aitoja ja suuri osa näyteltyjä. Aivan kuin muistoista on osa aitoja ja osa ei.
Ihailin elokuvan toimivan rakenteen lisäksi Polleyn ja perheensä rohkeutta puhua vaikeista asioista. Ja kysyä vaikeista asioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti