Lehtileikepinosta

Laura Saarikoski kirjoitti Hesarin Merkintöjä-palstalla 30.6.2013 hienosti mummostaan ja Suomen lähihistoriasta.

"En pääse yli noista numeroista, eikä minun pidäkään päästä. Vain sata vuotta sitten Suomi oli kehitysmaa, jossa vanhemmat saattoivat joutua hautaamaan kuusi yhdeksästä lapsestaan."

Hesari paljasti 7.7.2013, että Viaporissa työstettävä purjeilla ja soutuvoimalla kulkeva tykistöalus oli jo siirretty hallista ulos vesille laskua varten. Yleisön on tarkoitus päästä aluksen kyytiin ensi kesänä. Hinta 10-15 euroa kuullostaa halvalta tunnin reissusta lihasvoimalla. Joutuuko itsekin soutamaan? (Kuopiolaisten rakentama (HS 19.7.2013) Juhani Ahon purjeveneen kopio ei sovi joukkokuljetuksiin ja on päätymässä yksityisomistukseen.)

Laivakopiot ovat suosittuja. Helsingissä pysähtyneeseen 1700-luvun malliin perustuvaan Götheborgiin oli vierailuaikana niin pitkä jono, että tyydyin ulkopuoliseen tarkasteluun.

Leena Virtanen (HS 9.7.2013) arvioi Ken Folletin kirjaan perustuvaa tv-sarjaa kirjoittaen

"Sarjan tapahtumat on liiankin helppo siirtää mielessään vaikka jonnekin Itä-Lontoon koteihin ja pubeihin, joissa riidellääm, rakastetaan ja kärsitään vääryyksistä. Keskiajan tunnistaa kulissien lisäksi vain toistuvista hirttotuomioista ja kehittymättömästä lääketieteestä."

Ja missä se ero olisi sitten pitänyt olla? Eikö keskiajalla oikeasti riidelty?

Markus Palménin yleisöosastonkirjoitus (HS 14.7.2013) kehoittaa Paciuksenkadun pronssikautisen hautaröykkiön kasvojenkohotukseen. Kaunis ajatus, mutta on vaikea kuvitella Sibelius-monumentilla kierrätettyjen turistien ihastuvan pysäyksestä kivikasan luona. Innostuisitko sinä?

Hesarin NYT 29-30/2013 oli vienyt 102-vuotiaan helsinkiläisen kierrokselle Helsinkiin Helsingin kiertokatsausten oppaan (1911) pohjalta. Hyvä nosto Kansalliskirjaston digitoinneista.

Veli Pekka Leppänen kommentoi (HS 21.7.2013) Venäjän historiakulttuuria (josta äskettäin oli täällä  sohaisu) todeten ettei Venäjällä suosita muistamisen politiikkaa:

"Kun maa marssii tarunhohtoisesta menneisyydestä voitokkaaseen tulevaisuuteen, sitä ei sovi sotkea historiantutkimuksin. Eikä lähimmässä näköpiirissä olekaan, että venäläinen yhteiskunta avaisi arkistot ja vetäisi luurangot kaapista. Katsoisi kerrankin historiaa silmiin."

Samassa lehdessä Tomi Kontio kirjoittaa

"Minä ajattelin, että kehystäessään menneisyytensä esineitä ja kertoessaan esineiden henkiin manaamia tarinoita mies pikemminkin kasvatti välimatkaa elämänsä tapahtumiin.

Hänen menneisyytensä kipeät hetket muuttuivat kehystettyinä ja kerrottuina suloisen sentimentaalisiksi ja juhlaviksi, ja ilon hetket puolestaan hienovaraisen hilpeiksi ja sympaattisella tavalla surkuhupaisiksi."