Eva Stiina ja poikansa Herman

Eva Stina Matintytär syntyi vuonna 1823.  Jyväskylän maaseurakunnan rippikirjassa 1844-1853 hän näkyy Tourulan kinkerikunnan Erolassa isänsä taloudessa, mutta on vedetty yli ja merkitty kuulutetuksi avioliittoon Gustafin kanssa vuonna 1847. Aviopari on sitten merkitty uudelleen alla oleville riveille. Lasten kasteissa (Johan Henrik s. 9.9.1847, Karl Gustaf s. 25.1.1853, Carolina s. 23.2.1855, Maria Serafia s. 2.4.1857 ja Herman s. 7.7.1858) Gustafia kutsutaan ensin talollisen vävyksi ja keväästä 1857 talolliseksi Eerolassa.

Rippikirjassa 1854-68 kerrotaan Gustafin kuolleen vuonna 1859. Eva Stina avioitui tämän jälkeen Johan Puttosen kanssa ja synnytti lapset Johan Viktor 2.2.1862, Herman 1863 ja Moses 4.9.1865. Edellisen avioliiton pojista sivulla näkyy Johan Henrik. Myöhemmin kerrottu, että

"Herman oli äitinsä kahdestoista lapsi. Muut sisarukset olivat kaikki eri isää ja useimmat kuolleetkin, sillä keuhkotauti oli tehnyt tuhoaan heidän parissaan. Kaksi veljeä ja kaksi sisarta vain oli elossa, mutta hekin olivat saaneet lähteä maailmalle."

Rippikirjan sivun yläreunasta näkyy, että Eerolan tilan omistaa rippikirjan päivityksen loppuessa Matts Hannimäki. Mitä on tapahtunut? Herman-pojan myöhempien muistelujen mukaan

"Suurina nälkävuosina 1860-luvulla joutui moni varakaskin talo vasran alle ja talon asukkaat maailmalle. Niinpä kävi Eerolankin talon Jyväskylän maaseurakunnassa. Isäntä, Juhana Puttonen, joka Rautalammilta oli tullut kotivävyksi taloon, läksi silloin rautatietöihin, mutta hänen vaimonsa, Evastiina sai pienen Herman poikansa kanssa jäädä tuvan nurkkaan "kestiksi", eläkkeelle. Poika oli silloin 3 vuoden vanha."

Seuraavassa rippikirjassa Johan ja Eva ovat tosiaan Eerolassa loisina. Sivu ei kerro Johanin rautatietyöstä eikä Evan sairaudesta, jonka vuoksi hän joutui Jyväskylään sairaalaan. Herman jatkaa

"Uusi murhe tuli eteen, kun äiti pääsi pois sairaalasta. Isäntä ilmoitti näet heille, että heidän oli muutettava talosta. He läksivät nyt äidin sisaren mökille ja saivat luvan asua hänen saunassansa"  "Noin vuoden aikaa äidin sairastellessa poika kävi kerjuulla ja väliin myöskenteli luutiakin, joista hän laittoi yhdessä vaarinsa kanssa." "Ja kun äiti voimistui sen verran, että hän jaksoi käydä herrastaloissa apulaisena, otti hän pojan mukanaan. Hän sai kantaa puita, kiilloittaa kenkiö ja juosta asioilla. Hauskinta oli, kun hänen annettiin hiihtää uudet sukset sileiksi. Hän olikin mestari hiihtämään, lasketteli yhdellä suksella alas korkeastakin mäestä."

Vaikka Hermanin lapsuus ja nuoruus oli monella tavalla ankeaa, hän nostaa vuosista esiin muitakin suorituksia kuin mäenlaskun yhdellä jalalla. Hän kehuu kyytipoikana ollessaan tuoneensa hevosen takaisin seisoen sen selässä. Tukkitöissä hän tietenkin pysyi tukin päällä ja oli "erinomaisen taitava ja niin uhkarohkea, ettei hän pelännyt mitään, ja joutui siten monta kertaa suureen vaaraankin". Eikä tässäkään kaikki:

"Siihen aikaan ei ollut mies eikä mikään, jollei osannut luodikolla ampua, ja poika oppi niin taitavaksi, että hän ampui seinään asetetun puukon terään luodin halki. Usein ampumakilpailuissa hän voitti palkintoja. Talvisin hän pyydysti lintuja ansoilla ja kesäisin hän kalasti, jolloin hän saattoi ongella saada niin paljon kalaa, että riitti suolakalaa koko talveksi."

Lainaukset Helmi Krohnin kirjasta Kulissien takaa. 20 suomalaisen näyttelijän lapsuus- ja nuoruusmuistoja (1924), jossa Herman on mukana nimellä Hemmo Kallio. Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuva Sigfrid Keinäsen maalauksesta Karjapiika (1889).